Olen päässyt osalliseksi suppilovahverohulluudesta - metsissä on todellakin ollut hurjat määrät valtavan kokoisia sieniä. Paras apaja osui kohdalle viime sunnuntaina Hollolassa, kun olin liikkeellä kälyni kanssa. Silloin ei tullut kuvatuksi sieniä, mutta aiemmin viikolla jo löysin aikamoisia yksilöitä. On niitä kuivattukin, sekä sanomalehden päällä että oikein ritilöillä puuhellan päällä maaseutu- asunnos- samme.
Viime päivinä olen kuitenkin katsellut enemmän ylös- kuin alaspäin, sillä olen halunnut imeä mahdollisimman paljon talteen syksyn värien energiaa. Tuuli ja sade ovat sekä riipineet että ruskistaneet puita, mutta vielä on jäljellä jotain värejä. Ongelma on vain ollut päästä ulos päivännäöllä, sillä olen taas päätynyt takaisin normaaliin - siis hiukan liian kiireiseen - työtahtiin. Vaikka on kuinka freelancer eli "vapaa" kirjoittaja, aika usein on elettävä jonkun muun tahdissa, esimerkiksi soitettava puhelut ja käytävä tapaamassa ihmisiä päiväsaikaan.
Keskiviikkona onneksi muistin tehdä kaksi fiksua valintaa käydessäni työkeikalla Päijät-Hämeen keskussairaalassa muutaman kilometrin päässä keskustasta. Ensiksikin menin paikalle bussilla, sillä alueelta on lähes mahdoton löytää parkkipaikkaa keskellä päivää. Oli sitä paitsi ihan mukava seistä hetki pysäkillä odottamassa paluuvuoroa, sillä siinäkin tuli katseltua sekä ympäröivää maisemaa että ihmisiä auringonpaisteessa.
Toinen oivallus oli se, josta liikunnan ekspertit aina välillä muistuttavat:
hyppäsin pois linja-auton kyydistä muutama pysäkki ennen kotia ja kävelin puistojen läpi perille. Ei siitä ehkä varsinaista kuntolenkkiä tullut, sillä hidastelin tehokkaasti kamera kädessä, mutta näinpähän aivan uskomattoman määrän upeita keltaisia maisemia. Ja "sateenkaarenkin" eli auringon heijastuksen Pikku-Vesijärven puiston suihkulähteen suihkussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti