maanantaina, huhtikuuta 27, 2009

Raikastava sade

Olemme jo muutaman yön nukkuneet ikkuna auki, koska kaupungissa lämpimät päivät muuttavat olon nopeasti aika tukalaksi, ja yöllä on ollut tarjolla vielä paljon alempia lukemia. Viime yönä ulkoilma tuntui erityisen raikkaalta, ja syykin selvisi aamulla. Muutama pisara vielä tippui kevätsateen jäljiltä. En itse ole vielä käynyt ulkona, mutta mies toi sisään aika rapaantuneita koiria. Ikkunan takana krookukset loistavat uusin, kirkkain silmin.

En valita kevään lämpöaaltoa, sillä sen seurauksia on toki ihana seurata, etenkin maalla. Viikonvaihteessa bongasin kurkia, töyhtöhyyppiä ja jopa västäräkkejä. Ojanvieret olivat keltaisenaan leskenlehtiä, lehtometsien harmaanruskeat pohjat sinivuokkojen täplittämiä. Anoppilan rannassa tuuli puski vapaan veden aluetta yhä suuremmaksi.

Mutta kevätpölyä on täällä kaupungissa vielä aivan liikaa. Ikkunoiden pesua lykkään ainakin vappuun asti. Jospa sade ja harjat olisivat siihen mennessä kirkastaneet ilman, joka nousee keskustan kaduilta ikkunalaseihin ja -laudoille.

Ei kommentteja: