lauantaina, joulukuuta 06, 2008

Puolijuhlavaa

Olemme miehen kanssa vähän huonoja virallisten juhlien viettäjiä, mutta aina voi toki syödä hyvin. Etenkin kun tänään saimme kotiin molemmat tyttäret, joiden perinne on ihan sama kuin kahdella miljoonalla muullakin suomalaisella: katsella linnan juhlia.

(Kummallakaan ei ole opiskeluasunnossaan omaa televisiota, joten vanhempien koti on hyvä vaihtoehto. Tosin luulen kodin houkutelleen myös siksi, että tällaiset pyhät ovat helposti aika ikäviä yksin. Ja äidin luona tietysti säästyy kokkaamiselta.)

Mutta takaisin ruokaan. En ole viime kuukausina ollut kovinkaan innovatiivinen, joten pöydässä oli niitä tavallisia syyskauden herkkuja: uunissa paistettuja juureslastuja (lanttua, punajuurta, palsternakkaa), siikli-perunoita, sienisalaattia, tarjouksessa ollutta kirjolohta paistettuna mustien torvisienten kanssa sekä tomaatti-fetasalaattia. Kala on sopiva kompromissiruoka porukalle, jossa on sekä lihansyöjiä, kalanrakastajia että lähes vegetaristeja. Nuorempi tytär syö joskus kalaa vitamiinien ja sosiaalisen seurustelun nimissä.

Mutta jälleen kerran tämä "perusateria" oli tosi onnistunut! Kyse on kuitenkin omin käsin alusta asti valmistetusta ateriasta. Ja kun osa raaka-aineistakin (sienet) on itse kerättyjä tai lähiruokaa (torilta ostetut juurekset), vaikuttaa sekin makuun. Tarjouskirjolohi ei ehkä ole ekologisin valinta mutta oli eilisen viime hetken kaupparetken pelastus.

Emme tosiaan ole kovin hyviä juhlapyhien vahtijoita, sillä Alkostakin myöhästyimme, kun en tajunnut itsenäisyyspäivän olevan niitä pyhiä, jotka vaikuttavat aukioloihin jo aattona. Se ei ole mikään katastrofi, sillä kaupasta olisi hankittu yksi keskitason valkoviinipullo neljälle hengelle. Erittäin hyvin lounaasta selvittiin myös kahden olutpullon ja kivennäisveden voimin. Ja ilta kuluu varmasti hyvin alkoholitonta glögiä siemaillessa.

2 kommenttia:

I.O.Rumdum kirjoitti...

Miten sä teet ne lastut?

Ina Ruokolainen kirjoitti...

Siivutan lastut noin puolen sentin paksuisiksi, ladon uunipellille paperin päälle, pirskotan päälle öljyä ja mausteita (tai maustettua öljyä), paistan uunissa n. 200 asteessa pehmeiksi tai rapeiksi maun mukaan. Lantun päälle mausteeksi sopii esim. chilijauhe (maltillisesti!), suola ja pienenpieni määrä siirappia, punajuurille sinihomejuustomuru, pippuri jne. Uunissa ei tule yhtä rapeita kuin öljyssä keittämällä mutta taatusti terveellisempiä, sillä öljyä on paljon vähemmän. Pehmeät lastut sopivat hyvin juuri ruuan oheen, ei ehkä niinkään naposteluun.