sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Haikeaa kevään ihailua

Tämä sunnuntai on ollut kuin tehty puutarhatöille, liikunnalle ja yleiselle kevään ihailulle. Maalla kuitenkin vain piipahdimme, sen verran surkean näköisenä mäyräkoira jäi odottamaan kotiin jääneiden tyttärien kanssa. Mopsi pääsi nuuhkimaan ilmaa ja katsomaan Ainoa.

Palautin menomatkalla anoppilaan yhden sienikorin ja näin omenankukat, jotka eteläisellä rinteellä ovat jo suuria. Meillä - toisella puolella harjua - oli vasta hieman vaalenpunaista häivähdystä, eivätkä lehdetkään olleet kovin isoja. Marjapensaissa sen sijaan oli jo paljon kukkia ja lupaavasti surinaa.

Nurmikot olivat muuttuneet aivan keltaisiksi voikukista, joita en onnekseni inhoa. Mutta kieltämättä ensimmäisestä niitosta ja ruohonleikkuu-urakasta tulee aikamoinen, kun emme ole päässeet ajoissa kasvun kimppuun. Tänään saimme vasta ruohonleikkurin akun laturiin. Sen verran hyödyllistä sain aikaiseksi, että keräsin nokkosia, raparperinvarsia ja ruohosipulia.

Ei kommentteja: