Kuhinaa

Käyntimme maalla sisältävät nykyään lähinnä siivoamista ja asioista luopumista. Huomenna tulee seuraava omistaja hakemaan vanhaa puista purjevenettämme. Noutoa varten on pitänyt tyhjentää venevaja ja käydä läpi veneen varusteet.

Onneksi ehdin hieman katsella, kuunnella ja haistella myös ympärillä kesään herännyttä luontoa! Muurahaispehässä sananmukaisesti kuhisi. Raparperit olivat kasvattaneet paksuja varsia, ja nokkoset puolestaan olivat vielä syötävän pieniä.

Tänä aamuna ehdin myös siivota parvekkeen ja istuttaa osan yrteistä parempaan ruukkuun. Kylvin myös ruusupavut. Onneksi kesä tulee myös kaupunkiin!

Pyöräilyopas - kotiseutupyöräilyä Lahden seudulla

Pari vuotta tekeillä ollut pyöräilyopas on nyt julkaistu. Kirjan pohjana ovat tämän blogin merkinnät, joissa kerron ajamistani pyörälenkeistä tunnisteilla #kotiseutu ja #pyöräily. Kuvat otti Reilika Landén, kirjan graafisesta suunnittelusta vastasi Jalo Toivio.


Etelä-Suomen Sanomat on jo ehtinyt kirjoittaa oppaasta pienen jutun. Toivon, että reittiohjeista on iloa mahdollisimman monelle!

Esittelen kirjaa ensi lauantaina 17.5. Lahden kevätpyöräily -tapahtumassa. Olen paikalla Launeen perhepuiston rastilla klo 10-11.30. Kirja on esillä myös sen jälkeen koko tapahtuman ajan eli klo 14 asti. Tervetuloa!

Päivitys 21:28
Opasta jaetaan ilmaiseksi Lahden kauppakeskus Trion kaupunki-infosta ensi viikosta lähtien. Painos ei ole loputtoman suuri, joten kannattaa hakea omansa lähiaikoina.

Takasatulassa

Olen ajanut omalla maantiepyörällä vasta pari kesää, mutta maantiepyörä tuli tutuksi jo parikymmentä vuotta sitten, kun perheeseemme hankittiin tandem. Mies ja minä ajoimme sillä muutaman kesän varsin aktiivisesti, kunnes se jäi pitkäksi aikaa unohduksiin. Viime keväänä se huollettiin ja oli mukana miehen 60-vuotisjuhlamatkalla Ahvenanmaalla. Siellä ajoimme sillä parina päivänä.

Teimme tämän vuoden tandem-avauksen Hollolan Paimelan suuntaan, jossa pääsee ajamaan muutaman aika kivan ylämäen. Muistan, kuinka aikanaan ihastelin tandemin kyydissä helpoilta tuntuvia ylämäkiä. Takasatulassa istuva ei luuloista huolimatta selviä täysin polkematta, mutta kyllähän vahvasta polkijasta etusatulassa on hurjasti etua.

Oman ajokokemuksen kartuttua olen tosin vähän muuttanut mielipidettäni. Tandem on aika raskas vekoitin, mikä tietysti lisää polkijoiden taakkaa. Lisäksi takana istuvan on myötäiltävä kaikessa etusatulan käskyjä ja tahtia. Ei voi nousta putkelle polkemaan, ei saa heilua. On siis vain jaksettava pyörittää näkemättä edes itse, mitä edessä tulee vastaan.

Ja on oltava valmis pysähtymään tiukoissakin paikoissa pelkästään reagoimalla ohjaajan liikkeisiin. Se muuten tapahtui tänään kerran, kun yksi vastaan tullut pyöräilijä halusi yllättäen ohittaa meidät väärältä puolelta. Hyvin meni, vaikkei mies ehtinyt varoittaa. 

Tandemilla ajo on mukavaa vaihtelua, mutta omasta pyörästä on tullut parin vuoden aikana paljon mieluisampi ja luontevampi väline liikkua. Päivän lenkkikin oli sopivan kevyt, noin 17 km suuntaansa eli yhteensä noin 34 kilometriä. Ajoimme Paimelantien loppuun eli Vääksyntien risteykseen asti.

Pyörälenkki ja parasta lähiruokaa

Upeat pääsiäissäät kannustavat ulkoiluun! Pääsimme puolison kanssa pitkästä aikaa kahdestaan pyörälenkille, joka suuntautui länteen ja etelään eli Lahden Kärpäsenmäen kautta Hollolan Salpakankaalle, Soramäkeen ja Kukonkoivuun ja sieltä etelään Korpikylään ja Herralaan. Herralasta jatkoimme Nostavantietä pitkin Ala-Okeroisiin ja sieltä Hennalan kautta Lahden keskustaan. Kilometrejä tuli reilut 40.

Sain alle ensi kertaa tänä keväänä maantiepyörän, johon piti tietysti ensin pumpata ilmaa renkaisiin. Muuten ajoneuvo olikin kunnossa, sillä puoliso oli vääntänyt polkimet paikoilleen. Sitten vain menoksi - onneksi ajaminen tuntui pysyneen hyvin muistissa selkäytimessä.

Kunto sen sijaan ei ollut kehuttava. Hiihtotalvi oli surkea, ja muutenkin olen liikkunut vähemmän kuin varmaan vuosiin. Syitä voi tietysti keksiä vaikka kuinka, mutta tärkein lienee kyvyttömyys aikataluttaa elämänsä niin, että saa siihen mahtumaan työn, erinäiset hoitovelvoitteet ja liikkumisen. Selkääkin särkee taas usein, joten jotain tarvitsee tehdä...

Mies on pyöräillyt koko talven rullien päällä kellarissa, joten olin hänelle varmaan aika huonoa seuraa. Jäin jälkeen todella pahasti jokaisessa pikkuisenkin jyrkässä ylämäessä, joita Lahden seudulla riittää. Toisaalta, itsepä mies pyysi. Toivon ja uskon, että yhteiset ajelumme jatkuvat ja kuntoni kohenee.

Lenkin jälkeen kiiruhdimme suihkuun ja heti suihkunraikkaina syömään paikalliseen TryffDeliin, joka avasi kahvilan keskustassa kuun alussa. Hyvin on lounaspaikka ilmeisesti aloittanut, sillä torstaina en enää illansuussa saanut lammasmakkaraa, jota paikan isäntä oli edellisenä yönä tehnyt 40 kiloa. Nytkin oli aika hulinaa koko ajan, pöydät täyttyivät kiitettävästi.

Me saimme mukaan pääsiäisvieraamme, Turussa asuvan nuoremman tyttären puolisoineen. Hyvin maistuivat katkaravulla maustetut kesäkurpitsakeitot juurileivän (jota ostimme myös mukaan) kanssa! Otimme vielä kahvit/teet ja leivonnaisetkin, joten nyt lähinnä sulattelen liian täyttä vatsaa tyhjemmäksi. Hyvä niin, ei tälle päivälle sen kummempaa ohjelmaa olekaan. Huomenna laitan ruokaa taas vähän isommalle porukalle, sillä meitä pitäisi olla seitsemän ihmistä pöydän ääressä ja pari koiraa sen alla.

Vuodenaika vaihtuu myös urheiluvälinevarastossa

Kun harrastaa liikuntaa edes jonkin verran säännöllisesti, on urheiluvälineitä pakko siirrellä varastoihin ja sieltä ulos aina vuodenaikojen vaihtuessa. Tänään kävimme hakemassa puolison kilpasoutuveneen varastosta, jonka kohta menetämme ja kuljetimme sen auton katolla anoppilan saunan seinälle. Sitä ennen piti etsiä auton kattotelineet ja kaikenlaista muuta välineistöä ja palauttaa mieleen, miten ja missä järjestyksessä kuljetus ja siihen liittyvät asiat sujuvat.

Muutama tunti siihen meni, mutta vene on saunan seinustalla odottamassa vähän lämpimämpiä vesiä. Jääthän lähtivät Vesijärvestä jo viime viikolla, mutta hyytävä tuuli ja aika kovat laineet kyllä pitävät soutajan vielä maissa.

Samalla reissulla järjestelimme yhdessä varastossa suksia sisään ja pyöriä ulos. Puoliso oli jo aiemmin rakentanut suksien kuljetusta varten hienon telineen, joka osoittautui myös hyväksi säilytysvälineeksi. Kun nostimme telineen sopivan parrun päälle, saimme kaikki sukset sen avulla pieneen tilaan pois viemästä lattiapinta-alaa. Vielä pari naulaa seinään ja saimme myös sauvapussin nostettua pois jaloista.

Polkupyöriin mies lisäsi ensiapuna vain polkimet, jotka oli ruuvattu pois talven ajaksi helpottamaan säilytystä. Pyörät ovat tällä hetkellä eteishallissamme, sillä hän halusi ennen kaupunkivarastoon viemistä pestä ja kuivattaa ne kylpyhuoneessa. Totta kai pyörät pestiin ja huollettiin myös syksyllä ennen talvisäilytystä, mutta taisimmepa joutua ajamaan vielä muutaman kilometrin hiekkatiellä ennen varastoon viemistä.

Säät vaihtelevat vielä rajusti, mutta kesälajeihin on kiva valmistautua vähintään huoltamalla välineitä ja varusteita. Hybridipyörä on ollut allani jo viikkoja, ja lenkkitossuja olen kuluttanut pikaisilla juoksupyrähdyksillä ja sauvakävelylenkeillä.

Talvikäsityö valmistui

Maton "oikea" puoli.

Tämän vuoden talvikäsityöni valmistui juuri sopivasti kesäajan alettua. Virkkasin äsken viimeiset reunukset t-paita-matonkuteesta virkattuun mattoon.

Minulle iskee usein vuodenvaihteen paikkeilla jokin käsityöidea. Itse asiassa tein varsinaisen talvikäsityön valmiiksi jo tammikuussa, neuloin muutaman viikon villashaalia liukuvärjätyistä langoista.

Villashaali sohvan käsinojalla.

Sen jälkeen käsissä tuntui tv:tä katsoessa kovin tyhjältä, joten aloin pohtia, mitä voisi neuloa trikoomatonkuteesta. Olin itse siivoillut kaappeja ja tytär oli muuttamassa, joten tarjolla oli aikamoinen määrä vanhoja t-paitoja. Aloin leikellä niistä kudetta ja virkata neliöitä ilman tarkkaa ajatusta siitä, mitä neliöistä syntyy.

Kun noin 20 X 20 sentin neliöitä alkoi olla iso pino, päätin koota niistä maton. Tytär ihastui ideaan, joten tilkkumatto menee hänen kotiinsa joko eteiseen tai parvekkeelle. Ihan hauskaa, koska pääosa kuteista on tullut hänen taloudestaan. Noihin käyttöihin aika paksu matto myös sopii hyvin.

Maton "nurja" puoli.

Yritän nyt pidätellä itseäni ja olla keksimättä uutta käsityötä, sillä hartiat ovat olleet aika kovilla näiden painaviksi kasvaneiden projektien kanssa. Matonkuteista tulee lisäksi aivan hirveästi pölyä, joka on tarttunut kiinni nojatuoliin, mattoon ja kaikkialle ympäristöön. Ainakin teen ison siivouksen ennen seuraavaa projektia. Onneksi t-paidat myös loppuivat! Seuraavaa ideaa odotellessa...

Kotiseutupyöräilykausi on avattu

Vielä eilen suunnittelimme talven viimeistä hiihtoa, mutta se vaihtui ensimmäiseen pyörälenkkiin. Ja nyt täytyy taas kerran kehua täällä asuvaa miestä, joka keksi hauskan kohteen pyöräilyllemme.

Hän oli jostain netin syövereistä löytänyt tiedon veteraanikuorma-autojen kevätpäiväntasauksen ajosta, joka noudatteli yhtä meidänkin suosimaa reittiä eli lähti Lahdesta Pennalantietä pitkin Orimattilaan ja kääntyi Pennalasta Lankilantietä Villähteelle jatkaakseen sieltä edelleen Vierumäelle ja lopulta Vääksyyn.

Kävimme ensin katsomassa autoja lahtelaisen rekkaliikkeen pihassa ja sen jälkeen lähdimme ennen autoletkaa kohti Pennalaa, jonne on Lahden keskustasta n. 14 kilometrin matka. Sieltä löytyikin hyvä risteys, jossa saimme muiden uteliaiden kanssa seurata puunattujen museoautojen ajoa letkassa.

Seisoimme Pennalassa sen verran pitkään, että päivän ohjelman kannalta oli parasta lähteä ajamaan samaa tietä takaisin. Vielä matkalla näimme viimeiset kaksi porukkaa autoletkasta, jonka piti liikennteellisistä syistä jättää rakoja muille ajoneuvoille.

Ajoimme yhteensä noin 30 kilometriä, mikä oli minulle oikein sopiva kauden aloitusmatka. Etenkin kun alla oli vielä raskas kaupunkihybridi maantiepyörän sijasta. Hyvä niin, sillä maantiepyörän ohuet renkaat olisivat kyllä olleet kovilla sepelin, soran ja jääsohjon päällä. Pääosin tiet olivat kuitenkin aivan ajettavassa kunnossa, joten kyllä se kausi taisi alkaa nyt.

Kiitos laduista, Vierumäki!

Moni olisi jo halunnut pitää aikaisen kevään, mutta minä kyllä realistisesti uskoin lumen ja pakkasen vielä palaavan. Ja kun se palasi, naapuri vitsikkäästi kysyi, olenko järjestänyt ko. sään.

En ainakaan ole siitä pahoillani, sillä Vierumäen urheiluopisto ilmoitti taas huoltavansa latuja. Ja kaipa niitä latuja voisi olla kunnossa lähempänä Lahteakin, ainakin Hollolan Heinsuolla järjestetään ensi viikolla kisatkin.

Vähän kyllä epäröin aamulla lähtöä hiihtämään, sillä perjantaina tuolinjalkaan lyömäni varvas oli edelleen aika kipeä ja turvonnut. Teippasin sen kuitenkin hyvin naapurivarpaaseen ja valitsin kipeään jalkaan ohuemman sukan, jotta varvas mahtui monoon. Siellähän se oli hyvässä tallessa tuettuna, ei kipeytynyt yhtään. Tosin ei-urheilusukka rupesi kesken kaiken valumaan, mutta onneksi autosta löytyi ilmastointiteippiä. Teippasin vielä sukansuun kiinni alusasun kalsareihin. Johan piti!

Vierumäen 3,2 kilometrin latu oli oikein hyvässä kunnossa, vaikka nettisivulla olikin varoitettu ohuesta lumikerroksesta. Keli tosin oli raskas kuin mikä, sillä ihan lähtöhetkelläkin satoi vielä vähän lunta. Jaksoin puskea lenkin läpi kolmesti, joten siitä tuli noin 9,6 kilometrin ulkoilu.

Pahoittelen huonoa latukuvaa, jossa taivas näyttää vielä erityisen synkältä. Harmaahan taivas oli, mutta ei tuolla lumisessa maisemassa muuten kovin synkältä tuntunut.

Iltapäivällä pääsimme vielä syömään tyttären ja miniän valmistaman upean kolmen ruokalajin lounaan. Sen aikana pilvetkin hävisivät ja aurinko alkoi paistaa. Hieno talvipäivä!

Naistenpäivään vauhtia jäältä

Aamun räntäsade ei hirveästi houkutellut, mutta puoliso osasi suostutella sen verran, että lähdin hänen kanssaan katsomaan Vesijärven jäätä. Kyllähän se vähän hirvitti, mutta valitsimme turvallisen oloisen matalan poukaman anoppilan lähellä. Puimme päälle pelastusliivit ja otimme kaulaan jäänaskalit.

Ja ihme ja kumma, kyllähän siellä luisteli! Jää oli kohtalaisen tasaista eikä vettäkään ollut sen päällä kuin jossain. Sen verran mies kävi kokeilemassa, että kyllä siinä yhdessä kohdassa on tosiaan lähde... Sauva meni jään läpi, mies ei.

Tuuli tosin oli aika hirveä, ja räntääkin vihmoi silmälasien täydeltä. Myötätuuleen meni aina aivan itsestään, vastaisessa sai tehdä tosissaan töitä. Kolme varttia sinnittelimme.

Kotiin tultuamme oli sitten lounaan vuoro. Naistenpäivän listalla meillä oli kotitekoista tuorepastaa, herkkutatti-sinihomejuustokastiketta, tomaatti-rucola-mozzarella-salaattia ja parasta amarone-viiniä.

Lounaan jälkeen simahdin odotetusti reilun tunnin päiväunille. Enemmänkin olisi varmasti mennyt, mutta ensi yön kannalta se ei olisi ollut järkevää. Kropassa painavat pahasti tällä hetkellä viime viikkojen työkiireet, ja tekeillä olevat työt kiertävät usein illansuussa myös mielessä. Lomallehan tästä pitäisi päästä, mutta en jotenkin osaa järjestää.

Hiihtoa ja luistelua - vieläkö talvi jatkuu?

Helmi-maaliskuun vaihteessa Lahdessa eletään Salpausselän kisojen viimeisiä hetkiä lähes mustassa maisemassa. Sen verran olen seurannut hiihtoja tv:stä, että kilpailijoilla näyttää olevan vaikeuksia kelin kanssa, vaikka kisakoneisto taatusti on tehnyt kaikkensa latujen eteen.

Omat hiihdot ovat jääneet tänä talvena todella vähiin: olen hiihtänyt kaksi kertaa Hollolan Heinsuolla ja kaksi Vierumäen urheiluopiston tykkilumiladulla. Maksan Vierumäellä oikein mielelläni kahdeksan euron latumaksun siitä hyvästä, että väylä on ollut varsin hyvässä kunnossa. Eilen hommaa valvottiinkin ihan koko ajan, näin kaksikin latuvalvojaa.

Maksaisin Heinsuollakin, jos siellä olisi ollut mahdollisuus. ESS kirjoitti latujen hoitamisen tulleen kalliiksi Hollolan Urheilijoille, jotka ovat tehneet latuja oman toimintansa lisäksi kaikille muillekin. No, onneksi olemme maksaneet vuosia HU:n jäsenmaksua.

Jos eilen sai hiihtää upeassa auringonpaisteessa, tämä aamu oli harmaa. Päätimme kuitenkin puolison kanssa käydä tarkistamassa Lahden satamassa Vesijärven jään tilanteen ja onneksi menimme. Aurattu rata oli todella hyvässä kunnossa ja liukkaaksi sulanut jää sen ympärilläkin aivan luistelukelpoinen.

Olimme jäällä reilun tunnin aamukahdeksasta lähtien, ja koko ajan porukkaa tuli lisää. Moni muukin oli varmasti ajatellut haluavansa luistella ennen luvattua räntäsadetta. Kotiin lähtiessä tuli jo hieman kosteata tihkua, mutta varsinainen sade alkoi vasta puolenpäivän jälkeen.

Saapa nähdä, loppuivatko hiihto- ja luistelusäät tähän viikonvaihteeseen. Pahaa pelkään, ettei edes latuja jakseta huoltaa Salpausselän kisojen jälkeen. Täysin ymmärrettävää, jos plusasteet vievät lumien lisäksi hiihtäjätkin maastosta. Mutta kun todennäköisesti vielä jossain vaiheessa sataa lunta, toivon myös latukoneiden kuljettajineen vielä käväisevän metsässä.

Jäät ovat vielä enemmän riippuvaisia säästä. Kaikki jäädytetyt kentät ovat sulaneet aikoja sitten. Luonnonjäillä uskaltaa kulkea vielä jonkin aikaa, mutta ainakaan minä en osaa arvioida jäätä niin hyvin, että kovin pitkän lämpöaallon jälkeen uskaltaisin lähteä kokeilemaan. Tänään vielä näytti siltä, että jäätä on ainakin 25 senttiä. Jossain vaiheessahan se joka tapauksessa muuttuu hauraaksi, vaikka paksuutta riittäisikin.

On tämä talvi! Täytyy kai huomenna kaivaa pyörä esiin.

Pataleipää savipadassa

Viime viikkoina olen puurtanut kasaan niin monta isoa projektia, ettei ruoanlaittokaan ole maistunut. Sitten yksi nettituttu vinkkasi Facebook-ryhmässä pataleivästä, joka on ollut jonkinlainen ruokailmiö jo jonkin aikaa. Hommassa on kaksi pääkohtaa: taikina sekoitetaan ja laitetaan nousemaan puoli vuorokautta ennen leipomista ja leipä paistetaan kannellisessa (rauta)padassa kuumassa uunissa.

En omista rautapataa, joten en heti reagoinut. Vaan kohta huomasin etsiväni resepteistä tietoa, voiko moisen ihmeleivän tehdä savipadassa. Ja voihan sen, kunhan liottaa pataa ensin vedessä (mikä pitää tehdä myös muussa ruoanlaitossa), jotta se ei halkea.

Se tosin vähän epäilytti, että pataa pitää lämittää ensin tyhjänä kuumassa uunissa puoli tuntia. Päätin kuitenkin uskaltaa kokeilla, koska rehellisesti sanottuna patani on ollut käyttämättömänä varmaan parikymmentä vuotta. Pelastin sen syksyllä mukaan myyntiin menneestä maalaisasunnostamme.

Tein lopulta pataleivän tämän reseptin mukaan. Rakenteeltaan se onnistui lähes täydellisesti, leipään tuli luvattu rapea kuori, ja sisus oli samaan aikaan tiivis ja kuohkea.

Pieni osa leivän pohjasta tarttui kuitenkin kiinni pataan, joten irrotettaessa pohjaan tuli parin neliösentin kolo. Epäilen asian johtuneen siitä, että pata oli uunissa ehkä hieman liian korkella tasolla. Ensi kerralla siis paistan leivän alempana, jotta myös alapuoli kypsyy. Sekin saattoi vaikuttaa, että savipajan keskellä on kohouma.

Makua jännitin vielä enemmän, koska ainekset ovat varsin yksinkertaiset: vesi, vehnäjauho, suola ja hiiva. Makutuomarina ollut leipähifisti-mieheni maistoi ensin ja antoi kiitosta. Minä olisin ehkä kaivannut jotain pientä piristystä makuun pelkän suolan lisäksi. Suolaa on muuten reseptissä aika paljon, joten sitäkin vähennän ensin kerralla.

Jos ja kun leivon leipää seuraavan kerran, lisään sinne jotain siemeniä, yrttejä, kuivattuja sieniä tai muuta vastaavaa. Pitää vain kokeilla, miten ne vaikuttavat rakenteeseen.

Ravintolapäivä omalle väelle

Heräsin taas kerran vähän turhan myöhään Ravintolapäivään - siis siihen, että olisi voinut käydä syömässä jossain ulkona. Mutta ei se mitään, pidimme omaa ravintolapäivää syöttämällä tyttäret puolisoineen täyteen blinejä ja hyviä lisukkeita. Meitä oli pöydässä kuusi henkeä ja pöydän alla pari koiraa, jotka saivat paljon ihanaa nuoltavaa sekä ennen että jälkeen ruokailun.

Paistamme aina tattariblinejä paketin ohjeen mukaan. Jauhoina käytämme vain tattarijauhoja, kuohkeus tulee hiivasta ja vatkatusta valkuaisesta. Paistamme kolmella valurautapannulla, mikä vielä toimii kuuden hengen porukan kanssa.

Idea on siis se, että ruokailija odottaa vastapaistettua bliniä. Mies on meillä paistomestari, mutta tänään myös minä häärin pannun kanssa osan aikaa.

Lisukkeina tarjosimme muikun- ja kirjolohenmätiä, sipulia, smetanaa, suolakurkkua ja mustatorvisienellä maustettua juoksevaa hunajaa, graavilohta, savukalatahnaa, munakoisotahnaa, sienisalaattia, etikkasieniä ja tomaatti-fetasalaattia. Aika hienoja makuyhdistelmiä!

Jälkiruoaksi minä olin leiponut ruiskuorisen mustikkakukon ja vanhempi tytär toi sitruunanmakuisen juustokakun. Viimeistään jälkiruokavaiheessa tuli ähky olo.

Onneksi pääsin tänään aamullakin hiihtämään, joten edes osa ihanan lounaan kaloreista kului ennalta. Nyt on kyllä ihanan raukea olo ja tekisi mieli uuvahtaa päiväunille.

Väsyyhän sitä, kun koira ensin herättää kuudelta, itse lähtee hiihtämään kahdeksalta, syö pikkuisen liikaa ja ottaa pari lasia viiniä. Tällainen on oikea sunnuntai!

Ylös, alas, maaliin!

Enpä muista, milloin olisin aloittanut hiihtokauden vasta helmikuussa. Olin siis tänään ensi kertaa ladulla sitten viime kevättalven. Ihan pelkästään ei voi syyttää kurjia säitä ja lumenpuutetta, mutta ei täällä Lahden korkeudella ole aivan valtavasti ollut vaihtoehtoja päästä hiihtämään. Hyvä kuitenkin, ettei koko talvi jää väliin!

Lahden Urheilukeskuksessa on tänä viikonloppuna nuorten SM-kisat, joten sinne ei ollut asiaa. Ajoimme Hollolan Heinsuolle, jossa mies oli käynyt pari kertaa tsekkaamassa latutilanteen. Vielä päättyneellä viikolla keskuksessa tarjolla oli vain lyhennetyt ladut, jotka perinteisesti kiertävät varsin jyrkkien suppien kautta.

Oli siis vain lähdettävä kapuamaan ja laskemaan ja kapuamaan ja laskemaan. Paitsi että yhden kierroksen jälkeen huomasin muutaman hiihtäjän kääntyvän sittenkin sille 2,5 kilometrin kuntoladulle, jota yleensä hiihdän. Onneksi uskalsin kääntyä ja kurkistaa, sillä ilmeisesti latukone oli käynyt juuri ennen viikonloppua!

Koko Heinsuon alue on rakennettu suppaiseen ja sitä kautta mäkiseen maastoon, mutta tutulla reitillä sentään osasin ja jaksoin hiihtää jokseenkin rennosti. Suorastaan ilahduin siitä, ettei kunto tai tekniikka ollut ihan hukassa pitkän tauon jälkeen. Ensimmäisen räpistelykierroksen jälkeen jaksoin hyvin vielä kiertää tuon 2,5 kilometriä kolmasti.

No, myönnettäköön, että näillä harjoituskilometreillä meno on vielä kovin varovaista, etenkin alamäissä. Sukset luistivat puolison voitelun jäljiltä upeasti, mutta vähänpä luistosta on hyötyä, jos laskijaa pelottaa. Siinä mielessä vauhti oli juuri sopiva, että hiihtämisen jäljiltä oli aivan uskomattoman hyvä olo.

Huomenna uudestaan!

Kreetalaista ruokaa ja luistelua luonnonjäällä

Osallistuin eilen jo toista kertaa kreetalaisen ruoan kurssille. Ruokalajit olivat aika lailla samat kuin viime maaliskuussa, mutta tällä kertaa valitsin urakakseni artisokka-lammaspadan. Se ei hautunut ihan tarpeeksi, mutta muuten maku oli hyvä. Mukaani pyytämäni alan ammattilainen, miniä, valmisti okraa tomaattikastikkeessa ja sai aikaan hyvin onnistuneen kasvisruoan.

Edellisen vuoden kokemuksella osasin ottaa mukaan muutaman muovirasian, johon keräsin yli jääneistä ruokalajeista rääppiäisaterian tälle päivälle: lammaspadan ja okran lisäksi tsatsikia, favaa, kikherneitä, viinilehtikääryleitä, kreikkalaista salaattia ja perunaviipaleilla päällystettyä leipää. Se oli muuten yllättävän hyvää, suorastaan herkullista!

Talviset ulkoilut ovat jääneet minulta tänä vuonna todella vähiin, osittain säiden ja osittain omien kiireiden/laiskuuden vuoksi. Tänä aamuna olin jo melkein päättänyt, että yritän lähteä uimahalliin, kun mies kehotti kuitenkin tsekkaamaan Lahden satamasta Mukkulaan avatun luisteluväylän. Olin aika skeptinen, sillä mittarissa oli +2.

Mies oli kuitenkin oikeassa, sillä hieman sulanut väylä oli hienossa kunnossa. Harvoin saa luistella niin liukkaalla jäällä kuin paikoitellen tänä aamuna pystyi. Iso osa epätasaisuuksistakin oli sulanut.

Ensin kaksi kilometriä satamasta Mukkulaan myötätuulessa, sitten sama matka vastatuuleen sauvoilla työntäen takaisin. Luistelin edestakaisin kolme kertaa, ja joka kerta vastatuuli oli vähän kovempi. Oikein hyvältä tuntui viimeisellä kerralla päästä rantaan, tunsi tehneensä töitä.

Kun olin lähdössä pois noin klo 11, satamaan valui koko ajan lisää porukkaa, aika paljon etenkin lapsiperheitä. Toivotaan, että jää pysyy jatkossakin kunnossa ja turvallisena. Jos pluskelit ja sateet jatkuvat ennusteiden mukaan koko viikon, voi jo loppuviikosta olla vähän heikkoa.

Sitä ihmettelen, miksi kävelijöiden pitää lampsia jo hieman sulan pinnan päällä ja tehdä kengänjälkiä juuri sille auratulle väylälle. Jäällä on nyt niin vähän lunta, että luulisi kävelyn onnistuvan missä tahansa, vieläpä paremmin kuin siinä superliukkaalla radalla.

Pieneen videopätkään kuvasin tuntematonta luistelijakollegaa. Halusin saada mukaan vähän luistinten purevaa ääntä ja tuulen huminaa. Tuulen humina tallentui paremmin kuin luistinten rutina.

Yllättävä luistinrata Messilän rannassa

Lähdimme Hollolan Hersalaan tänään hyvin varustautuneina, mukana oli sekä sukset että retkiluistimet. Idea oli edetä Vesijärvne jäällä niillä välineillä, joilla paremmin pääsee.

Lunta oli ehkä viisi senttimetriä, joten valitsimme luistimen terät. Tuntuihan se hieman epävarmalta luistella lumessa näkemättä jään pinnan kuntoa, mutta itse lumi oli kevyttä eikä haitannut etenemistä. Hersalan puolella lahtea jään pinta oli kuitenkin varsin hyvä, joten liuku liu'ulta uskalsin antaa mennä yhä kovempaa.

Kun pääsimme Messilän puolelle, jää muuttui epätasaisemmaksi. Keskellä lahtea tuli kuitenkin vastaan aurattu väylä, joka vei kohti Messilää. Luisto ei muuttunut yhtään paremmaksi, mutta toki jään näkeminen lisäsi turvallisuutta. Baanan mittaa en osaa arvioida,

ehkä joitain kilometrejä.

Ulkoilu -8 asteessa tuntui ihanan rentouttavalta pitkän pakkaskauden jälkeen. Näimme jäällä jonkin verran muidenkin luistelijoiden jälkiä ja ainakin yhdet suksen jäljet. Ja pilkkijät olivat tietenkin taas vallanneet istumapaikat lahdelta.