Huomenaamulla aloitan matkan kohti Firenzeä, jossa on suunnitelmissa kieltä, kulttuuria ja ruokaa - kaikkia oikein kouluopetuksessa. Toscanassa on keväällä pikemmin parsa- (asparago) kuin sieniaika, mutta ehkä onni potkii ja saan jossain maistettua myös tryffeli- (tartufo) tai herkkutatti- (porcino) ruokia. Toscana on ainakin oppaiden mukaan Italian sieniaitta.
Suomen kevääseen palaan vapun alla. Sitten onkin aika ruveta jo seuraamaan korvasienipaikkojen kehitystä.
torstaina, huhtikuuta 12, 2007
sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2007
Aino vauhdissa, osa xxx
Pääsiäisen parasta antia oli taas käydä katsomassa maalla Ainoa ja leikittämässä myös vanhoja koiriamme.
perjantaina, huhtikuuta 06, 2007
Italiaa, hiihtoa ja pääsiäistä...
Pitkät pyhät alkoivat aivan toisissa tunnelmissa, kun eilen illalla kävimme italian ryhmämme kanssa laittamassa ruokaa ja puhumassa italiaa Carmelo Cassaran ravintolassa Piccola Romassa (Kuvassa oikella Carmelo sekä osa ryhmäämme peilin kautta). Listallamme oli polenta herkkutattien sekä sini- ja valkohomejuuston kanssa sekä jälkiruoaksi pannacotta eli kermavanukas, jonka kanssa tarjosimme vadelmista, sitruunamehusta ja karpalolikööristä tehtyä sosetta. Pannacotta onnistui todella hyvin, mutta polenta-maissikakusta ei tullut aivan sellaista kuin italialaiset neuvonantajamme odottivat. Syy oli kuulemma jauhoissa... Se kuitenkin tuli testattua, että paistetut herkkutatit valkosipulin sekä sini- ja valkohomejuuston kanssa on oiva yhdistelmä, joka varmasti sopisi myös pastan tai jopa perunan kanssa. Neljän hengen reseptin mukaan suhteet ovat seuraavat: 750 g tuoreita herkkutatteja, 1 valkosipulinkynsi, 200 g sinihomejuustoa (italialaisessa ohjeessa gorgonzola, suomalaisessa keittiössä käytimme ihan Aura-murua) ja 200 g brie- eli valkohomejuustoa. Kuullotetaan valkosipuli ja lisätään sienet, jotka paistetaan ja maustetaan kevyesti mustapippurilla ja suolalla. Lisätään sieniseos sekä juustomurut tai -viipaleet polentan (pastan/perunan/perunamuusin) päälle ja lämmitetään vielä hetki uunissa tai mikrossa, jotta juusto sulaa. Herkkutatitkaan (funghi porcini) eivät tietenkään olleet tuoreita, vaan uhrasin yhden litran kuivattuja. Hyviltä nekin liotettuina maistuivat, moni ensikertalainenkin sienten maistaja kehui.
perjantaina, maaliskuuta 30, 2007
Maaliskuun sinivuokot
keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007
Herra Tossavainen ja kaverit
maanantaina, maaliskuuta 19, 2007
Räntä turkista!
sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007
Lahtelainen urheilujuhla
Kävimme koirakävelyllä - joka on hyvä syy mihin tahansa ympäristön vakoiluun - mu
lauantaina, maaliskuuta 10, 2007
Vetistä harjoittelua
Kasteltuani viime viikolla muutaman kerran jalkani päätin, että tänään urheillaan sisällä. Tosin märissä olosuhteissa, sillä päätin pitkästä aikaa lähteä päivittämään uintikuntoani Hollolan uimahalliin. Uinti on niitä lajeja, joihin olen hurahtanut muutaman kerran aikuisiällä (lapsenahan oltiin järvessä kaikki vapaa-ajat toukokuusta syyskuuhun), mutta aina lopettanut muutaman kuukauden jälkeen jonkin lajin lieveilmiön vuoksi. Ihoni ja silmäni oireilevat kloorin vuoksi, uimahalleissa on välillä käyty valtataisteluja kuntoilijoiden ja lillujien välillä, joskus on muuten vain ollut liian paljon ihmisiä pienessä tilassa - mitä milloinkin.
Mutta tänään siis pääsin halliin asti, josta poistui samalla ovenavauksella iso liuta uimakouluun osallistuneita lapsiperheitä. Ensin harmittelin, kun huomasin kanssauiskentelijan vesijuoksuvyön, sillä olin unohtanut omani kotiin. Hallissa odotti iloinen yllätys, sillä vöitä oli kaiteella pitkä rivi odottamassa ja toinen mokoma jo virkeän näköisten käyttäjien päällä. Hallissa oli selvästi jo totuttu vesijuoksijoihin, joille oli erotettu pari rataa ihan omaan käyttöön. Uutta olivat myös omat radat hitaille ja nopeille kuntouimareille. Erinomainen uudistus, sillä kukapa ei olisi lukenut lehtien tai netin keskustelupalstoilta rutinaa, joka johtuu eri tahtia etenevien kuntoilijoiden törmäyksistä.
Uin hitaalla radalla ensin 750 metriä, jonka jälkeen poljin vettä puolisen tuntia noin kymmenen muun harrastajan kanssa. Lopuksi vielä kävin kauhomassa sen viimeisen varttikilometrin. Altaasta noustessa oli selvästi hiki, mikä taas yllätti pitkän tauon jälkeen! Nyt odottelen, tulevatko reidet, hauikset tai vatsalihakset kipeiksi, sillä vyön kanssa oli tietenkin ihan pakko nostella polvia mahdollisimman korkealle ja vahvistaa harjoitusta tehokkaan tuntuisilla käsiliikkeillä.

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007
Koiranpennun mahti
Kovin on pentu vielä luottavainen, mikä helpottaa tietenkin myös aikuisten koirien suhtautumista siihen. Leikiksi riitti tätikoiriemme perässä poukkoilu ja eteen osuneiden lapasten ja hihnan pureskelu. Lumi oli aivan erityisen ihanaa, ja sen sisään piti ehdottomasti kaivautua. Ja kyllä sen jälkeen väsyttikin!
torstaina, maaliskuuta 08, 2007
Vettä ja räntää
Luulisi, että tämän pyörän talven armoille jättänyttä henkilöä myös hieman harmittaisi. Kumma kyllä joka syksy pihalle jää monta ihan kalliin ja hyväkuntoisen näköistä pyörää, joita sitten kukaan ei käytäkään aktiivisessa talvipyöräilyssä, niin kuin optimisti voisi luulla. Aluksi talonmies ja lumiaurakin niitä varovat, mutta viimeistään näis maaliskuussa runko on jo vääntynyt katolta pudonneen lumen tai auran töytäisyn takia. Keväällä omistajaa ei tietenkään enää löydy, vaan jonkun on taloyhtiön puolesta tehtävä päätös romun hävittämisestä.
sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007
Hauska haastateltava
sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007
Pikaluistelua - ja horisontti vinossa
Lahden satamassa oli väkeä paljon Kisapuistoa enemmän, samoin Vesijärven jäällä erilaisilla
lauantaina, helmikuuta 24, 2007
Suksia katukuvassa ja ladulla
Maaseutulatumme Hollolan Pyhäniemen koulun takana oli yllättäen muutettu kulkemaan myötäpäivään, kun se on ainakin pari viimeistä vuosikymmentä kuljettanut väkeä toisin päin.
Oli suorastaan hämmentävää kokea ylä- ja alamäet eri päin. Minun mielestäni profiili oli nyt hieman helpompi, mikä varmaan on tarkoitus alakoulun ja päiväkodin vieressä. Mies taas arveli, että muutoksen takana ovat "ikihiihtäjät", perinteistä hiihtotyyliä suosivat seniorit, jotka aiemminkin ovat joskus tulleet vastaan väärään suuntaan, tosin aina mäissä varoen vastaan tulevaa laskijaa tai nousijaa. Pyhäniemen ladullakin kun on muutama sellainen alamäki, joissa vauhti voi olla liukkaalla kelillä aika hurja.
Muutoksen myötä yhden notkelman alla ei nyt ole vaarallista käännöstä. Mitään kovin varmaa
keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007
Madesoppaa pakkasella
Tänä aamuna oli sitten helppo tehdä pikasoppa, joka valmistui noin puolessa tunnissa. Ensin keitin liemen päästä ja mausteista, sitten paloittelin lanttua, porkkanaa, palsternakkaa ja sipulia erikseen kiehumaan. Vähän ajan kuluttua lisäsin perunat, paloitellut mateenlihat ja pakastimesta löytynyttä tilliä. Vielä pikku loraus viinietikkaa ja pari desiä (laihaa) ranskankermaa, minkä jälkeen pääsimme syömään. Soppa sai kiitosta kaikilta perheenjäseniltä - myös koirilta, jotka hotkivat liemeen makua antaneen pään.
sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007
Ulkoliikuntaa iltahämärässä
Luistelu on niitä harvoja lajeja, joissa en koskaan ole kokenut minkäänlaista alemmuudentunnetta niin kuin monissa muissa
Keskusta-asumisessa oli huonotkin puolensa. Olin nimittäin aivan surkea hiihtäjä, sillä ilmeisesti Salpausselän
Tunnisteet:
HIIHTO,
KAUPUNGISSA,
KÄVELY,
LUISTELU,
VALO
sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007
Laturetki veti väkeä
Pidin lupauksen itselleni ja kävin nuuhkimassa laturetki-ilmaa sunnuntain aamupäivässä Hollolan maastoissa Tiirismaan laturetkellä. Kiitettävän paljon väkeä oli liikkeellä, myös lapsiperheitä siirtämässä taitoa ja perinnettä. Olosuhteetkin olivat lähes täydelliset, muutama aste pakkasta ja aamulla kuntoon ajetut väylät. Ja mehuasemalta sai vielä virkistystäkin, aivan ilmaiseksi!
Lunta tosin tuli ajoittain aika paljon, joten välillä meni hieman tahmeaksi taaperrukseksi, mutta ei se sunnuntaihiihtäjän vauhdeissa ole kohtalokasta. Vähän eri juttu saattoi olla niillä Heinsuon urheilukeskuksessa kilpailleilla SM-tasoisilla hiihtäjillä, joista näin vilauksen yhdessä latujen sivuutuskohdassa.
Hiihtourakan päälle paistettiin suunnitellusti blinejä, ja nyt suoraan sanoen nukuttaisi. Mutta enpä taida mennä makuuasentoon, sillä illansuussa ajattelin vielä mennä syvävenyttelyyn. Sen jälkeen olen varmasti hyvin raukea ja toivon mukaan saan myös levätyksi ennen huomista, etukäteen ihan hirveän hektistä työpäivää. Mutta vielä en ajattele sitä...

lauantaina, helmikuuta 03, 2007
Edes koiralla meni lujaa
sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007
Tassuin, kelkoin, luistimin...
Jäällä näkyi tänään myös jokunen pilkkijä ja yksi retkiluistelija, joka viiletti aivan kotirantamme vierestä. Hän oli todennäköisesti luistelemassa myötätuuleen pidemmän matkan eli suunnilleen pohjoisesta etelään. Ehkäpä koko Vesijärvi on nyt jäässä Vääksyyn saakka.
Me pyörimme Messilän, Laasonpohjan ja Hersalan (kaikki Hollolaa) rannoilla mahdollisimman paljon suojassa tuulelta. Iltapäivästä tuuli kuitenkin yltyi niin navakaksi, että vastatuuleen luistelu vaati jo kunnon sauvatyöskentelyä. Ja ihan lopuksi alkoi sataa lunta, mikä enteili luistelukelien loppua. Nyt lumisade on kuitenkin taas ohi, joten ehkä jäällä vielä pääsee kulkemaan terilläkin. Mutta huomenna koittaa taas arki ja työviikko, jolloin ei kyllä päivännäöllä ole mitään asiaa luontoon.
lauantaina, tammikuuta 20, 2007
Vihdoinkin jäällä!
Ensimmäinen kosketus jäähän oli sellainen kuin yleensä syyspuolella; varovainen ja haparoiva. Aluksi järki pisti koputtamaan koko ajan sauvalla ja kuuntelemaan jään ääniä, jalat ja muu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)