Olemme nyt vajaan viikon totutelleet elämää ilman pitkäikäisintä koiraperheenjäsentämme Dorista. Hän eli melkein 16-vuotiaaksi, oli syntynyt 26.8.1998.
Viime keskiviikkona 2.7. oli aika toteuttaa vaikea päätös päästää tulehduksista ja nivelkivuista kärsinyt ystävämme pois. Vieläkin itkettää, kun mietin asiaa.
| Bessie lähti viime kesänä, nyt oli Doriksen vuoro. |
Doris oli tärkeä osa elämää, mukanani lähes viimeiseen asti myös sienimetsällä. Ohessa muutama kuva vuosien varrelta yhteisistä harrastuksistamme. Kiitos, Doris, kaikesta.