Koiravauvan hoitoa

Tyttäreni hankkima suloinen kahdeksankuinen koiranpentu tuli meille perjantaina viettämään emäntineen pitkää vappuviikonloppua. Vanhojen tätikoirien kanssa on mennyt oikein hyvin, vaikka ennalta vähän pelkäsimme etenkin mäyräkoiran reviiritietoisuutta.

Lauantaina täti ja pentu pääsivät maalla juoksemaan.

Tänä aamun koiran emännän oli kuitenkin lähdettävä käymään pikaisesti Helsingissä, joten olin muutaman tunnin koiravahtina. Sain huomata, miten tärkeitä rutiinit ovat itse kullekin. En osannut lukea kaikkien koirien toiveita ulospääsystä, joten pääsin sitten parista lenkistä huolimatta keräämään lattioilta kakkakikkareita ja pesemään lätäköitä.

Pikkukoira olisi myös halunnut leikkiä innokkaammin kuin mitä minä tai vanhat koirat jaksoivat. Jonkin aikaa se jaksoi leikkiä itsekseen vinkulelulla, mutta olisi selvästi halunnut enemmän yleisöä. Toisella korvalla se kuitenkin kuunteli koko ajan, mitä ympärillä kuuluu. Haukut saivat niin kännykän piippaus kuin harvinainen vieras, ihan ovelle asti tullut postinkantaja.

Lopulta koitti tieto emännän paluusta, joten lähdin pennun kanssa häntä vastaan rautatiesemalle. Kulkeminen jännitti ja vähän pelottikin, kun piti kulkea keskustan katujen ja väkeä vilisevän torin yli. Pari kertaa nostin pienen syliin päästäksemme edes vähän eteenpäin. Takaisin päin olikin jo paljon helpompaa, kun oma ja turvallinen emäntä oli mukana.

Nyt pentu ja mäyräkoira ovat tyttärien kanssa jossain metsässä lenkillä. Oletan, että takaisin tulee hyvin väsyneitä otuksia. Toivon myös, että pentu on löytänyt lenkillä sopivia leikittäjiä. Se on sosiaalinen tapaus, joka hyvin mielellään juoksee jonkun toisen nuoren koiran kanssa. Meidän tädeistämme ei enää ole niin rajuihin leikkeihin.