maanantaina, joulukuuta 23, 2013

Piparkakkujulkisuutta

Piparkakkutalot näyttävät olevan tämän joulun trendi. Lähes joka lehdellä on piparkakkutalokisa. Nuoriso on lähettänyt meidän talomme kuvat ainakin pariin kilpailuun, mutta itse en ole muistanut seurata menestystämme.

Tänä aamuna huomasin tämän blogin tilastoista, että Yle Lahden Radion nettisivulla on nyt julkaistu kuvat ja tiivistelmä jutusta, jonka toimittaja Raisa Autio kävi tekemässä jo pari viikkoa sitten. Silloin tuli ulos vain haastattelu.

Myös Uuden Lahden toimittaja Marjaana Kontu kävi täällä haastattelemassa ja kuvaamassa tuolloin pari viikkoa sitten meitä rakentamastamme Vesijärven asemasta. Juttu löytyy sivulta 14.

Ei taida olla sattumaa, että ihmiset haluavat rauhoittua hitaan ja keskittymistä vaativan projektin ääressä juuri kiireisen joulun alla. Ystäväni Tuulikki kirjoitti omassa blogissaan palapeliperinteestä, joka ajaa saman asian.

Toinenkin ystäväni harrastaa palapelien ääressä mietiskelyä. Hänen kanssaan kävin myös lauantaina perinteisellä kuusenhakureissulla, joka sekin on yhdenlainen "ajaton" rituaali joulun alla. Niitä tarvitaan.

Perjantaina kävimme kurkistamassa, voisiko Vesijärvellä luistella. Kauniiltahan jää näytti, mutta vesisade oli tehnyt tehtävänsä. Sauva meni rannassa jään läpi humpsahtamalla. Eilen juoksulenkillä huomasin, että osa jääkannesta oli sulanut kokonaan. Luonto opettaa kärsivälliseksi, hyvä niin.

perjantaina, joulukuuta 20, 2013

Yhteisiä ruokapöytiä ennen joulua


Olen tällä viikolla päässyt laittamaan ruokaa ja syömään isommassa seurassa viisi kertaa.

Maanantaina osallistuin italian kielen porukkamme joulujuhlaan, jossa me oppilaat ensin itse valmistimme ruoat hyvän italialaisen opettajamme johdolla. Vaikka ympäristö, koulun opetuskeittiö, ei ollut kaikkein tunnelmallisin, ilta itsessään sitä oli. 25 ihmistä hyöri keittiössä välillä toistensa tielläkin, mutta niin vain valmistui kolmen ruokalajin illallinen. Aivan ihania ruokia!

Tiistaina teimme ruokaa kuvauksia varten. Monista ruokalajeista ehdimme nyppäistä suuhumme vain maistiaisia, mutta onneksi isoin osa ruoista oli mahdollista säilöä jatkokäyttöön.

Keskiviikkona puoliso ja minä matkustimme valmiiseen pöytään Messilän kartanoravintolaan, johon olimme kutsuneet myös äitini ja anoppini. Neljän hengen lounaamme oli samalla myöhästynyt 35-vuotishääpäivälounaamme. Tuolloin 35 vuotta sitten 8.12. söimme samassa ravintolassa kahta henkeä suuremmalla joukolla, sillä silloin mukana olivat myös puolison ja minun jo edesmenneet isät.


Eilen, torstaina, tarjosin ensin aamukahvit vakituiselle aamukahviporukallemme, joka kokoontuu normaalisti keskustan kahvilassa. Alkuillaksi olimme kutsuneet työtuttavia ja muita vuoden aikana tapaamiamme henkilöitä jouluglögille. Tarjoilu käsitti jo aiemmin leipomiamme joululeipiä, itse tehtyä maksapasteijaa ja yrttitahnaa, juustoja, piparkakkuja ja pähkinöitä. Ihmiset viihtyivät tunnin tai pari, ihailivat asianmukaisesti piparkakkutaloamme ja keskustelivat iloisesti.

Nämä kohtaamiset ovat ilahduttaneet kovin, enkä kaipaa enää jouluksi muuta. Olemmekin puolison kanssa kahden ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun, sillä tyttäret puolisoineen ovat matkoilla ja äiditkin omissa oloissaan. Takana on sen verran työntäyteinen syksy, että nyt tuntuu hyvältä vain elää omassa tahdissa.

sunnuntaina, joulukuuta 15, 2013

Ruokajuhlallista pohdintaa

Tänä vuonna emme kiihkoile jouluruokien kanssa, ajattelin joitain viikkoja sitten, kun työstressi oli pahimmillaan. Niinpä niin, kummasti sitä on kuitenkin löytynyt aikaa tehdä juuri niitä ruokaan liittyviä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Tämä kaikki siis kuukauden sisään:

1) Olemme käyneet miehen kanssa syömässä loistavan joululounaan kantapaikassamme, lahtelaisessa Rouxissa, ja tiedossa on vielä Messilän joulupöytä, jonka tasosta ei monen vuoden tauon jälkeen ole mitään käsitystä, mutta toivomme parasta. Lisäksi olemme syöneet hyvin ystävien kanssa lahtelaisessa Taivaanrannassa ja tyttären ja tämän puolison kanssa turkulaisessa Blankossa.

2) Leivoin eilen joululimppua ja juuri äsken saimme miehen kanssa valmiiksi ison satsin maksapasteijaa. Molemmat ovat ainakin parikymmentä vuotta vanhoja perinteitä, joista en pidä kiinni perinteen vuoksi vaan siksi, että molemmilla ruoilla on hurja menekki joulun aikaan. Ne ovat hyviä myös yhdessä.

3) Päätimme ostaa mahdollisimman paljon hyviä raaka-aineita ja valmiita ruokia paikallisilta tuottajilta. Olen jo pariin kertaan käynyt hakemassa torilta juureksia ja siianmätiä. Tänään piipahdin lahtelaiseen TryffDeliin ja ostin taivaallisen hyvää chorizo-makkaraa, tryffelillä maustettua brie-juustoa ja tryffelisuolaa. Viime viikolla tilasin lahtelaisesta Ekokahvila Mea Mannasta lanttulaatikoita.

4) Niin ja tietysti olemme tehneet piparkakkutalon, josta olemme antaneet haastattelujakin pariin tiedotusvälineeseen, Lahden Radioon ja Uuteen Lahteen (s. 14). Talo kuuluu raaka-aineiltaan elintarvikkeisiin, mutta eihän sitä syödä. Jonkin verran ajattelimme vielä leipoa piparkakkuja ihan syötäväksi juustojen kanssa. Sitä varten olen ostanut valmistaikinaa.

Äsken tytär puolisoineen kävi tiputtamassa meille hankkimansa Juustoportin juustot. Ruokaa ja juomaa on jo nyt sen verran varastossa, että sitä selviäisi hyvin joulunpyhät, vaikka ei enää kävisi kaupassa. Toki haluan hankkia vielä jotain tuoretavaraa kuten salaatteja ja hedelmiä. Ja enköhän tee perinteisistä ruoista vielä ainakin sienisalaatin.

Sitä emme ole vielä ollenkaan suunnitelleet, mitä syömme jouluaattona tai -päivänä, kun vietämme joulua kahden aikuisen ja yhden koiran voimin. Vain yksi asia on varma: meillä ei koskaan ole ollut eikä meille koskaan tule kinkkua pöytään.

sunnuntaina, joulukuuta 08, 2013

Piparkakkutalon rakentaminen on joukkuelaji



Tämän vuoden piparkakkutaloprojektimme on nyt valmis. Hieno tiimimme sai aikaan Vesijärven asemarakennuksen junanlähettäjineen ja matkustajineen sekä Pikku-Vesijärven puiston lampineen, polkuineen, siltoineen, puineen, eläimineen ja kävelijöineen.

Asemarakennus on 80 senttiä pitkä ja 35 senttiä leveä, ja koko asetelma pienoisrautateineen täyttää 180 senttiä pitkän klaffipöydän.

Olemme aina rakentaneet talon perheen ja siihen liittyvien läheisten ihmisten voimin. Tällä kertaa mukana olivat miehen ja minun lisäksi molemmat tyttäret ja toisen puoliso. Myös oma ja tyttären koira vahtivat väsyksiin asti, miten työ edistyy. 


Puuha innosti ja sujui pääosin hyvässä yhteisymmärryksessä, vaikka välillä pitikin neuvotella ja kerran äänestääkin ratkaisuista. Kaksi rakentajista poltti kätensä rakoille sokerin kanssa, mutta he kestivät kumpikin ihailtavasti kivun ja säryn.

Rakennuspuuhassa tarvitaan monelaista osaamista piirustusten tekemisestä viimeisten koristeiden liimaamiseen. Puoliso oli sekä luova johtaja että rakennusarkkitehti. Vanhemman tyttären leipuri-kondiittori-puoliso vastasi monenlaisista erikoistöistä kuten sokerikoristeiden valamisesta ja marsipaanikoristeiden muotoilusta.

Nuorempi tytär on koristeluekspertti, joka tänäkin vuonna teki hienoa työtä sokerikuorrutuksen kanssa. Vanhempi tytär valmisti taikinan ja juoksi minun kanssani avustamassa muita eri vaiheissa. Välillä saimme joitain itsenäisiäkin tehtäviä. Minä vastasin lisäksi sokerikuorrutteen tekemisestä.

Näin isossa projektissa on tietenkin paljon sellaisia suunnittelu- ja taustatöitä, jotka on tehtävä paljon ennen leipomista, koristelua ja rakentamista. Minä otin valokuvat oikeasta asemasta jo vuosi sitten, ja mies taisi valmistaa osan kaavoistakin silloin. Kun emme saaneet silloin tarpeeksi porukkaa kasaan, siirsimme homman tälle vuodelle.

Etukäteen piti tietenkin myös ostaa ja valmistaa kaikki sellaiset tarveaineet ja osat, joita ei mistään olisi voinut metsästää enää itsenäisyyspäiväviikonloppuna. Yksi hyvä esimerkki on sopivan väriset metrilakut, joita tarvitaan lähes kaikissa rakennuksissa.

Olen erityisen iloinen siitä, että yhteinen rakennusprojekti valmistui juhlistamaan 35-vuotishääpäiväämme. Nyt voimme aina välillä piipahtaa "piparkakkutalohuoneeseen" ja kääntää junaradan sähköt päälle.

perjantaina, joulukuuta 06, 2013

Viimeistelyä vaille valmis

Tämän vuoden piparkakku- taloprojektimme eteni tänään jopa pidemmälle kuin ennalta odotin. Toki siihen satsattiinkin, sillä viiden hengen porukkamme ahersi kuutisen tuntia. Toki söimme lounasta ja kävimme viemässä koiria ulos, mutta muuten ei juuri lepotaukoja vietetty. 

Ennalta olivat valmiina seinäelementit ja vanhemman tyttären ja tämän puolison valmistamat loputtomat yksityiskohdat kuten sokerista valetut "takorautakoristeet", tekomarsipaanista muovaillut pylväät ja monet muut ihanuudet. Vaikka olemme kokeneita piparkakkutyöläisiä, tällä kertaa opimme paljon uutta kondiittorikoulutuksen saaneelta miniältä.

Tänään minä kunnostauduin lähinnä sokerikuorrutteen sekoittajana. Mies, nuorempi tytär ja kondiittorivahvistus liimasivat ikkunoihin liivatalehdistä ruudut, ruuduttivat ne ja koristelivat seinäelementit sokerikuorrutteella ja vanhempi tytär muovaili muita yksityiskohtia.

Yhteisvoimin kasasimme talon, mutta rakennusmestari oli ehdottomasti mieheni. Hän myös sai käsiinsä valitettavasti pahimmat palovammat, vaikka käytimmekin tavallisen poltetun sokerin sijasta mikrossa sulatettu isomaltia. Kuumaahan sekin on.

Vesijärven asema näyttää jo nyt aika valmiilta, mutta perfektionisteille riittää kyllä vielä hommia huomiseksi. Pylväät ja kuistin kaiteet pitää kiinnittää, savupiiput leipoa ja kiinnittää ja katto värjätä tai päällystää jollain sopivalla (pari viritystä on odottamassa keittiösssä). Lisäksi aiomme leipoa ja koristella aseman ympärille ainakin junanlähettäjän, muutamia matkustajia ja joitain eläimiä.

Ja sitten vielä pitää rakentaa dioraama piparkakkuasemasta, pienoisrautatiestä ja jo valmiista sokerijärvestä. Jatkuu huomenna...