maanantaina, huhtikuuta 16, 2012

Voihan korvasieni sentään!

Pohjoismainen kauppasienityöryhmä esittää Kalevan uutisen mukaan korvasienten kauppaamisen kieltämistä. Ei siis enää korvasienikastikkeita tai -keittoja ravintoloissa eikä korvasieniröykkiöitä toripöydillä. Ei mahdollisuutta ostaa herkkua mistään, jos itse ei löydä korvasieniä tai kerta kaikkiaan pääse metsään. Eikä tuloja poimijoille!

Onhan se sieni myrkyllinen, mutta Suomessa osataan sitä käyttää. Meidän perheessämme syötiin vuosikymmenet pelkästään kuivattuja korvasieniä, eikä siitäkään kukaan sairastunut. Uusiin suosituksiinkin on taivuttu ja ruvettu ryöppäämään vielä kuivatutkin sienet - vaikka siinä häviääkin osa mausta.

Miten turvalliseksi maailma pitää tehdä, jotta jostain ei aina löytyisi joku huolestunut virkamies tai vastaava? Alkoholikin on myrkkyä, kun sitä riittävästi nauttii. Olen nuoruuden kokeiluvuosina tullut huomattavasti kipeämmäksi viininjuonnista kuin ikunaan sienistä.

Enkä ollenkaan vähättele sitä, etteikö myrkkysienet pitäisi tuntea ja niitä visusti välttää. Paitsi tietenkin, jos ryöppäämällä myrkkysienestä saa gourmet-herkun kuten korvasienestä.

Ei kommentteja: