Kotiseutupyöräilyä

Joko juoksulenkit tai sitten ihan vain ikä kipeyttivät polvet muutama päivä sitten. Perjantaina tanssitunnilla pystyin vain hengailemaan mukana sen verran, että harjoittelimme koreografiaa. Jopa kävely on sattunut lähes viikon verran.

Eilen sain tarpeekseni liikkumattomuudesta ja lähdin iltapäivällä kotiseutuajelulle polkupyörällä. Päätin piipahtaa Venetsiassa eli ihan vain eteläisessä Lahdessa yhden vähän isomman ojan varrella. Pieni kaupunginosa oli nopeasti tsekattu. Takaisin ajoin Patomäen, Launeen ja Keijupuiston sekä Länsiharjun koulun kautta.

11-12 kilometrin lenkki sujui kevyesti, polvetkin kestivät paljon paremmin kuin ihan tavallista kävelyä. Tänä aamuna olikin sitten helppo ajatella jo seuraavaa lenkkiä.

Yllättäen kilpapyöräilytasoinen puoliso halusi mukaan, ja pitihän se sallia. Hänellä tosin on tiistaisin liikuntavapaa päivä, mutta kevyitä lenkkejä vaimon kanssa ei ilmeisesti lasketa. Piti kuulemma ulkoiluttaa hienoa vintagepyörää, jotta osaa ajaa sillä kuukauden kuluttua järjestettävässä Retrokilpurit-tapahtumassa Vaasassa. (Retro-sana on tässä tapauksessa tosi harhaanjohtava, sillä tapahtumaan halutaan nimen omaan aitoja yli 25-vuotiaita kilpapyöriä, ei siis mitään myöhempien aikojen kopioita.)

Halusin käydä katsastamassa Kariston, jossa olen lapsena viettänyt kesiä. Uusrakennettu kaupunginosa on noin kuuden kilometrin päässä keskustasta, ja viime vuoden puolella se sai vielä ison vetonaulan eli kauppakeskus Karisman. En ole kokenut tarpeelliseksi käydä ostoksilla ko. ostosparatiisissa, mutta näin vappuna sitä saattoi käydä ihailemassa ulkoa. Olipa ruma.

Karistosta ajelimme pohjoisen suuntaan kohti Ahtialantieltä ja sieltä taas länteen kohti keskustaa. Mies ehdotti vielä Joutjärven kiertämistä, joten sain vähän ylämäkiharjoitustakin. Yhteensä kilometrejä tuli vajaa 20. Täytyy myöntää, etten päässyt ajamalla ylös Pekantietä, vaan aivan muutama kymmentä metriä ennen harjaa piti luovuttaa. Tavoitteita siis riittää kuluvalle kesälle.

Oman mausteensa aamulenkille antoi kova pohjoistuuli, joka aamulla oli vielä aika hyytävä. Pyöräilijän kannalta lämpötilaa isompi asia on ilmanvastus. Olin varustautunut tuulenpitävällä takilla, joka pahimmilaan toimi kuin purje ja oli heittää minut joitain kertoja sivuun tieltä. Parilla sillalla jopa vähän hirvitti.

Mutta nyt on pyöräilykausi avattu ihan oikeasti. Tällä menolla ehkä todella olen jonkinlaisessa polkukunnossa lokakuussa, kun olemme miehen kanssa viikon Saksassa kokemassa Moselin seutuja pyörän selässä.