Hieno pöllöhavainto

Joulun ja uudenvuoden tienoon pyhät ja muut vapaapäivät ovat tietysti otollista ulkoilukautta, mutta eihän Etelä-Suomen tämän talven säitä voi kovin inspiroiviksi kuvata. Silti olen joko yksin tai puolison kanssa yrittänyt tehdä päivittäin kävelylenkkejä niin maalla kuin kaupungissa.

Eilen sunnuntaina ihmeellinen aurinko inspiroi meidät kävelemään Hollolan Hersalassa Vesijärven rannoilla ja siltaa pitkin Häyhdön saareen. Vähän ennen siltaa huomasin langalla isohkon linnun, joka ei vaikuttanut tutulta. Hieman lähempänä tunnistin sen joksikin pöllöksi, mutta en osannut määrittää. Mies heitti lonkalta, että se voisi olla hiiripöllö.

Kun pääsimme netin ja lintukirjojen ääreen, totesimme että linnun koko (n. 40 cm ja pitkä pyrstö), väritys (valko-musta) ja päiväaktiivisuus tosiaan sopisivat hiiripöllölle. Se ainoastaan arvelutti, että pöllön varsinainen elinalue on Pohjois-Suomi.

Niinpä lähetimme epäselvän kännykkäkuvan ja kirjallisen kuvauksen biologisukulaiselle ja jäimme odottamaan. Äsken hän vahvisti määrityksemme ja onnitteli hieman tavallista harvinaisemmasta havainnosta. Itse hän on kuulemma nähnyt Hollolassa hiiripöllön joskus 1980-luvulla. Ruoan perässähän pohjoisetkin lajit siirtyvät etelään.

Eilinen aurinko tuntui muutenkin uskomattoman ihanalta sumuisten ja tihkuisten päivien keskellä. Valoa tässä kaivataan, mieluiten sekä lunta että aurinkoa.

Piparkakkujulkisuutta

Piparkakkutalot näyttävät olevan tämän joulun trendi. Lähes joka lehdellä on piparkakkutalokisa. Nuoriso on lähettänyt meidän talomme kuvat ainakin pariin kilpailuun, mutta itse en ole muistanut seurata menestystämme.

Tänä aamuna huomasin tämän blogin tilastoista, että Yle Lahden Radion nettisivulla on nyt julkaistu kuvat ja tiivistelmä jutusta, jonka toimittaja Raisa Autio kävi tekemässä jo pari viikkoa sitten. Silloin tuli ulos vain haastattelu.

Myös Uuden Lahden toimittaja Marjaana Kontu kävi täällä haastattelemassa ja kuvaamassa tuolloin pari viikkoa sitten meitä rakentamastamme Vesijärven asemasta. Juttu löytyy sivulta 14.

Ei taida olla sattumaa, että ihmiset haluavat rauhoittua hitaan ja keskittymistä vaativan projektin ääressä juuri kiireisen joulun alla. Ystäväni Tuulikki kirjoitti omassa blogissaan palapeliperinteestä, joka ajaa saman asian.

Toinenkin ystäväni harrastaa palapelien ääressä mietiskelyä. Hänen kanssaan kävin myös lauantaina perinteisellä kuusenhakureissulla, joka sekin on yhdenlainen "ajaton" rituaali joulun alla. Niitä tarvitaan.

Perjantaina kävimme kurkistamassa, voisiko Vesijärvellä luistella. Kauniiltahan jää näytti, mutta vesisade oli tehnyt tehtävänsä. Sauva meni rannassa jään läpi humpsahtamalla. Eilen juoksulenkillä huomasin, että osa jääkannesta oli sulanut kokonaan. Luonto opettaa kärsivälliseksi, hyvä niin.

Yhteisiä ruokapöytiä ennen joulua

Olen tällä viikolla päässyt laittamaan ruokaa ja syömään isommassa seurassa viisi kertaa.

Maanantaina osallistuin italian kielen porukkamme joulujuhlaan, jossa me oppilaat ensin itse valmistimme ruoat hyvän italialaisen opettajamme johdolla. Vaikka ympäristö, koulun opetuskeittiö, ei ollut kaikkein tunnelmallisin, ilta itsessään sitä oli. 25 ihmistä hyöri keittiössä välillä toistensa tielläkin, mutta niin vain valmistui kolmen ruokalajin illallinen. Aivan ihania ruokia!

Tiistaina teimme ruokaa kuvauksia varten. Monista ruokalajeista ehdimme nyppäistä suuhumme vain maistiaisia, mutta onneksi isoin osa ruoista oli mahdollista säilöä jatkokäyttöön.

Keskiviikkona puoliso ja minä matkustimme valmiiseen pöytään Messilän kartanoravintolaan, johon olimme kutsuneet myös äitini ja anoppini. Neljän hengen lounaamme oli samalla myöhästynyt 35-vuotishääpäivälounaamme. Tuolloin 35 vuotta sitten 8.12. söimme samassa ravintolassa kahta henkeä suuremmalla joukolla, sillä silloin mukana olivat myös puolison ja minun jo edesmenneet isät.


Eilen, torstaina, tarjosin ensin aamukahvit vakituiselle aamukahviporukallemme, joka kokoontuu normaalisti keskustan kahvilassa. Alkuillaksi olimme kutsuneet työtuttavia ja muita vuoden aikana tapaamiamme henkilöitä jouluglögille. Tarjoilu käsitti jo aiemmin leipomiamme joululeipiä, itse tehtyä maksapasteijaa ja yrttitahnaa, juustoja, piparkakkuja ja pähkinöitä. Ihmiset viihtyivät tunnin tai pari, ihailivat asianmukaisesti piparkakkutaloamme ja keskustelivat iloisesti.

Nämä kohtaamiset ovat ilahduttaneet kovin, enkä kaipaa enää jouluksi muuta. Olemmekin puolison kanssa kahden ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun, sillä tyttäret puolisoineen ovat matkoilla ja äiditkin omissa oloissaan. Takana on sen verran työntäyteinen syksy, että nyt tuntuu hyvältä vain elää omassa tahdissa.

Ruokajuhlallista pohdintaa

Tänä vuonna emme kiihkoile jouluruokien kanssa, ajattelin joitain viikkoja sitten, kun työstressi oli pahimmillaan. Niinpä niin, kummasti sitä on kuitenkin löytynyt aikaa tehdä juuri niitä ruokaan liittyviä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Tämä kaikki siis kuukauden sisään:

1) Olemme käyneet miehen kanssa syömässä loistavan joululounaan kantapaikassamme, lahtelaisessa Rouxissa, ja tiedossa on vielä Messilän joulupöytä, jonka tasosta ei monen vuoden tauon jälkeen ole mitään käsitystä, mutta toivomme parasta. Lisäksi olemme syöneet hyvin ystävien kanssa lahtelaisessa Taivaanrannassa ja tyttären ja tämän puolison kanssa turkulaisessa Blankossa.

2) Leivoin eilen joululimppua ja juuri äsken saimme miehen kanssa valmiiksi ison satsin maksapasteijaa. Molemmat ovat ainakin parikymmentä vuotta vanhoja perinteitä, joista en pidä kiinni perinteen vuoksi vaan siksi, että molemmilla ruoilla on hurja menekki joulun aikaan. Ne ovat hyviä myös yhdessä.

3) Päätimme ostaa mahdollisimman paljon hyviä raaka-aineita ja valmiita ruokia paikallisilta tuottajilta. Olen jo pariin kertaan käynyt hakemassa torilta juureksia ja siianmätiä. Tänään piipahdin lahtelaiseen TryffDeliin ja ostin taivaallisen hyvää chorizo-makkaraa, tryffelillä maustettua brie-juustoa ja tryffelisuolaa. Viime viikolla tilasin lahtelaisesta Ekokahvila Mea Mannasta lanttulaatikoita.

4) Niin ja tietysti olemme tehneet piparkakkutalon, josta olemme antaneet haastattelujakin pariin tiedotusvälineeseen, Lahden Radioon ja Uuteen Lahteen (s. 14). Talo kuuluu raaka-aineiltaan elintarvikkeisiin, mutta eihän sitä syödä. Jonkin verran ajattelimme vielä leipoa piparkakkuja ihan syötäväksi juustojen kanssa. Sitä varten olen ostanut valmistaikinaa.

Äsken tytär puolisoineen kävi tiputtamassa meille hankkimansa Juustoportin juustot. Ruokaa ja juomaa on jo nyt sen verran varastossa, että sitä selviäisi hyvin joulunpyhät, vaikka ei enää kävisi kaupassa. Toki haluan hankkia vielä jotain tuoretavaraa kuten salaatteja ja hedelmiä. Ja enköhän tee perinteisistä ruoista vielä ainakin sienisalaatin.

Sitä emme ole vielä ollenkaan suunnitelleet, mitä syömme jouluaattona tai -päivänä, kun vietämme joulua kahden aikuisen ja yhden koiran voimin. Vain yksi asia on varma: meillä ei koskaan ole ollut eikä meille koskaan tule kinkkua pöytään.

Piparkakkutalon rakentaminen on joukkuelaji

Tämän vuoden piparkakkutaloprojektimme on nyt valmis. Hieno tiimimme sai aikaan Vesijärven asemarakennuksen junanlähettäjineen ja matkustajineen sekä Pikku-Vesijärven puiston lampineen, polkuineen, siltoineen, puineen, eläimineen ja kävelijöineen.

Asemarakennus on 80 senttiä pitkä ja 35 senttiä leveä, ja koko asetelma pienoisrautateineen täyttää 180 senttiä pitkän klaffipöydän.

Olemme aina rakentaneet talon perheen ja siihen liittyvien läheisten ihmisten voimin. Tällä kertaa mukana olivat miehen ja minun lisäksi molemmat tyttäret ja toisen puoliso. Myös oma ja tyttären koira vahtivat väsyksiin asti, miten työ edistyy. 

Puuha innosti ja sujui pääosin hyvässä yhteisymmärryksessä, vaikka välillä pitikin neuvotella ja kerran äänestääkin ratkaisuista. Kaksi rakentajista poltti kätensä rakoille sokerin kanssa, mutta he kestivät kumpikin ihailtavasti kivun ja säryn.

Rakennuspuuhassa tarvitaan monelaista osaamista piirustusten tekemisestä viimeisten koristeiden liimaamiseen. Puoliso oli sekä luova johtaja että rakennusarkkitehti. Vanhemman tyttären leipuri-kondiittori-puoliso vastasi monenlaisista erikoistöistä kuten sokerikoristeiden valamisesta ja marsipaanikoristeiden muotoilusta.

Nuorempi tytär on koristeluekspertti, joka tänäkin vuonna teki hienoa työtä sokerikuorrutuksen kanssa. Vanhempi tytär valmisti taikinan ja juoksi minun kanssani avustamassa muita eri vaiheissa. Välillä saimme joitain itsenäisiäkin tehtäviä. Minä vastasin lisäksi sokerikuorrutteen tekemisestä.

Näin isossa projektissa on tietenkin paljon sellaisia suunnittelu- ja taustatöitä, jotka on tehtävä paljon ennen leipomista, koristelua ja rakentamista. Minä otin valokuvat oikeasta asemasta jo vuosi sitten, ja mies taisi valmistaa osan kaavoistakin silloin. Kun emme saaneet silloin tarpeeksi porukkaa kasaan, siirsimme homman tälle vuodelle.

Etukäteen piti tietenkin myös ostaa ja valmistaa kaikki sellaiset tarveaineet ja osat, joita ei mistään olisi voinut metsästää enää itsenäisyyspäiväviikonloppuna. Yksi hyvä esimerkki on sopivan väriset metrilakut, joita tarvitaan lähes kaikissa rakennuksissa.

Olen erityisen iloinen siitä, että yhteinen rakennusprojekti valmistui juhlistamaan 35-vuotishääpäiväämme. Nyt voimme aina välillä piipahtaa "piparkakkutalohuoneeseen" ja kääntää junaradan sähköt päälle.

Viimeistelyä vaille valmis

Tämän vuoden piparkakku- taloprojektimme eteni tänään jopa pidemmälle kuin ennalta odotin. Toki siihen satsattiinkin, sillä viiden hengen porukkamme ahersi kuutisen tuntia. Toki söimme lounasta ja kävimme viemässä koiria ulos, mutta muuten ei juuri lepotaukoja vietetty. 

Ennalta olivat valmiina seinäelementit ja vanhemman tyttären ja tämän puolison valmistamat loputtomat yksityiskohdat kuten sokerista valetut "takorautakoristeet", tekomarsipaanista muovaillut pylväät ja monet muut ihanuudet. Vaikka olemme kokeneita piparkakkutyöläisiä, tällä kertaa opimme paljon uutta kondiittorikoulutuksen saaneelta miniältä.

Tänään minä kunnostauduin lähinnä sokerikuorrutteen sekoittajana. Mies, nuorempi tytär ja kondiittorivahvistus liimasivat ikkunoihin liivatalehdistä ruudut, ruuduttivat ne ja koristelivat seinäelementit sokerikuorrutteella ja vanhempi tytär muovaili muita yksityiskohtia.

Yhteisvoimin kasasimme talon, mutta rakennusmestari oli ehdottomasti mieheni. Hän myös sai käsiinsä valitettavasti pahimmat palovammat, vaikka käytimmekin tavallisen poltetun sokerin sijasta mikrossa sulatettu isomaltia. Kuumaahan sekin on.

Vesijärven asema näyttää jo nyt aika valmiilta, mutta perfektionisteille riittää kyllä vielä hommia huomiseksi. Pylväät ja kuistin kaiteet pitää kiinnittää, savupiiput leipoa ja kiinnittää ja katto värjätä tai päällystää jollain sopivalla (pari viritystä on odottamassa keittiösssä). Lisäksi aiomme leipoa ja koristella aseman ympärille ainakin junanlähettäjän, muutamia matkustajia ja joitain eläimiä.

Ja sitten vielä pitää rakentaa dioraama piparkakkuasemasta, pienoisrautatiestä ja jo valmiista sokerijärvestä. Jatkuu huomenna...

Jouluasetelma

Siivoukset ja koristelut jäivät tämän joulun alla väliin, piparkakkutalokin on vielä vaiheessa. Satsasimme hyvään ruokaan ja yhdessäoloon.

Pienen jouluasetelman sentään rakensin noutopöydäksi muuttuneelle työpöydälleni. Kuusi ja hahmot liittyvät kaikki jollain lailla ystävääni, jonka kanssa olin lauantaina kuusimetsässä.

Hyvää joulua vielä kaikille!

Sienillä maustettu maksapasteija

Jouluklassikkoihimme kuuluu maksapasteija, jonka teemme edullisesta broilerinmaksasta. Perusreseptissä on 250 g KORJAUS: 125 g voita, 1 pieni sipuli, 250 g (tai sen, mikä paketissa on, n. 300g)  broilerinmaksoja, 2 dl kermaa, mausteita (ohjeessa suola, mustapippuri, paprika, timjami ja rosmariini) ja mahdolliseen liekittämiseen pari ruokalusikallista konjakkia.

Olen vähentänyt voita ja kermaa sen minkä olen pystynyt, mutta molempia tarvitaan massan jähmettämiseen levittyväksi pasteijaksi. On myös makuasia, kuinka vahvasti maksan haluaa maistuvan. Meille se ei ole ongelma, mutta moni haluaa pyöristää makua.

Mausteita olen vaihdellut vuosien mittaan paljonkin. Sekaan olen lisännyt monia eri yrttejä, valkosipulia ja jopa keitettyä porkkanaa.

Purkit pesty, tatit ja torvisienet likoamassa

Hieno vaihtoehto on lisätä sekaan kuivattuja sieniä. Tänään valitsin kaapista kuivattua punikkitattia ja mustatorvisientä, joita otin kaksinkertaiseen annokseen yhteensä noin desin. Liotin sieniä kuumassa vedessä pari tuntia ja lisäsin joukkoon siinä vaiheessa, kun olin ensin kuullottanut sipulisilpun ja sitten nopeasti ruskistanut maksat.

Näin maksapasteija syntyy: Vatkaa ensin kerma ja siirrä kylmään. Silppua sipuli ja kuullota noin puolessa voista, lisää maksat. Jos käytät tuoreita tai liotettuja sieniä, lisää tässä vaiheessa mukaan paistumaan. Lisää mausteet (tällä kertaa laitoin suolaa, pippuria ja pakastimesta ottamaani itse kasvatettua timjamia), mutta älä paista liian kauan.

Liekittäminen: lisää kaksi ruokalusikallista konjakkia, SAMMUTA EHDOTTOMASTI LIESITUULETIN, ja sytytä alkoholi palamaan. Liekittämisessä on hyvä muistaa sekin, että pannu kädensijoineen varmasti kestää tulen. Paras on valurautapannu.

Valmis maksapasteija italialaisessa parmesaanipurkissa

Siirrä kypsä ja lämmin massa tehosekoittimeen tms. laitteeseen, lisää loppu voi ja aja massa tasaiseksi. Lisää vatkattu kerma, sekoita nopeasti. Kaada massa puhtaisiin purkkeihin ja vie kylmään jäähtymään. Me käytämme maksapasteijaan keramiikkapurkkeja, jotka ovat tulleet Stilton- ja Parmigiano-juustojen sivutuotteina.

Tarjoa maksapasteija hyvän leivän kanssa - maksapasteijaleivän päälle tai sen kanssa sopii erinomaisesti myös maustekurkku, rosolli tai sienisalaatti. Tämä on siis levittyvä pasteija, ei leikattava patee. Sienet eivät ole tässä ruoassa pääasia, mutta voimakas tatti ja mustatorvisieni antavat hienon säväyksen siinä kuin konjakkikin.

Perinteinen amaryllis - tai ritarinkukka

Perinteisesti ostin lokakuussa Tori Ruposelta neljä amarylliksen sipulia ja istutin niistä muutaman viikon välein kolme. Se neljäs jäi parvekkeelle vievien ovien välissä pitämääni multapussiin kovien pakkasten ajaksi ja todennäköisesti paleltui (ainakin samassa säilössä ollut perunapussi paleltui).

Ensimmäisenä istuttamani punainen oli auennut joskus loppuviikosta melkein salaa. Tänään nostin sen paremmin esille, koska odotamme vieraita. Valkoisessakin kasvissa on jo nuppu puoliksi auki, joten todennäköisesti se on komeimmillaan ensi viikolla.

Kolmas istuttamani sipuli pääsi vähän kuivahtamaan tyttären entisen huoneen ikkunalaudalla, jossa en muistanut käydä tarkastamassa kasvien kuntoa muutamaan päivään. Jotain sieltä on tulossa, mutta onko se valkoinen tai vaaleanpunainen, ei ole vielä selvillä. Ehkä yritän vielä sitä neljättäkin laittaa multaan, ainakin sipulin päässä on jotain elävän näköistä alkua.

Amaryllis on kai oikealta nimeltään ritarinkukka, mutta sinnikkäästi siitä puhutaan amarylliksenä. Niin tai näin, minulle juuri tämä kasvi on se oikea joulukukka.

Jotkut osaavat ilmeisesti säilyttää kukkineen sipulin niin, että se antaa kukkia taas seuraavana syksynä. Minä olen kaivanut muutaman kerran sipulit keväällä maahan maalla ja saanut pari kertaa kukkia joskus syyskuun tienoilla. Hauskaa sekin.

Leivän tuoksua

En joulun alla leivo koskaan kakkuja tai torttuja, mutta joululeipää haluan leipoa itse. Olen vuosikausia käyttänyt jostain naistenlehdestä ottamaani reseptiä, joka on maukas mutta kuitenkin maltillisesti maustettu. Leivässä on mallasta, paljon ruisjauhoa (meillä käytetään Vääksyn Myllyn jauhoja) ja se imellytetään tekemällä juuri edellisenä päivänä.

Leipä on myös mitä parhain lahja ihmisille, joille mielellään antaa muutakin kuin kortin. Tänään kaksi ystävää jo kävi hakemassa lämpimäisen täältä leipätehtaalta. Huomenna vien ainakin yhden limpun Helsinkiin, ylihuomenna kokoukseksi naamioituun pikkujouluun.

Mausteleivän hyvä puoli on se, että se säilyy viileässä pari viikkoa ja jopa paranee maultaan ensimmäisen viikon ajan. Aion silti viettää vielä toisenkin leivontapäivän aivan joulun alla ja viedä lämpimäiset lähimmille ihmisille.

Piparkakkutaloprojekti käynnistyi

On taas se aika vuodesta, jolloin alamme suunnitella piparkakkutalon leipomista. Perheemme projektit ovat aina vähän tavanomaista kunnianhimoisempia, joten aloittaminen marraskuussa ei ole mitenkään liioittelua. Kävin jo marraskuun markkinoilla ostamassa metrilakua ränneiksi, vaikka en vielä tiennytkään leivottavaa kohdetta.

Aiemmin olemme leiponeet Lahden kaupungintalon ja Vuorikadun koulun näköistalot, joista molemmilla olisi kyllä juhlavuosi, kaupungintalolla 100 ja koululla 110 vuotta. Kaupungintalon vanhat kaavat ovat kuitenkin hukassa ja Vuorikadun koulun rakensimme viime vuonna, joten nyt halusimme jotain uutta.

Puoliso sen sitten keksi: Vesijärven vanha asema. Puuasema on rakennettu alun perin 1870, sitä on laajennettu 1895 ja 1917 ja peruskorjattu osittain entistäen 1998. Suosittu Kahvila Kariranta on toiminut siinä ainakin tuolta 1990-luvun lopulta lähtien.

Löysin koneeltani muutaman vanhan kuvan asemasta talviasussaan, mutta tokihan talo oli käytävä kuvaamassa vielä erikseen kaavojen valmistamiseksi. Eilen kävelin satamaan ja otin kuvia "mittakaavassa" hyvin kotikutoisella menetelmällä. Kuvasin osia talosta aina tietyltä etäisyydeltä (askelmitoissa 13 askeleen päästä).

Kotona sitten tulostin valmiit kuvat ja yllätyin tarkkuudestani. Aika hyvät peruskaavat olin onnistunut kuvaamaan, mies pääsi jalostamaan niistä "piirustukset" ja jopa pienoismallin.

Seuraava haaste on kokeilla jokin netistä löytyneistä vaaleista piparkakkutaikinoista. Talotaikinahan ei voi olla kovin haurasta, joten perustaikinan pohjalta pitää lähteä.

Maksapasteijaresepti ja hieman eettistä pohdintaa

Olemme iät ja ajat tehneet joulun alla maksapasteijaa, joka on tosi helppo, edullinen ja maukas. Tosin viime vuosina nautiskeluun on tullut pieni ikävä sivumaku, sillä pasteija tehdään broilerinmaksoista. Broilerien kasvatusolosuhteista kun ei viime aikoina ole kuulunut kuin huonoja uutisia. Mutta ehkä on hyvä, että teurastettujen broilerien maksat edes tulevat käyttöön...

Tänään sain kuitenkin pasteijaa maistaneelta nuorelta sukulaismieheltä reseptipyynnön, joten ehkä se kiinnostaa muitakin. Ja todennäköisesti pasteijan voi tehdä jostain muustakin suhteellisen miedosta maksasta, jos onnistuu löytämään jotain ekologisesti ja eettisesti tuotettua eläintä.

2 pakettia broilerinmaksoja (muistaakseni pakastepaketissa on n. 200 g) tai vastaava määrä
1-2 sipulia
150 g voita
suolaa, pippuria, paprikaa, timjamia, meiramia jne. sopivia yrttejä ja mausteita (meillä oli viimeksi suolaa, pippuria, italialaista yrttiseosta, jossa myös ripaus chiliä, ja erikoismausteena kuivattuja mustatorvisieniä. Torvisieniä liotin hetken ennen lisäämistä kohdassa 3.)
2 dl kuohukermaa
2 rkl konjakkia liekittämiseen.

1. Vatkaa kerma vaahdoksi ja nosta jääkaappiin
2. Hienonna sipuli hienoksi. Kuumenna kolmannes voista ja hauduta sipuli pehmeäksi pannulla.
3. Lisää broilerinmaksat pannuun ja paista kevyesti joka puolelta. Mausta ja liekitä konjakilla (ja tässä liekitysvaiheessa sitten liesituuletin pois päältä!).
4. Kaada lämmin seos pannusta joko monitoimikoneen kulhoon tai sellaiseen astiaan, jossa voit soseuttaa sauvasekoittimella aineet tasaiseksi tahnaksi. Lisää loppu voi, soseuta.
5. Lisää kerma nopeasti sekoittaen. Painele seos pasteijavuokaan tms., jäähdytä ja säilytä viileässä. (Me käytämme vanhoja Stilton-juuston keramiikkapurkkeja.)

Kun pasteija on jähmettynyt, se on tarjoiluvalmista. Tämä pasteija toimii parhaiten veitsellä levitettynä hyvän joululeivän päällä, ks. edellinen reseptini. Voi myös pakastaa.

Joululimppuja ja kaalikääryleitä

Joskus lasten alakouluvuosina 1990-luvulla keksin leipoa joululimppuja koulun myyjäisiin. Menekki oli hyvä, ja kotonakin leivät maistuivat, joten olen jatkanut perinnettä. Nykyään leivät menevät lahjoiksi, sillä yhä harvemmalle sukulaiselle tai ystävälle enää tuntuu fiksulta ostaa mitään lahjaa.

Joinain vuosina olen tehnyt pari satsia eri viikonloppuina, mutta nyt päätin urakoida kaikki kerralla. Huh huh, sillä taikinaa tuli kuvassa näkyvän kymmenen litran kattilan lisäksi toinen mokoma määrä. Paistamiseen kuluikin sitten koko päivä.

Tämä on niitä limppuja, joissa juuri tehdään edellisenä päivänä ja vasta päivänä kaksi lisätään mausteet ja isoin osa jauhoista. Työ pitää siis suunnitella, mutta minä en ole kokenut vaivaksi sitä, että hoivailen eli imellän perunasta, maltaista ja ruisjauhoista tehtyä seosta muutaman tunnin hellan reunalla, sillä siinähän voi tehdä muutakin. Minä paistoin eilen lanttulaatikot siinä samalla.


Olen poiminut ohjeen Kotiliedestä, joka kertoo sen olevan alun perin Hilkka Uusivirran resepti kirjasesta Suomalainen ruokaleipä. Tässä aineet: Päivä 1, taikinan juuri: 1½ kg perunoita, 400 g ruisjauhoja, 250 g kaljamaltaita, 1½ l perunoiden keitinlientä, 25 g hiivaa. Päivä 2: 1 rkl pomeranssinkuorta, ½ rkl kuminoita, 3 tl suolaa, 2 ½ dl siirappia, 25 g hiivaa ja tilkka vettä, 1½ kg ruisjauhoja, noin ½ kg vehnäjauhoja. (Tein tällä kertaa kaksinkertaisen annoksen, joka on kuulemma myös alkuperäinen reseptin mitoitus.)

Juuri: perunat keitetään ja survotaan kuumina soseeksi, sekaan puolet keitinliemestä, 200 g ruisjauhoja ja 125 g maltaita. Sekoitetaan, peitetään ja annetaan imeltyä lämmössä noin tunnin. Lisätään loput keitinvedestä kuumalna, ruisjauhot ja maltaat parissa erässä, sekoitetaan pari kertaa tunnin välein. Lopuksi juuri vähäksi aikaa viileään, jotta se jäähtyy sopivaksi hiivalle. Kun hiiva on lisätty, juuri jätetään 15-18 asteeseen kuplimaan yön yli.

Aamulla onkin aina jännittävää todeta, miten paljon kannen alta jo nousee aromia! Yleensä aika hyvin, ja työtä voi jatkaa. Juureen lisätään mausteet, loput hiivasta vesitilkassa ja jauhot. Ja sitten alustetaan ja alustetaan niin kauan, että on varmasti kiinteää. Ison taikinan kanssa tarvitaan oikein käsivoimia!

Niin ja sitten nosta- tetaan taikina, leivotaan limput ja taas nosta- tetaan. Leivät paistetaan 180-asteisessa uunissa noin tunnin. Pellille mahtuu minulla pari limppua, joten hommaan saa tosiaan varata aikaa. Tänään tuli 14 leipää. Jos on iso taikina, ei kannata leipoa kaikkia limppuja kerralla nousemaan, sillä ne ehtivät kuumassa keittiössä levitä muodottomiksi.

Leipoessa pitäisi olla aika tarkka mittojen kanssa, mutta totuuden nimissä pitää kertoa, etten omista keittiövaakaa. Olen arvioinut painot jauhopussien koon mukaan, mutta tänä vuonna tulikin vähän tenkkapoo. Olin ensi kerran ostanut isot pussilliset Vääksyn myllyn erinomaisia jauhoja, ja uusista pusseista oli vähän vaikea arvioida. Mutta sitten päätin vain luottaa vuosien näppituntumaan ja annoin mennä. Koostumuksesta tuli ainakin paisto-ominaisuuksiltaan ihan loistava. Ja kyllähän me maunkin jo testasimme päivällä, vaikka ohjeen mukaan leipä on parhaimmillaan vasta jopa viikon säilyttämisen jälkeen. Suosittelen toki säilytystä viileässä.

Limppujen paistamisen väliajat käytin vääntämällä kolmesta kaalista kaalikääryleet, joista osaan tuli täytteeksi lammasta, sipulia, minttua, valkosipulia ja ohraa ja toiseen satsiin herkkutatteja, pähkinöitä, sipulia, persiljaa, kirveliä, ohraa ja vuohenjuustoa. Näitä herkkuja syömme ainakin jossain vaiheessa joulunpyhiä.

Tällaisen maraton- kokkauk- sen aikana aina huomaa, että ammatti- kokin työ on todella raskasta. Selkä huutaa jo muutaman tunnin jälkeen, jalat viimeistään illalla. Huomasin kuitenkin ilokseni, että viime aikojen kuntosaliharjoittelu yläselän kanssa on tuottanut tulosta, enää ei selkä ihan täysin romahda. Mutta se onkin sitten jo toisen tarinan aihe.

Vain katto puuttuu...

Kunnianhimoinen piparkakkutaloprojektimme on edennyt vaiheeseen, jota ei ehkä ihan voi kutsua harjannostajaisiksi, sillä nimen omaan katto puuttuu. Osat on kyllä leivottu, mutta puhti ei kerta kaikkiaan riittänyt enää kasaamaan uusrenessanssirakennuksen moniosaista kattorakennelmaa, josta ei puutu mutkia, kulmia, kallistuksia, kattoikkunoita ja piippuja. Talohan on kopio 109-vuotiaasta Vuorikadun koulusta. Katto saadaan toivottavasti kasaan vielä ennen joulua, mutta toisaalta talo on ihan hieno näinkin, "rauniona".

Kohokuviot lisättiin jo leipomisvaiheessa

Hanke on tähän asti työllistänyt neljää ihmistä, joista puolisoni on vastaava mestari. Hän piirsi alkuperäiset kaavat toistakymmentä vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa rakensimme talon koulun myyjäisiin. Minä täydensin tänä vuonna suunnitelmia ottamalla tuoreet kuvat koulusta. Nuorempi tytär oli mukana pari viikkoa sitten, kun sekoitimme piparkakkutaikinan ja tämän viikonlopun, kun leivoimme ja koristelimme osat ja liimasimme rungon kasaan. Hän toi mukanaan miesystävän, josta oli paljon apua koristelussa.

Muuten valmis pohjoispääty, ikkunaristikot vielä puuttuvat.

Minä hääräsin taustalla sekoittamassa tomusokerista, munanvalkuisesta ja erilaisista väriaineista (apteekin elintarvikevärit ja kaakaojauhe) sopivaa kuorrutusta milloin kivijalkaan, milloin ikkunanpokiin tai seinän kuvioihin. Hoidin myös sokerin sulattamisen liimauspuuhia varten. Ja tietysti juoksin kaupassa etsimässä leivinpaperia, sokereita ja muita tarveaineita, ruokin koko porukan, kuljetin koiria ulkona ja kaikkea muuta tarpeellista. Ränneiksi tarvittavaa metrilakua en tosin löytänyt tähän hätään, mutta luotan, että sitä saa ensi viikolla Lahden kuukausimarkkinoilta.

Tällaisen projektin koristeluhomma ei ole ihan parin tunnin juttu, sillä kunnianhimoinen tiimimme halusi ruuduttaa myös liivatelehdistä tehdyt ikkunat ja toistaa hyvin tarkasti talon kaikki näkyvät koristeet. Oli itse asiassa aika hyvä idea käydä nappaamassa talosta kuvat joka suunnalta ja tulostaa ne koristelijoiden avuksi, se nopeutti hieman hidasta puurtamista.

Kasaamisessa tarvitaan monia käsiä.

Piparkakku-urakka taitaa olla meidän perheemme suurin jouluponnistus. Se jo toteutti yhden joulun tärkeimmistä asioista: yhdessäolon. Vaikka selkää nyt särkee, oli tosi rentouttavaa puuhata kokonainen viikonloppu jotain ihan muuta kuin yleensä. Ei haitannut sunnuntain vesisade tai pimeys.

Talvisia sieniherkkuja

Kuivakaapissani on kokonainen rivistö kuivattujen sienten purkkeja ja muovipusseja. Pakastimessakin on jotain, mutta jostain syystä juuri kuivatut herkut inspiroivat ruuanlaittoon tällaisina kylminä pakkaspäivinä. Kesän sienireissut tuntuvat olevan kovin kaukana takanapäin, mutta kun kuivien sienten päälle kaataa kiehuvaa vettä, nousee kulhosta huumaava tuoksu. Etenkin herkkutatit ovat lähes päihdyttävän hyväntuoksuisia.

Lueskelin loppuviikosta jouluun valmistautuvia ruokalehtiä ja -sivustoja, mutta tämän viikonlopun sieniruuan kaivoin kuitenkin lähinnä muistista. Tarkistin mainiosta Vaskiratsastajan sienisalaatti -kirjasta herkkutatti-juliennen reseptin, jota päätin hieman muunnella. Kysehän on siis ihanasta herkkutatti-valkosipuli-smetana-persilja-muhennoksesta, joka laitetaan pieniin kuppeihin ja juustoraastetta päälle, sen jälkeen haudutellaan uunissa. Mutta minä lisäsin herkkuun vielä voitaikinakannen, koska olin tekemässä pääruokaa. Tuli kyllä aivan uskomattoman hyvä ja täyttävä annos, jonka kanssa tarjoilin vielä tämän talven ensimmäisen rosollin. Rosolli on muuten yksi niistä jouluruuista, jota voin syödä viikkokausia joka päivä kyllästymättä. Toinen on omatekoinen lanttulaatikko.

Tämän pakkasviikonvaihteen liikunnat ovat olleet aika maltillisia. Lauantaina kävin yhdeksän kilometrin hiihtolenkillä, tänään kävelin pari kertaa kaupungilla. Aamukävely suuntautui kotoa järvenrantaan ja urheilukeskukseen tarkastamaan jää- ja latutilannetta. Vesijärvessä on jonkinlainen jääkansi, mutta tuskin missään vielä kantava. Urheilukeskuksessa taas on ihan huippuluokan ladut, joita varten myös lumitykit sylkivät pakkasilmaan uutta tekolunta.

Iltapäivän kävelyn tein kaupungin toiselle laidalle, katsomaan Muotoiluinstituutin opiskelijoiden myyjäisiä, joista palasin kotiin Taidemuseon ja Galleria Nuovon kautta. Muotsikassa oli tarjolla sekä kauniita että kekseliäitä esineitä, osa tietenkin enemmän tai vähemmän turhia. Tuntui kuitenkin hyvältä ostaa edes jotain pientä ihmisiltä, joiden tarkoitus on elää jatkossa tekemällä mahdollisimman kestävää designia. Taidemuseossa on tarjolla pienoisgrafiikan näyttely Miniprint, josta ehkä odotin hieman enemmän, mutta näyttely oli kyllä hyvin ripustettu. Ja Nuovossa näin vielä Outi Kirveen upeita puupiirroksia, joista ihastuin etenkin matkalaukkuaiheisiin töihin.

Aika kulturelli - ja henkisesti virkistävä - iltapäivä siis. Siinä ohessa tuli käveltyä muutama kilometri.

Aikainen joulukukka

Ostin lokakuussa neljä amarylliksen sipulia ja istutin heti niistä kaksi. Ne kaksi ovat nyt sitten jo näin pitkällä, mikä ei ole ollenkaan harmi keskellä pimeintä marraskuuta.

Se sen sijaan on pikku harmi, että kaksi muuta sipulia (jotka ajattelin istuttaa myöhemmin) olivatkin kaapissa itäneet ja ryhtyneet pahentumaan, kun en ollut tajunnut välillä tarkistaa kaapin olosuhteita. Pimeää siellä kyllä on mutta ilmeisesti liian lämmintä. Edellisessä asunnossa kuivakaappi oli myös kylmäkaappi, joten siellä säilyttäinen onnistui.

Ne kaksi muutakin ovat nyt ruukussa, ja toivon ainakin toisen selviävän - toiveikkaalta näyttää. Tilauksessa ovat vielä valkoinen ja vaaleanpunainen.

Hiihtoa, ruokaa, roudausta ja vähän lepoakin

Kuvittelin, että tämän joulun valmisteluun olisi ruhtinaallisesti aikaa, koska jäin lomalle ansiotöistä jo 15.12. Kummasti vain joulunaluspäivät kuitenkin hupenivat pakollisiin hoidettaviin asioihin, joista pienin ei ole myydyn asunnon tyhjentäminen. Itse asunnosta lähdimme jo pari vuotta sitten ja tietenkin muutimme huonekalumme ja päivittäiset tavarat mukanamme. Mutta kun selvisi, ettei uusi omistaja halua käyttää asuntoon rakennettuja kiinteitä kalusteita, päätimme purkaa ne. Ja sitten oli vielä selvitettävä vintti- ja kellarikomerot... Tänään, joulupäivänä, olen viimeksi kulkenut parikymmentä reissua rappusia ylös neljänteen kerrokseen (ja muutaman kerran vintille viidenteen) ja takaisin alas kantaen milloin parven laitoja, milloin sen alla olleita laatikoston osia. Mutta nyt näyttää jo lohdulliselta: pakettiauto on täynnä tavaraa, jotka huomenna pitää kantaa vain yhden kerroksen ylöspäin maaseutukotimme vintille.

Kiitos massiivisten lumisateiden liikuntaa on päässyt harjoittamaan myös ladulla. Aatonaattona ja jouluna mies pelasti minut ja tyttären keittiöstä hiihtämään Tapanilan hiihtomajan maisemiin. Aatonaaton sateen keskellä latu oli todella raskas ja haastava vuoden ensimmäiselle hiihtolenkille, mutta tarvoimme silti urheasti tyttären kanssa kilpaviitosen, jossa riittää myös ylämäkiä ihan kohtuullisesti. Aattona väylät olivat latukoneen jäljiltä todella luistavia, joten jaksoimme hyvin kiertää kolmen kilometrin perhelenkin kolmeen kertaan. Mies kilpaurheilijana meni tietenkin omaa vauhtiansa ja nieli kilometrejä ihan toisenlaisia määriä. Aattopäivän hiihto valitettavasti todisti, että oma hiihtokuntoni on aika pahasti romahtanut. Vuosia hiihtämätön tytär on nyt perheen hiihtokuningatar. Hänen ansiostaan muuten uskaltauduin hiihtolenkin päälle ensimmäistä kertaa kerrostaloyhtiömme yhteiseen joulusaunaan, jossa ei sitten ollutkaan muita naisia kuin me.

Jouluruokien valmistamisessa tein tänä vuonna yhden uuden aluevaltauksen. Vuosien mittaan olen pari kertaa kokeillut hämäläisen imelletyn perunalaatikon valmistamista ja epäonnistunut pahasti. Tällä kertaa päätin tehdä kaiken mahdollisen alusta asti oikein. Ostin torilta erityisesti "imelämuusiin" tarkoitettuja perunoita, luin useita ohjeita, kuuntelin ohjeita radiosta ja keräsin niistä mielestäni oleelliset asiat. Tärkeitä neuvoja näytti olevan kolme: perunat pitää keittää kuorineen, ne pitää kuoria ja survoa lämpiminä ja muusin pitää imeltyä oikeasti lämpimässä paikassa. Päädyin pistämään muusin ja jauhot kokkipadassa uuniin +50 asteeseen koko yöksi ja lisäsin maidon, voisulan ja suolan vasta seuraavana päivänä, jolloin myös paistoin itse laatikot 200-170 asteessa. Ja ihan älyttömän hyväähän siitä laatikosta tuli. Kelpasi jopa toiselle tyttärelle, joka ei koske lanttulaatikkoon.

Joulupöydässämme oli tänä vuonna seuraavia itse valmistettuja ruokalajeja: sienisalaatti (musta-, kangas- ja karvarouskuista), rosolli, graavilohi, haukiceviche, korvasieni-broilerinmaksapasteija, lanttulaatikko, imelletty perunalaatikko, hedelmillä ja leivällä täytetty kalkkunanfilee sekä kastike, jonka tein kalkkunan ohessa hautuneista purjoista, suppilovahveroista ja kermasta. Lisäksi oli ostettua munajuustoa, tomaatti-fetasalaattia ja olisi ollut vielä omatekoista joululeipää, mutta sitä ei kukaan tarvinnut laatikoiden oheen. Jälkiruoka oli myös omatekoinen, meillä kovin perinteinen piparkakkujäädyke, jonka oheen survoin kesällä keräämistäni vadelmista ja mustikoista kastikkeen. Ruokajuomana oli ensin aitoa shampanjaa, sitten keskinkertaista punaviiniä.

Joulupäivänä on sitten syöty suunnilleen samoja ruokia, vähän rennommin ja arkisemmilta astioilta. Leivonnaisia meillä ei harrasteta koristeltavia piparkakkuja lukuun ottamatta, mutta yksi hyvä taatelikakku tuli sentään lahjaksi. Ja sitten on tietenkin suklaata ja hedelmiä. Pöytä on runsas, mutta ei meillä jouluna ihan hirveän paljon ylimää- räistä syödä. Kun liikkuu säännöl-lisesti, tulee kyllä nälkä mutta ei turhia mieli-tekoja.

On tässä onneksi ehditty vähän levätäkin. Paria lahjakirjaa olen lueskellut ja katsonut miehen kanssa digiboxiin tallennettuja klassikkoelokuvia. Tyttäret näyttävät keskittyvän joko lukemiseen tai filmien katseluun, koirat ruokien kerjäämiseen. Ja huomenna on sitten vuorossa sukulaislounas, tällä kertaa äitini luona.

Jouluruuan kausi alkaa mausteleivän tuoksusta

Otsikko ei sikäli pidä ihan paikkaansa, että olen kyllä saanut jouluruokaa jo kerran ravintolassa ja kotonakin muutaman kerran omatekoista lanttulaa- tikkoakin. Mutta tänä viikonloppuna oli pitkästä aikaa keskittyä siihen, mitä hyvä talvinen tai jouluinen ruoka voisi ollakaan. Loppuviikosta luin hajamielisesti joitain vanhoja reseptejä ja pohdin, mitä tarjoaisin lauantaina kylään tuleville vieraille.

Päädyin ensin tsekkaamaan pakastimien sienitilanteen: aika vähän suolasieniä ja luultua enemmän kanttarelleja. Sitten pohdin, että haluaisin oikeastaan tarjota jonkinlaista kylmää kalaa alkuruokana. Pääruokaa hahmotellassa päätin, että torilta kannattaa hakea edullisia ja hyviä juureksia. Niiden seurana tuntui sopivalta hankkia pääruualle lammaspaisti kauppahallista.

Joululeipä astui kuvioihin, kun mietin alkupalojen tarjoilua. Peruna on tietenkin hyvä kyytipoika kalalle ja sienisalaatille, mutta rukiinen, hieman makea ja mausteinen perunalimppu on ehkä vielä parempi. Noin viisitoista vuotta sitten löysin jostain isosta naistenlehdestä imelletyn joululeipäohjeen, jota ensimmäiset vuodet leivoin kotikäytön lisäksi lastemme alakoulun joulumyyjäisiin. Kun myyjäiset olivat kohdaltani ohi, aloin lahjoitella leipää joulun alla ihmisille, joita on kiva muistaa jotenkin. Leipomisesta tuli huomaamatta perinne.

Piiri on laajentunut vuosien aikana aika lailla, joten tänäkin vuonna täytynee leipoa vielä toinenkin satsi. Eilisestä taikinasta tuli kahdeksan isohkoa limppua, joista yksi kului vieraiden kanssa viikonvaihteessa, toinen lähti heidän mukaansa ja kolmannen vein tänään iltapäivällä ystävälle. Loput leivistä löytävät kyllä paikkansa tällä viikolla.

Säilyvän ja erittäin hyvin imeltyvän limpun salaisuus on muutaman tunnin imeltyvässä perunasose-kaljamallas-ruisjauho-seoksessa, joka vielä saa kuplia pienen hiivanokareen voimalla seuraavaan aamuun asti. Leipomispäivänä taikinaan lisätään pomeranssinkuorta, kuminaa, siirappia ja hieman hiivaa ja alustetaan joukkoon ruis- ja vehnäjauhoa. Kohotetaan pellillä ja paistetaan 180 asteessa noin tunti, valellaan välillä siirappi- tai kaljavedellä. Lopputuloksena on kiiltäviä, kiinteitä ja erittäin maistuvia limppuja. Mies pitää niistä jopa lämpiminä, minä kunnolla jäähtyneinä, jolloin leipää on helppo leikata.

Kolmen ruokalajin päivällisemme sisälsi eilen seuraavia ruokalajeja: alkuruuaksi joululeivän kanssa tarjottuja tomaattisilakoita (uunissa paistettuja mutta kylmiä), haukifileestä limellä ja chilillä kypsytettyä cevicheä sekä sekarouskuista valmistettua sienisalaattia. Pääruuaksi oli keitettyjä perunoita, uunissa paahdettuja palsternakka- ja lanttulastuja, punaviinillä, mintulla ja valkosipulilla marinoitua lammaspaistia, viini-paistinliemeen keitettyä erittäin maukasta kanttarellikastiketta, mustaviinimarjahyytelöä ja paprikasalaattia. Jälkiruuaksi valmistin pitkästä aikaa tiramisùn, kun satuin löytämään kaapista sopivia "sormikeksejä". Sen verran poikkesin reseptistä, että tarjosin jälkkärin ohessa kesällä keräämiäni vadelmia.

Ahersin keittiössä aamukahdeksasta iltapäivä neljään asti ruokien kanssa ja lisäksi tulevat tietysti kattamiset, tiskaukset jne. Pitkästä aikaa raataminen oli tosi riemukasta ja homma pysyi hyvin kasassa, koska meitä oli ruokapöydässä vain viisi - ei siis tarvinnut pelata hirveiden määrien kanssa. No, toki isosta lampaanjalasta jäi syötävää vielä useaksi päiväksi, mutta juurekset sekä molemmat sieniruuat nuoltiin kyllä kulhoista viimeistä palaa ja pisaraa myöten jo tämän päivän rääppiäisissä.

Itse tehty ruoka on itseisarvo, minkä lisäksi olen tyytyväinen aina, kun pääsen käyttämään omaa tai läheisiltä saatua satoa. Listalla oli siis itse kerättyjä rouskuja ja kanttarelleja, maalla rehottavia minttuja, omista mustaherukkapensaiden marjoista jalostettua hyytelöä ja villivadelmia maaseutukotimme lähimetsästä. Cevicheen sain upotettua makua antamaan tyrnimarjoja, joita sain syksyllä kälyltä. Hamsteri ja kotoilija on taas onnellinen.

Rauhallista ja ... hauskaa

Meidän jouluperinteemme mullistuivat neljä vuotta sitten, kun läheisiä ihmisiä menehtyi Aasian hyökyaallossa. Sen jälkeen tytär ja minä olemme aina kyetessämme käyneet haudoilla juuri Tapaninpäivänä. Enää menetys ei ahdista, mutta pysyy kyllä mielessä koko muistopäivän ajan. Hautausmaalle kävely - viitisen kilometriä edestakaisin - on hyvä tapa käydä tuntemuksia läpi. Tänä aamuna olimme liikkeellä jo hämärässä, jolloin hautausmaa kynttilöineen oli tietenkin kauneimmillaan. Yllättävän moni kynttilä paloi, eli todennäköisesti muutkin käyvät haudoilla myös muulloin kuin aaton suuressa ruuhkassa.

Muutenkin joulumme on sujunut erittäin rauhallisesti. Joitain tyttärien ystäviä on käväissyt, mutta sukulaisissa käymme vasta sunnuntaina. Kyläily ei olisi edes maistunut, sillä osa perheestä on flunssassa. Siitä olen tietenkin iloinen, että molemmat tyttäret ovat nyt istuneet kanssamme ruokapöydässä jo kolme päivää peräkkäin. On huomattavasti mukavampi kattaa ne sen seitsemän kippoa esille neljän kuin kahden ihmisen takia kerta toisensa jälkeen. Onneksi osa lajeista on jo loppu, eilen pääsimme eroon katkarapusalaatista ja graavilohesta, tänään söimme melkein loppuun Waldorfin salaatin. Siitä tuli muuten todella onnistunutta oheisella reseptillä: n. 200 g juuriselleriä, yksi iso omena, 170 g cashew-pähkinöitä, kastike sekoitettuna majoneesista ja kermasta. Selleri pilkotaan tikuiksi ja ryöpätään sen verran, että selleri pehmenee mutta säilyy purtavan tuntuisena. Loput ainekset pilkotaan, sekoitetaan kastikkeen kanssa ja maustetaan tarvittaessa pippurilla.

Tyttärillä on myös erinomainen huumorintaju, josta kertoo aattoillan yllätysohjelma, Tiernapojat. Nuoret naiset esittivät Herodeksen ja Knihtin osat, Murjaanien kuninkaaksi oli pestattu musta mopsimme ja Tähtipojaksi mäyräkoiramme. Hieno esitys, josta kaikki neljä tuntuivat nauttivan yhtä paljon kuin me katsojat. Vahinko, etten tajunnut ottaa hommaa videolle, sillä se todellakin oli yllätys. (Huomatkaa Murjaanien kuninkaan kruunu ja Tähtipojan tähti!)

Jos ei jouluna olis lunta...ei ehkä liukasteltaisi

Yöllä on satanut lunta, sen verran ainakin, että kohta alkavalla kuusenhakureissulla pitää olla auton kanssa varovainen. Ensin nimittäin ajetaan parinkymmenen kilometrin päähän maalle, josssa pari viikkoa sitten liukastelin kotimäessäni penkkaan ja renkaan puhki. Mutta eipä kai sitä pidä antaa pelolle valtaa, muutenhan talviajot jäävät kokonaan. Autoilen nykyään kovin vähän, sillä olen keskusta-asukkaana skarpannut vielä entistä enemmän sen kanssa, että kantakaupungissa kuljetaan jalan tai pyörällä. Mutta vanhasta ajotaidosta silti kannattaa pitää kiinnni, ettei tarvittaessa ole avuton.

Eilen lumi oli arvossaan, kun lähdimme miehen kanssa hakemaan sitä suksien alle Vierumäelle: latumaksu on kahdeksan euroa hengeltä (maksetaan silloin, kun luonnonlumi ei riitä latujen tekoon). Mielelläni maksoin, sillä hiihtokauden avaus tuntui aika juhlavalta. Mies on hiihtänyt jo monta kertaa ja kertoi, että latu oli huonommassa kunnossa kuin hän on tällä kaudella kertaakaan kokenut, mutta ei se pahemmin haitannut. Ensimmäinen kerta on joka tapauksessa tekniikan muistelemista, suomeksi sanottuna rämpimistä. Ehdin kolmessa vartissa kiertää seitsemän kertaa 1,2 kilometrin pätkän, siis reilut kahdeksan kilometriä (euro per kilsa) ja nautin kyllä joka metristä. Ulkoliikunnoissa hengittäminen on aina parasta, tuntuu ettei ilma lopu ollenkaan. Maisema tosin oli aika lohduton - ja muita hiihtäjiä vain latuvahti ja pari myöhemmin tullutta tosiharrastajaa. Illan tanssitunnin kannalta hiihto tosin oli aika tuhoisaa: ei jalka tahtonut millään nousta enää erikoisrankoissa harjoituksissa, joilla opettajamme halusi ilmeisesti treenata meitä tulevia syömispäiviä varten...

Mukaan vielä vähän tunnelmallisempi kuva, otettu eilen aamulla Sibeliustalon vuosittaisella joulupuurolla. Urkuri Erkki Krohn soitti tuttuja joululauluja uruilla, mikä kyllä kuulosti oikein hyvältä. Ei tullut ikävä radion tai marketien tarjoamaa perusmusiikkimössöä. Kaupoissa (kirjakauppaa lukuun ottamatta) tosin yritän asioida joulukuussa mahdollisimman vähän. Mutta siitä ehkä lisää vielä seuraavissa postauksissa, kun mietin jouluruokien valmistamista.