perjantaina, huhtikuuta 13, 2012

Toiveikkuutta ja turhautumista

Eilen sain toiveikkaita uutisia työrintamalta. Kyse on vasta pienenpienestä mahdollisuudesta, joten ei siitä sen enempää. Mutta muutenkin on ollut hyvä vire tehdä töitä. En hermostunut, vaikka viime viikolla ottamani kuvat olivat surkeita ja tiistainen nauhoitus meni pieleen. Tiistaisen tekstin kirjoitin jo muistin ja hatarien muistiinpanojen varassa, eikä tarkistuksessakaan ilmennyt kuin yksi pieni korjattava kirjoitusasu. Kuva-asia pitää vielä järjestää jotenkin.

Sen sijaan arkiongelmat turhauttavat. Aamulla koneen hiiri lakkasi toimimasta - patterit loppu. Ihme ja kumma, laatikosta löytyi tuoreet. Sen sijaan verkkopankki ei suostu käynnistymään millään, jotta saisin tarkistettua, olenko näpytellyt hukkaamani laskun jo ennalta vai pitääkö ruveta soittelemaan laskun lähettäjälle. Kyse on lainan lyhennyksestä, joten homma pitäisi hoitaa jotenkin. Tällaiseen ei pitäisi jumiutua, mutta niin vain kuluu aikaa.

Sekin harmittaa, etten vieläkään ole saanut nettikirjakaupasta tilaamaani lukupiirikirjaa. Olen kyllä lukenut kirjan aiemmin kirjaston kappaleena, mutta lukupiiri on maanantaina ja haluaisin tarkistaa vielä muutaman asian. Ihan ajoissa tilasin, vaan tällä kerralla nyt tuntuu kestävän. Pieniä asioita, mutta kummasti lähestyvä määräpäivä aina stressaa.

On ihan hyvä, että viikonloppu tulee väliin - huomenna on tarkoitus mennä maalle. Pari sinivuokkopaikkaa haluan ainakin käydä tsekkaamassa. Sinänsä hauskaa, että mies lähti vielä tänä aamuna etsimään hiihdettävää latua Vierumäeltä. Minun hiihtoni loppuivat kyllä pääsiäismaanantaihin. Sen kunniaksi vielä yksi suksikuva viimeisen lenkin loppusuoralta, siinä vaiheessa takana oli 15 ihanaa kilometriä.

Kohta taas kyykkyyn ylös! Ja iltapäivällä on tanssitunti, paras mahdollinen aloitus viikonlopulle.

Ei kommentteja: