Roskahiihtoa ja blinibrunssi

Tänä aamuna mittarissa oli +4,6, kun lähdimme hiihtämään. Luntahan on viime viikon lumimyräkän (kuva viime keskiviikolta) jäljiltä vaikka kuinka, mutta toki kevään tulo näkyy ladulla. Suurin haitta ovat puista tippuneet "roskat", siis neulaset, pienet oksat ja kävyt. Vielä ei tökkäissyt missään kohtaa pahemmin suksen alla, mutta sekin on ensi viikon aikana varmasti edessä. Paitsi että minä tuskin enää ehdin tänä talvena hiihtämään, sen verran tiiviisti on elämä ohjelmoitu ihan muilla tavoilla pari seuraavaa viikkoa. Mies todennäköisesti hiihtää sohjossa ja roskienkin keskellä tasan siihen viimeiseen päivään asti, jona ladut ovat edes jotenkin kuljettavassa kunnossa. Hän katseli vähän pettyneenä sitä, ettei latukone ollut käynyt ainakaan tänään, tuskin eilenkään, yleensä loistokunnossa olleella Hollolan Heinsuon ja Hälvälän välisellä reitillä. Hiihtäjiä kuitenkin riitti, joten huolto olisi ihan tervetullutta. Roskatkin saa tässä vaiheessa vielä pysymään siedettävissä määrissä, kun latukone myllää niitä reunaan ja syvemmälle lumipatjassa.

Hiihtolenkin jälkeinen sunnuntain brunssimme taisi olla myös talven viimeinen bliniateria, minkä vuoksi lisukkeetkin olivat aika luovasti monikulttuuriset. Eilen havaitsin pari kypsymässä ollutta avocadoa, joista tein guacamole-tahnaa. Kaupan valmisruokatiskillä näin valmista rosollia kermavaahdon kanssa ja tartuin siihen kiinni. Mäti ja kalatahna ovat perinteisempiä lisukkeita, joista jälkimmäistä tein tavan mukaan savustetusta kirjolohesta, creme fraichesta, tillisilpusta, tomaattipuresta ja mausteista. Suolasienet ovat loppu, joten haudutin pakastetuista herkkutateista, purjosta, kermasta ja mausteista muhennoksen. Ja juomana meillä oli vettä, kivennäisvettä ja valkoviiniä.

Lönkyttelyä suksilla

Eilen jätin hiihtämisen väliin, mutta tänään hyppäsin taas miehen kyytiin ja pääsin ladulle. Sovimme jo ennalta, että otamme "palauttavan harjoituksen", mikä käytännössä merkitsee lönkyttelyä. Yhtä matkaa emme silti voi hiihtää, sillä miehen kilpaladuilla ja -radoilla hankittu on jotain ihan muuta kuin minun "ikäisekseni naiseksi hyvä kunto". Mutta tämäkin järjestely sopii, yleensä tulemme autolle ihan muutaman minuutin sisällä.

En ole kovin hyvä varioimaan vauhtia ja rasitusta, mutta jotenkin taisin hommassa onnistua, koska en missään vaiheessa tarvinnut nenäliinaa tai rykinyt maalissa kurkusta noussutta limaa. Olin silti nopeampi kuin kuvittelin, joten olin autolla kymmenen minuuttia etuajassa. Harkitsin jo pientä lisäkierrosta, kun onneksi järki voitti ja maltoin tehdä jalkavenytykset. Etenkin kireät pohkeet ovat oireilleet, minkä sitten huomaan viimeistään muutaman päivän päästä ihan selässä asti. Istumatyöläisen ei ole järkevä hankkia yhtään ylimääräistä jumia mihinkään, sillä ainakin minun selkäni onnistuu muuttamaan minkä tahansa kireyden viikossa kokovartalojomotukseksi. Ja sitä kakkosnelosen tunnetta selässä on todella vaikea purkaa.

Katselin muuten taas lenkillä näitä keltaisia tauluja, jotka ilmoittivat sotilasalueesta. Talvella latu kulkee Hälvälän sotatantereiden läpi ihan laillisesti, eikä armeija siellä yleensä mitenkään näy tai kuulu. Tänään kuulin ensimmäistä kertaa laukauksia ampumaradan suunnasta, joten todennäköisesti jonkin tien päässä on myös vähän tehokkaampi stoppi kuin pelkkä ilmoitustaulu. Toivottavasti.

Mopsinkarva korvassa

Tänä aamuna tuntui todella hyvältä päästä ladulle, sillä eilen vielä pelkäsin olevani tulossa kipeäksi. Järjestin itseni jopa lääkäriin, kun korva alkoi oireilla joko tulehdukseen tai allergiseen reaktioon viittaavasti. Vaan sielläpä olikin vieras esine eli jäykkä ja juuri sopivan pitkä karva kiinnittyneenä tärykalvon ja korvakäytävässä olleen vahaklöntin väliin. Naureskelin asialle, mutta lääkärin mielestä karva oli todellakin syytä poistaa ennen pyhiä, muuten se voisi aiheuttaa tulehduksen tai ainakin ärsyttää sitä vielä kiusallisemmin kuin oli jo ehtinyt tuntua.

Olin ilmiselvästi kiirastorstain viimeinen potilas työterveysasemalla, mutta sekä lääkäri että hoitaja säilyttivät hyvin huumorinsa sen puolen tunnin aikana, jona korvaa imuroitiin ja huuhdottiin. Ja yhteisesti vielä määrittelimme ulos tulleen karvan mopsille kuuluneeksi. Piti kysyttäessä myöntää, että koira nukkuu vierelläni tyynyllä. Tosin karvoja on löytynyt aivan kaikkialta muualtakin riippumatta eläimen makuupaikoista - parhaita esimerkkejä ovat juuri avatut tuorejuusto- ja voipurkit tai paketista puhtaana otetut sisareni lasten vaipat.

Hiihtämässä siis kävin, ehkä peräti ensimmäistä kertaa tänä vuonna kunnon pakkasessa (lähtiessä n. -9). Aurinko ja pitkäperjantai olivat houkutelleet yllättävän paljon muutakin väkeä laduille, jotka nyt ovatkin aivan loistavassa kunnossa Lahden ja Hollolan maastoissa. Ihan huippu (ei tänä aamuna vielä koneen ajama, mutta selvästi jo monen hiihtämä ennen minua) on minusta oheinen, suon ympäri kulkeva latu, joka on ajettu Hollolan Tiilikankaan koulun lapsille. Siellä voi noin kolmen kilometrin lenkillä harjoitella aivan tasaisella, jos mäet eivät vielä ole hallussa. Mielenkiintoinen paikka, märät suonsilmäkkeet näkyvät hyvin pakkasellakin, vaikka tänään olivatkin aamulla jäässä.

Ylimmäisen kuvan kukat eivät muuten ole varsinaisia pääsiäiskukkia vaan tyttäreni keskiviikkona saamia ensi-iltakukkia. Lahjoittajat tai kukkakauppiaat elivät kuitenkin jo sen verran pääsiäistunnelmissa, että saimme samalla ruokapöytään kelta-oranssi-vihreän värimaailman. Sen verran piti "pääsiäisruohoja" kasvattaa, että kukkien takana minulla on myös lautaselliset sinimailasen ja herneenversoja.

Edit 23.4: vaihdoin toisen kuvan kokonaan ja toisen paikkaa. Ensimmäinen kukkakuva oli liiaksi toisinto yhdestä äskettäisestä pöytäkuvastani, maisema taas asemoitui rumasti tähän sivulle.

Innostavat aamut

En ole syntyjäni aamuihminen, mutta olen sopeutunut varhaisiin heräämisiin miehen ja viime vuosina myös mopsin tahdissa. On suorastaan harvinaista, jos jompikumpi heistä ei ala pyöriä ennen kuutta - ja luksusta, jos jonain aamuna saa nukkua seitsemään asti.

Viimeistään näin maaliskuussa on jo inspiroivaakin herätä siihen, että ulkona itse asiassa on valoisaa. Ja tiistaisin tuntuu aika virkistävältä marssia aamuseitsemältä uimahalliin vesijumppaamaan. Yhdeksältä olen sitten jo takaisin kotona ja valmiina aloittamaan päivän työt.

Hauska aamuväylä on juuri kuvasssa näkyvä Paasikivenkatu, joka kulkee Fellmannin puiston reunaa pitkin Lahden keskustasta Urheilukeskukseen. Sitä pitkin marssin siis tiistaiaamuisin uimahalliin ja torstaisin illansuussa italian tunnille. (Tiiviissä Lahdessa en juuri koskaan tarvitse autoa, sen verran lähellä kaikki palvelut ovat.) Ja Urheilukeskukseen plus vieressä sijaitseviin messurakennuksiin on tietysti asiaa milloin mistäkin syystä,viimeksi sunnuntaina suuntasin aamukymmeneltä töihin Lahden kirjamessuille. Kuva on otettu silloin, ja bonukseksi sain maisemaan kuorrutuksen vastasataneesta lumesta.

Ylikuntoa ja pahoinvointia

Oheisen kuvan piti kertoa sunnuntain hiihtolenkin ajatuksistani, kun seurasin ladulla kulkevia koiranulkoiluttajia. Ensin tuli vastaan hiihtäjää vetävä iso nelijalkainen, joka selvästi osasi pysyä väylän sivussa eikä kovasta juoksuvauhdista huolimatta taatusti aiheuttanut muille vaaraa. Ja sitten näin tämän parin, naisen ja ladun sivussa kulkevan pienehkön koiran. Kumpikaan pari ei todennäköisesti kuulunut niihin haastajiin, joiden mielestä hiihtäjät varastavat heidän väylänsä talvella. Koirat eivät seilanneet irrallaan alamäessä tai muutenkaan aiheuttamassa vaaratilanteita. Ja ladunvarressa oli vain yksi ruskea läjä, joka oli jäänyt latukoneen alle... Koiranomistajana en todellakaan suhtaudu negatiivisesti yhteenkään eläimeen, mutta muistuttaisin kuitenkin niiden ulkoiluttajia: törmäys kovaa laskevan hiihtäjän kanssa voi olla kohtalokas molemmille osapuolille. Minä en altistaisi mopsia tai mäyräkoiraa moiselle kohtalolle enkä haluaisi vastuuta jonkun hiihtäjän katkenneista luista.

Tänä aamuna ajattelen kuitenkin jo ihan muuta. Viikonlopun monen tunnin hiihdot ja tanssiharjoitukset (siivouksen, pyykkivuorten käsittelyn ja saunomisen päälle) olivat hyviä harjoituksia mutta ehkä sittenkin turhan kova rasitus yhteensä. Olin jo sunnuntai-iltana aivan raato ja eilinen työpäivä meni pahanolon tunnetta vastaan taistellessa. Toki tässä voi olla takana jotain alkavaa flunssaa tms., mutta nyt otan hetken vähän rauhallisemmin. Jätän ainakin tämän aamun vesijumpan väliin ja kuulostelen tuntoja. Töitä on valitettavasti paahdettavaksi asti, joten nyt on keskityttävä niihin ja harjoitettava vain "palauttavia harjoituksia" - siis kävelyä kaupungilla ja pysähtymistä vaikka kahvilassa.

Hiihtourheilua

Kotikaupungissani Lahdessa on tänä viikonloppuna hyvät mahdollisuudet nähdä sekä hiihtoturisteja että urheilijoita. Itse en Salpausselälle viitsi lähteä vaan menen säiden salliessa mieluummin metsään.

Ja tänään kannatti tosiaan valita hiihtolatu katsomon sijasta, sillä sekä keli että sää suosivat hiihtoa maan pinnalla paremmin kuin mäkihypyn seuraamista - mäkikisat jouduttiin taas kerran perumaan tuulen takia. Nollan vaiheilla oleva latu luisti ja valkoinen hanki hohti ihan riittävästi, vaikka aurinko ei ollut näkyvissä.

Menin miehen mukana ja neuvosta hiihtämään Hollolan puolelle laduille, jotka oli saatu kuntoon lumettamalla ja talkoolaisten voimin viime viikonlopun Finlandia-hiihtoja varten. Luonnonluntakin on sen jälkeen tullut sen verran mukavasti, ettei jää paista tai sora töki missään muualla kuin tien ylityksissä, joissa jokainen suksenpohjia säälivä riisuu sukset jalasta.

Välillä maisema oli suorastaan talvinen; olemmekin huomanneet, että Salpausselän harjulle länteen Lahdesta sataa aina vähän enemmän lunta (ja kesällä vettä), ja lämpötilakin on harjun päällä vähän talvisempi. Kilometrejä näille Hälvälän laduille ei ole Lahdesta kuin reilut toistakymmentä.

Oma hiihtoni on kaukana takavuosien harjoittelemalla saavutetusta menosta, mutta hauskaa ja virkistävää sivakointi on silti. Illansuussa tosin väsytti hiihtämisen, syömisen, siivouksen ja saunomisen jälkeen niin pahasti, että olin jo menossa seitsemän maissa sänkyyn. Sinnittelin kuitenkin lauantai-illan tv:n poliisisarjan avulla näin pitkälle - nyt jaksan ehkä bloggaamisen jälkeen vielä hetken lukea jotain kirjaakin.