torstaina, huhtikuuta 19, 2012

Kokeilu: harjoitusta juoksulihaksille

Kävin eilen juoksemassa. Ilmoituksessa ei ole mitään ihmeellistä, sillä juoksu on kuulemma suomalaisten suosituin liikuntaharrastus. Eilen illallakin tuli vastaan useita sekä selvästi aiemmin juosseita että harrastusta aloittavia.

Minä en juokse. Joskus tanssitunnilla on pakko, mutta en ulkona. Nilkat eivät kestä ja polvia kivistää. Näin siis olen ajatellut. Pari kesää sitten tosin ostin juoksulenkkarit ja kävin muutaman kerran lenkillä tutun fysioterapeutin ohjeiden mukaan: minuutti juoksua ja minuutti kävelyä, seuraavalla lenkillä jo vähän enemmän juoksua. Katsoin kellosta ja vähän stressasinkin. Ei se pidemmän päälle innostanut.

Eilen illalla olin lenkille lähtiessäni aivan jäässä päivän istumisen ja räntäilman vuoksi. Aloitin kävelemällä rivakasti asvalttiosuuden kotoa Pikku-Vesijärven puiston laidalle, muutaman sata metriä. Hiekalla vaihdoin hyvin hitaaseen juoksuaskeleeseen ja annoin mennä. Muutaman kerran vaihdoin kävelyksi, mutta suurimman osan juoksin.

Olin maltillinen ja tyydyin kolmeen kilometriin, jonka aikana tuli mukavasti lämmin. Oli mukava huomata, että oikeastaan sitä jaksaisi paljon enemmän. En hengästynyt liikaa eikä polvissa tai selässä tuntunut pahalta.

Jo yöllä heräsin tuntemuksiin reisissä ja pakaroissa. Aamulla pääsin kuitenkin ylös sängystä ihan kunnialla. Juuri nyt nautin tuntemuksista lihaksissa, joita olen käyttänyt pitkästä aikaa eri tavalla. Ne toimivat!

Ehkä tätä voi jatkaa.

Ei kommentteja: