keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2012

Harjoitus: kyykkyyn ylös

Tänä aamuna, ennen tämän koneen ääreen istumista olen puuhaillut keittiössä, istunut kahvikupin ja lehden ääressä ja käynyt koirien kanssa ulkona. Istumis-, seisomis- ja kävelyminuutit ovat siis aika hyvin tasapainossa heräämisen jälkeen.

Päivän mittaan tasapaino kuitenkin järkkyy. Työni on kirjoittamista, jota teen välillä tuntikausiakin putkeen. Yksi yritys on muistaa pitää venyttelytaukoja ja samalla nousta ylös. Itse asiassa olen nyt aloittanut uudestaan käytännön käväistä aina kyykyssä, kun joko lähden työtuolilta tai tulen sen ääreen.

Lisäänpä siis aamun listaan myös ne kyykkyyn ylös -harjoitukset, jotka olen jo tehnyt. Innostuin äsken jopa tekemään peilin edessä kaksi kertaa demi-plièn ja plièn, joita harjoittelemme aina perjantaisin tanssitunnilla.

Suomennos: tein kaksi puoliväliin kyykkyä ja kaksi syvää kyykkyä mahdollisimman ryhdikkäästi, kädet kauniisti balettiasennoissa edessä, ylhäällä ja sivulla. Ei ehkä täydellistä, mutta tehokasta ja terveellistä.

Ei kommentteja: