Siellä se oli, nurmikon ja metsän reunassa. Kiinteämaltoinen hapero, jonka pullean ja kiinteän jalan perusteella määritin palterohaperoksi. Voi se olla joku muukin hyvä punertavan ruskea yksilö haperoiden suuressa suvussa.
Yksinäinen kaunotar ei riitä ruuaksi, mutta pakkohan se oli kääntää, tarkistaa ja kerätä, jotta en täysin hävitä kosketusta sienestykseen. Taisi olla kolmas kerta tänä kesänä, kun ylipäänsä havaitsin sieniä. Kanttarellit keräsin ja raportoin, sen sijaan noin kuukausi sitten näkemäni kuivahtaneen mesisienituppaan jätin kasvamaan.
Ei yksikään kerätty sieni meillä hukkaan mene, jos se on ilman ryöppäystä syötäväksi kelpaava ja yhtä hyvässä kunnossa kuin tämänpäiväinen yksilö. Se pääsee joko lämpimän voileivän päällysteeksi tai salaatin sekaan.
lauantaina, elokuuta 26, 2006
sunnuntaina, elokuuta 13, 2006
Otetaan mitä kaapista löytyy...
...mikä taitaa olla ainoa tapa nauttia sienistä tänä vuonna. Tällä kertaa otin keittoa varten kuivattuja herkkutatteja, jotka laitoin ensin kuumaan veteen likoamaan. Kun sienet olivat pehmenneet, otin ne erilleen ja keitin liotusvedessä pari sipulia ja toistakymmentä maa-artisokan mukulaa kypsiksi. Kun vihannekset olivat kypsiä, lisäsin kasvisliemikuution ja pippuria ja soseutin keiton, minkä jälkeen lisäsin vielä creme fraichea. Kuumassa vedessä pehmenneet herkkutatin palat paistoin pannulla sipulin, persiljan ja ruohosipulin kanssa ja lisäsin tarjoiluvaiheessa keiton päälle. En ollut aiemmin kokeillut yhdistelmää, mutta kahdesta vahvasta mausta huolimatta se toimi upeasti.
Tarjoilumme oli hieman tårta på tårta tai siis svampar på svampar, sillä leivän kanssa tarjosin vielä sienisalaattia. Halusin nimittäin tyhjentää jääkaapista viimeisen erän viime kesänä mustaherukanlehtien, suolan ja valkosipulin sekaan säilömiäni mustarouskuja. Painon alla sienet olivat säilyttäneet rakenteensa ja makunsa vuoden ajan uskomattoman hyvin. Valkosipuli maistui tietenkin voimakkaasti, mikä ei haittaa ketään meidän perheessämme.
Sienestyksen puutteessa olen lueskellut maalla Vaskiratsastajan sienisalaatti -reseptikirjaa, johon Julia Ponomareva ja Aleksei Ponomarev ovat keränneet 201 sieniohjetta. Ohjeet kyllä tunnistaa pääosin venäläisiksi runsaasta paistamisesta, keittämisestä, voista ja smetanasta, mutta hieman niukempaankin rasvaan ja "keitetyn paistamiseen" ihastunut saa hyviä ideoita. Sienikohokasta ajattelin kokeilla joku viikonloppu, kun on kunnolla aikaa keskittyä kokkaamiseen. Tänään ruoka syntyi lenkkeilyn, siivoamisen ja verhojen ompelun ohessa. Silti taas kerran tuli todistettua, että hyvistä peruselintarvikkeista saa edullisesti todella hyvää ruokaa, kunhan jaksaa nähdä edes vähän vaivaa.
Tarjoilumme oli hieman tårta på tårta tai siis svampar på svampar, sillä leivän kanssa tarjosin vielä sienisalaattia. Halusin nimittäin tyhjentää jääkaapista viimeisen erän viime kesänä mustaherukanlehtien, suolan ja valkosipulin sekaan säilömiäni mustarouskuja. Painon alla sienet olivat säilyttäneet rakenteensa ja makunsa vuoden ajan uskomattoman hyvin. Valkosipuli maistui tietenkin voimakkaasti, mikä ei haittaa ketään meidän perheessämme.
Sienestyksen puutteessa olen lueskellut maalla Vaskiratsastajan sienisalaatti -reseptikirjaa, johon Julia Ponomareva ja Aleksei Ponomarev ovat keränneet 201 sieniohjetta. Ohjeet kyllä tunnistaa pääosin venäläisiksi runsaasta paistamisesta, keittämisestä, voista ja smetanasta, mutta hieman niukempaankin rasvaan ja "keitetyn paistamiseen" ihastunut saa hyviä ideoita. Sienikohokasta ajattelin kokeilla joku viikonloppu, kun on kunnolla aikaa keskittyä kokkaamiseen. Tänään ruoka syntyi lenkkeilyn, siivoamisen ja verhojen ompelun ohessa. Silti taas kerran tuli todistettua, että hyvistä peruselintarvikkeista saa edullisesti todella hyvää ruokaa, kunhan jaksaa nähdä edes vähän vaivaa.
torstaina, elokuuta 03, 2006
Onneksi on edes vadelmia
Haaveet sienisaaliista alkavat käydä niin epärealistisiksi, etten oikein viitsi edes ajatella asiaa. Voisi kai sitä metsässä muutenkin samoilla, mutta jotenkin ei nyt maistu. Kuulemma hirvikärpäsiä on kuitenkin, joten jätän riemun väliin. Ehkä kuitenkin käyn kurkistamassa mustikoita yhdestä paikasta, jossa niitä näin pari viikkoa sitten. Elleivät sitten ole nekin kuivahtaneet.
Onneksi edes vadelmasato on vähintään kohtalainen. Kuivassa kasvaneet marjat eivät tietenkään ole mitään jättikokoa, mutta ihan kerättäviä ja yllättävän puhtaita. Eilen keräsin taas pari litraa sisarenlasten avustuksella. Ensimmäiset puoli tuntia kuuntelin, kun 5-vuotias raportoi jokaisen keräämänsä "vahelman". Sitten nuorisoporukka väsähti, ja siinä vaiheessa oli jo astian pohjakin peitossa.
Kerääminen oli ihan mukavaa siksikin, ettei puskiin osunut jostain syystä yhtään paarmaa samaan aikaan meidän ihmissaaliiden kanssa. Muutaman kerran olen herukkapensaissa huitonut aikani ja antanut sitten periksi. Tosin viinimarjatkin on kohta jo kerätty, sen verran niukan sadon ne tänä vuonna antavat.
Kaikkein kurjin kohtalo oli kirsikkapuulla, joka kyllä kukki keväälläupeasti ja näytti tuottavan kohtalaisesti marjojakin. Jokin ötökkä kuitenkin rusketti ja tuhosi ison osan oksista, ja loput säästyneet kirsikat olivat muutaman päivän poissaoloni aikana päätyneet ilmeisesti lintujen suuhun. Mutta - yllätys yllätys - puu on kesän aikana aivan varkain kasvattanut kaksi vesaa. Vahinko vain, että ne ovat aivan keskellä viinimarjapensaita. Jompi kumpi kärsii varmasti, jos yritän siirtää pikkukirsikkapuut toiseen paikkaan. Sen tiedän, että nykyinenkin puu on moisen vesomisen ja siirtotoimenpiteen tulos, joten ehkä kuitenkin yritän.
Onneksi edes vadelmasato on vähintään kohtalainen. Kuivassa kasvaneet marjat eivät tietenkään ole mitään jättikokoa, mutta ihan kerättäviä ja yllättävän puhtaita. Eilen keräsin taas pari litraa sisarenlasten avustuksella. Ensimmäiset puoli tuntia kuuntelin, kun 5-vuotias raportoi jokaisen keräämänsä "vahelman". Sitten nuorisoporukka väsähti, ja siinä vaiheessa oli jo astian pohjakin peitossa.
Kerääminen oli ihan mukavaa siksikin, ettei puskiin osunut jostain syystä yhtään paarmaa samaan aikaan meidän ihmissaaliiden kanssa. Muutaman kerran olen herukkapensaissa huitonut aikani ja antanut sitten periksi. Tosin viinimarjatkin on kohta jo kerätty, sen verran niukan sadon ne tänä vuonna antavat.
Kaikkein kurjin kohtalo oli kirsikkapuulla, joka kyllä kukki keväälläupeasti ja näytti tuottavan kohtalaisesti marjojakin. Jokin ötökkä kuitenkin rusketti ja tuhosi ison osan oksista, ja loput säästyneet kirsikat olivat muutaman päivän poissaoloni aikana päätyneet ilmeisesti lintujen suuhun. Mutta - yllätys yllätys - puu on kesän aikana aivan varkain kasvattanut kaksi vesaa. Vahinko vain, että ne ovat aivan keskellä viinimarjapensaita. Jompi kumpi kärsii varmasti, jos yritän siirtää pikkukirsikkapuut toiseen paikkaan. Sen tiedän, että nykyinenkin puu on moisen vesomisen ja siirtotoimenpiteen tulos, joten ehkä kuitenkin yritän.
perjantaina, heinäkuuta 28, 2006
Terassitarjoilua maalla
Kutsuttiin maalle joukko sukulaisia, joita varten leivoin kolme yksinkertaista piirakkaa: yhden lohella ja riisillä, toisen pinaatilla ja fetalla ja kolmannen kanttarelleilla ja sipulilla täytettynä. Lisukkeeksi yksinkertaista tomaatti-sipulisalaattia ja vesimelonin lohkoja, jälkiruuaksi lettuja ja muutama päivä sitten keitettyjä vadelma- ja mustaherukkahilloja. Juomana raikasta Louhisaaren simaa.
Kanttarellit olivat viimeiset, jotka kaivoin pakastimesta. Hiemanhan ne pakastaessa aina sitkistyvät, mutta silti paistos loppui ensimmäisenä ja sai paljon kehuja. Harvinaista herkkua tänä vuonna, kun sieniä saattaa hyvällä tuurilla löytää vain jostain supan pohjalta tai suon reunalta.
Kanttarellit olivat viimeiset, jotka kaivoin pakastimesta. Hiemanhan ne pakastaessa aina sitkistyvät, mutta silti paistos loppui ensimmäisenä ja sai paljon kehuja. Harvinaista herkkua tänä vuonna, kun sieniä saattaa hyvällä tuurilla löytää vain jostain supan pohjalta tai suon reunalta.
lauantaina, heinäkuuta 22, 2006
Possu vartaassa
Ei mennyt muuten montakaan tuntia, ennen kuin tämä possu oli paloiteltu annoksiksi ja myyty Hollolan keskiakatapahtuman yleisölle. Itse en ole erityinen liharuokien ystävä enkä syö sikaa ollenkaan, mutta heinäpaalien päällä istunut väki näytti kyllä nauttivan mureaksi vartaassa paahtuneesta lihasta. Ja monelle lapselle oli varmaan elämys nähdä ruuanlähde kerrankin kokonaisena. Mihin ajatuksiin näky sitten johtikin.
Keskiaikaruokaa odottaessa
Vaikka sienestäjänä odotan sateita malttamattomana, tänä aamuna hirvitti. Tasainen ropina sai mielet mustiksi varmaan kaikilta, jotka olivat menossa Hollolan keskiaikatapahtumaan joko järjestäjinä, esiintyjinä tai vieraina. Mutta onneksi sade taukosi ennen puolta päivää ja tapahtuma pääsi käyntiin markkinoineen, turnajaisineen, katapulttiammuntoineen, näytelmineen ja syöminkeineen.
Tapahtuman kupeeseen pystytetyltä keskiaikaleiriltä löysin nämä kipot ja aterimet, jotka vain odottivat ajanmukaista ruokaa. Kojuista saattoi myös ostaa rieskoja, lettuja, hunajaa, marjasoseita ja -jauheita, simaa, sieni- ja kaalipiirakoita, keskiaikaisia nekkuja ja kuorrutettuja omenoita, jopa paloja kokonaisena paistetusta porsaasta. Herneenpalot ovat tietenkin sekä ajankohtaista että historiallista ruokaa, mutta esimerkiksi puutarhamansikoita tai perunaruokia ei alueelle hyväksytä. No, kahvia ja limsoja sai kyllä ravintolateltasta, niitä ilman ei kai kukaan nykyihminen voi olla. Olut ja monet muut alkoholijuomat taas ovat sen verran historiallisia juomia, että niiden kuuluukin olla mukana.
Tapahtuman kupeeseen pystytetyltä keskiaikaleiriltä löysin nämä kipot ja aterimet, jotka vain odottivat ajanmukaista ruokaa. Kojuista saattoi myös ostaa rieskoja, lettuja, hunajaa, marjasoseita ja -jauheita, simaa, sieni- ja kaalipiirakoita, keskiaikaisia nekkuja ja kuorrutettuja omenoita, jopa paloja kokonaisena paistetusta porsaasta. Herneenpalot ovat tietenkin sekä ajankohtaista että historiallista ruokaa, mutta esimerkiksi puutarhamansikoita tai perunaruokia ei alueelle hyväksytä. No, kahvia ja limsoja sai kyllä ravintolateltasta, niitä ilman ei kai kukaan nykyihminen voi olla. Olut ja monet muut alkoholijuomat taas ovat sen verran historiallisia juomia, että niiden kuuluukin olla mukana.
perjantaina, heinäkuuta 21, 2006
Pioneja jo pari viikkoa sitten
Tänään oli Helsingin Sanomien D-osassa (Koti ja tyyli) iso juttu pioneista. Vähän ihmettelin ilmestymisajankohtaa, sillä kuvasin oheisen pionin anoppilan puutarhassa jo 10.7. Etenkin valkoiset pionit olivat aivan upeita ja niitä oli enemmän kuin muistan nähneeni 28 vuoteen...Mutta nyt koko komeus on mennyttä.
Omassa maapaikassamme oli myös tänä kesänä jokunen syvänpunainen pioninkukka, vaikka onnistuin lähes tuhoamaan upeat kukat toistakymmentä vuotta sitten, kun kerrankin yritin tehdä joitain puutarhahommia. Penkin siivoamisesta ja siirtoyrityksistä perenna suuttui vähintään viideksi vuodeksi niin pahasti, ettei pintaan tainnut nousta lehtiäkään. Viime vuosina sitkeät maatiaispionit ovat taas nousseet vuohenputkien keskeltä, kun olen pitänyt näppini erossa niistä.
Muistan joskus lukeneeni ruotsalaisesta Feminasta puutarhajutun, jossa kuvin ja sanoin hehkutettiin punaisen pionin ja valkoisen vuohenputken liittoa. Se lohdutti.
Omassa maapaikassamme oli myös tänä kesänä jokunen syvänpunainen pioninkukka, vaikka onnistuin lähes tuhoamaan upeat kukat toistakymmentä vuotta sitten, kun kerrankin yritin tehdä joitain puutarhahommia. Penkin siivoamisesta ja siirtoyrityksistä perenna suuttui vähintään viideksi vuodeksi niin pahasti, ettei pintaan tainnut nousta lehtiäkään. Viime vuosina sitkeät maatiaispionit ovat taas nousseet vuohenputkien keskeltä, kun olen pitänyt näppini erossa niistä.
Muistan joskus lukeneeni ruotsalaisesta Feminasta puutarhajutun, jossa kuvin ja sanoin hehkutettiin punaisen pionin ja valkoisen vuohenputken liittoa. Se lohdutti.
lauantaina, heinäkuuta 15, 2006
Kanttarellikausi avattu
Päätin kurkistaa mielisuppaani, jonka pohjalla pilkottikin jotain vaaleaa. Vaaleankeltaiset täplät osoittautuivat kanttarelleiksi, jotka terhakkaasti puskivat esiin sammaleen seasta. Pohdin hetken sienten jättämistä kasvamaan, mutta kuivien ja helteisten sääennusteiden takia otin ne kuitenkin mukaan. Eikä sitä kameraakaan ollut metsässä mukana ikuistamista varten...
Kausi on nyt sitten avattu. Tulisipa sateita, niin se saisi jatkoa. Ja kaikille kesälomalaisille tiedoksi: ei loma ole pilalla, vaikka kerran viikossa tulisi kunnolla vettä. Mutta säärintamat eivät taida totella moisia kohtuuden odotuksia. Joko on kuivaa ja kuumaa yhteen menoon tai sataa viikkokausia vihmomalla.
Kausi on nyt sitten avattu. Tulisipa sateita, niin se saisi jatkoa. Ja kaikille kesälomalaisille tiedoksi: ei loma ole pilalla, vaikka kerran viikossa tulisi kunnolla vettä. Mutta säärintamat eivät taida totella moisia kohtuuden odotuksia. Joko on kuivaa ja kuumaa yhteen menoon tai sataa viikkokausia vihmomalla.
perjantaina, heinäkuuta 14, 2006
Kaivattu sade
Aina kesäisen aamulenkin jälkeen ihmettelen, miksen lähde liikkeelle joka aamu, kun vielä on viileää. Tänään metsä oli erityisen raikas, kun mäyräkoiran kanssa kävimme tarkastamassa Lahden Urheilukeskuksen ja Tapanilan välisiä maastoja Salpausselällä. Melkein kypsiä mustikoita oli kohtuullisen paljon, mutta muuten ei kuiva metsä ilonaiheita näyttänyt. Vakituinen kanttarellipaikka oli yhtä kuiva ja tyhjä kuin maallakin. Mutta ilmassa oli lupaavasti vettä enteilevää kirpeyttä.
Kaivattu sade alkoi vajaa tunti sitten ja tuntuu jo nyt laantuvan. Kyllä luonto nyt tarvitsisi vähän pidempiä suihkuja. Parvekkeelle voi aina kantaa vettä kannulla ja ämpärillä, mutta sienimetsään ei tällä menolla kyllä päästä pitkään aikaan. Mansikanviljelyäkään tuskin enää haittaisi, vaikka aurinko hetkeksi hellittäisi.
No, valitus säistä on aina yhtä turhaa, ellei asiaa sitten pohdita oikein vakavasti ilmastonmuutoksen ja ihmisten toimien kannalta. Yritän kuitenkin muistuttaa välillä muillekin, ettei jatkuva paahde ole ainoa lomalla autuaaksi tekevä asia. Päin vastoin, nytkin tarvittiin lämpömittarin notkahdus alaspäin, ennen kuin taas muistin pitää huolta kunnostani. Muutkin metsään lähteneet näyttivät ihan toisella lailla virkeiltä kuin aikaansa terasseilla viettävät.
Kaivattu sade alkoi vajaa tunti sitten ja tuntuu jo nyt laantuvan. Kyllä luonto nyt tarvitsisi vähän pidempiä suihkuja. Parvekkeelle voi aina kantaa vettä kannulla ja ämpärillä, mutta sienimetsään ei tällä menolla kyllä päästä pitkään aikaan. Mansikanviljelyäkään tuskin enää haittaisi, vaikka aurinko hetkeksi hellittäisi.
No, valitus säistä on aina yhtä turhaa, ellei asiaa sitten pohdita oikein vakavasti ilmastonmuutoksen ja ihmisten toimien kannalta. Yritän kuitenkin muistuttaa välillä muillekin, ettei jatkuva paahde ole ainoa lomalla autuaaksi tekevä asia. Päin vastoin, nytkin tarvittiin lämpömittarin notkahdus alaspäin, ennen kuin taas muistin pitää huolta kunnostani. Muutkin metsään lähteneet näyttivät ihan toisella lailla virkeiltä kuin aikaansa terasseilla viettävät.
sunnuntaina, heinäkuuta 09, 2006
Ahomansikat penkissä
Eilisellä kotiseutumatkalla tuli vastaan tämä mansikkapenkki, josta sadat ja ehkä jopa tuhannet ahomansikat loistivat punaisina kauas. Penkin omistaja kertoi siirtäneensä kuivalle seinustalle kerran muutaman taimen, ja nyt satoa saa sitten nauttia. Itsekin olen kokeillut moista "viljelyä", mutta valitettavasti mansikkapaikkani on päässyt ruohottumaan. Kitkeä siis pitää luonnonkasvienkin sadon eteen.
lauantaina, heinäkuuta 08, 2006
Mustaherukkaa helteeseen
Lomalaisena innostuin kaivamaan esiin vanhan Louhisaaren juoman reseptin. Juomahan on aivan erinomainen helteen helpottaja, joka virkistää mielestäni paljon paremmin kuin mitkään kaupalliset juomat. Sokeria siinä on kohtuullisesti, makua tulee sekä viinimarjanlehdistä että sitruunasta ja hiilihappoakin syntyy hiivakäyttämisellä. Hiivaa sitten tarvitaan todellakin aivan nokare, muussa tapauksessa sima käy mahassa vielä yölläkin!
Marsalkka Mannerheimin kotikartanon Louhisaaren simaan käytetään kymmeneen litraan vettä pari kourallista tuoreita tai 80 grammaa kuivattuja lehtiä, kilo sokeria, ½ rkl hiivaa ja parin sitruunan viipaleet tai kuori. Muut aineet kiehautetaan, hiiva lisätään jäähtyneeseen juomaan. Annetaan käydä yön yli, siivilöidään, pullotetaan ja jäähdytetään. Sima on hyvä janojuoma ja edistää virtsaneritystä.
Simaresepti on yksi niistä ohjeista, joita muutama vuosi sitten kirjoitin erääseen julkaisuun yrttivinkkeinä. Loppu mustaherukkavinkistä kuuluu seuraavasti: Kun marjat on kerätty, mustaherukan lehdillä on vielä monta käyttöä. Kurkku- ja sienisäilykkeissä ne estävät aineksia painumasta yhteen ja antavat makua liemeen. Kuivatuista viinimarjan lehdistä tulee aromikasta teetä. Lehdet kerätään syyskesällä.
Marsalkka Mannerheimin kotikartanon Louhisaaren simaan käytetään kymmeneen litraan vettä pari kourallista tuoreita tai 80 grammaa kuivattuja lehtiä, kilo sokeria, ½ rkl hiivaa ja parin sitruunan viipaleet tai kuori. Muut aineet kiehautetaan, hiiva lisätään jäähtyneeseen juomaan. Annetaan käydä yön yli, siivilöidään, pullotetaan ja jäähdytetään. Sima on hyvä janojuoma ja edistää virtsaneritystä.
Simaresepti on yksi niistä ohjeista, joita muutama vuosi sitten kirjoitin erääseen julkaisuun yrttivinkkeinä. Loppu mustaherukkavinkistä kuuluu seuraavasti: Kun marjat on kerätty, mustaherukan lehdillä on vielä monta käyttöä. Kurkku- ja sienisäilykkeissä ne estävät aineksia painumasta yhteen ja antavat makua liemeen. Kuivatuista viinimarjan lehdistä tulee aromikasta teetä. Lehdet kerätään syyskesällä.
keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006
Yrttejä edes parvekkeella
Pari viikkoa sitten kävi se, mitä ei pitäisi tapahtua. Neljä vuotta palvellut tietokoneeni simahti ja vei mennessään mm. joitain satoja valokuvia. Osa niistä on toki levykkeille tallennettuina, osa Flickrissä. Jotkut tunnelmat ovat kuitenkin lopullisesti mennyttä, mm. kuvat parin kesän takaisilta syntymäpäiviltäni.
Blogi on jäänyt hunningolle paitsi tekniikan ongelmien, myös työkiireiden takia. Koko kesäkuun keskityin rakentamaan Lahden Runomaratonia, joka on ollut lähes ainoa luontoelämykseni viime aikoina. Kaksitoista tuntia ulkoilmaohjelmaa Mukkulan puistossa kävi kyllä extreme-elämyksestä, vaikka en ihan koko aikaa auringossa istunutkaan.
Parvekepuutarhani on jäänyt muutaman hätäisen torilta ostetun yrtin ja yhden tomaatintaimen vaalimiseen. Isossa ruukussa kasvava viherkasvi tosin on bambu, jonka jouduin pelastamaan toisesta ruukusta, kun korkea hökötys oli pudonnut tyttäreni ikkunalaudalta ja särkynyt. Muutenkin parveke toimii minulla kesäsäilönä kasveille, jotka ovat kärsineet kuivasta sisäilmasta ja kehnosta hoidosta koko kevään. Ihmeparantumisia silti tapahtuu joka kesä, samoin jokunen lopullinen kuolema.
Maalla olen ehtinyt käydä vain eilen pikaisesti toteamassa surullisen näyn. Pari viikkoa sitten terhakkaasti esiin nousseet kirvelit olivat kaikki paahtuneet kuoliaaksi helteessä, eikä basilikakaan voinut ollenkaan hyvin. Tämän vuoden yrteistä hengissä oli enää persilja, monivuotisista sinnittelivät minttu ja ruohosipuli. Ei pientäkään yrttimaata voi jättää päiväkausiksi hoitamatta (ilman vettä) näihin aikoihin, mutta minkäs teet, kun vuorokaudessa ei edes yöttömän yön aikaan ole tavallista enempää tunteja.
Blogi on jäänyt hunningolle paitsi tekniikan ongelmien, myös työkiireiden takia. Koko kesäkuun keskityin rakentamaan Lahden Runomaratonia, joka on ollut lähes ainoa luontoelämykseni viime aikoina. Kaksitoista tuntia ulkoilmaohjelmaa Mukkulan puistossa kävi kyllä extreme-elämyksestä, vaikka en ihan koko aikaa auringossa istunutkaan.
Parvekepuutarhani on jäänyt muutaman hätäisen torilta ostetun yrtin ja yhden tomaatintaimen vaalimiseen. Isossa ruukussa kasvava viherkasvi tosin on bambu, jonka jouduin pelastamaan toisesta ruukusta, kun korkea hökötys oli pudonnut tyttäreni ikkunalaudalta ja särkynyt. Muutenkin parveke toimii minulla kesäsäilönä kasveille, jotka ovat kärsineet kuivasta sisäilmasta ja kehnosta hoidosta koko kevään. Ihmeparantumisia silti tapahtuu joka kesä, samoin jokunen lopullinen kuolema.
Maalla olen ehtinyt käydä vain eilen pikaisesti toteamassa surullisen näyn. Pari viikkoa sitten terhakkaasti esiin nousseet kirvelit olivat kaikki paahtuneet kuoliaaksi helteessä, eikä basilikakaan voinut ollenkaan hyvin. Tämän vuoden yrteistä hengissä oli enää persilja, monivuotisista sinnittelivät minttu ja ruohosipuli. Ei pientäkään yrttimaata voi jättää päiväkausiksi hoitamatta (ilman vettä) näihin aikoihin, mutta minkäs teet, kun vuorokaudessa ei edes yöttömän yön aikaan ole tavallista enempää tunteja.
tiistaina, kesäkuuta 20, 2006
Helteisiä liikuntaelämyksiä
Meni yli kesäkuun puolivälin, ennen kuin tajusin siirtyä liikuntaharrastuksissa kesäaikaan. Viime viikolla olin vielä kahtena iltana syvävenyttelyssä, joka siis normaalisti kuuluu talvikauteen. Kolme tuntia kerrallaan oli kyllä tarpeeksi hikistä touhua työpäivän päätteeksi. Tilaisuus olisi ollut viiteen peräkkäiseen iltaan, mutta kyllä minulle kaksi kertaa riitti aivan hyvin, sen verran on vielä pakkotahtista töissä, ettei liikuntoihin jaksa keskittyä ihan viittätoista tuntia viikossa.
Sunnuntaina tajusimme miehen kanssa suunnistaa ensi kertaa Lahden Kahvisaareen, josta jo vuosikausia olemme käyneet satunnaisesti melomassa Vesijärvellä vuokraamalla kaksikkokajakin Vesisamoilijoiden kalustosta. Tai homma menee siis niin, että keväällä maksetaan jäsenmaksun yhteydessä kalustonkäyttömaksu, joka muuttuu edulliseksi, kunhan nyt edes muutaman kerran pääsee vesille. Toissa kesänä taisi mennä kalustomaksu ihan hukkaan, mutta jäsenmaksusta oli se ilo, että pystyin vuokraamaan seuran huvilan puoleen hintaan syntymäpäiviä varten.
Melontaolosuhteet olivat sunnuntaina aika ihanteelliset, vaikka iltapäivällä tuuli yltyikin hieman kovaksi. Eihän se oikeasti paha ollut, mutta kesän ensimmäisellä kerralla oli taas tekniikka hukassa ja kädet maitohapoilla. Selästähän sen liikkeenn pitäisi lähteä, mutta minkäs kirjoitustyöläinen väärille asennoilleen helposti tekee. Meloimme vain puolitoista tuntia, joten seuraavana yönä ei onneksi ravistellut lihaksissa. Hirveitä kramppejakin olen joskus kokenut, kun olen tehnyt ensimmäisellä kerralla liikaa ja unohtanut juomisen.
Tänään oli vuorossa vielä hikisempi kesäponnistus, ensimmäinen puistojumppa Fellmanin puistossa ihan keskellä Lahtea. Aurinko paistaa räkitti, asteita oli melkein 30, mutta onneksi sentään vähän tuuli ja pensaat antoivat varjoa. Aika hyvin jaksoimme askeltaa, punnertaa ja rääkätä kylkiä tunnin verran, mutta nyt kieltämättä käsiä täristää. On kuitenkin autuaallisen raukea olo, eikä taatusti tee mieli enää ajatella työasioita.
Kuvia en kummastakaan paikasta ottanut. Järvelle arastelin ottaa kameraa kastumisen pelossa, eikä jumpparyhmässä viitsi ruveta lintsaamaan ja kuvaamaan muita.
Sunnuntaina tajusimme miehen kanssa suunnistaa ensi kertaa Lahden Kahvisaareen, josta jo vuosikausia olemme käyneet satunnaisesti melomassa Vesijärvellä vuokraamalla kaksikkokajakin Vesisamoilijoiden kalustosta. Tai homma menee siis niin, että keväällä maksetaan jäsenmaksun yhteydessä kalustonkäyttömaksu, joka muuttuu edulliseksi, kunhan nyt edes muutaman kerran pääsee vesille. Toissa kesänä taisi mennä kalustomaksu ihan hukkaan, mutta jäsenmaksusta oli se ilo, että pystyin vuokraamaan seuran huvilan puoleen hintaan syntymäpäiviä varten.
Melontaolosuhteet olivat sunnuntaina aika ihanteelliset, vaikka iltapäivällä tuuli yltyikin hieman kovaksi. Eihän se oikeasti paha ollut, mutta kesän ensimmäisellä kerralla oli taas tekniikka hukassa ja kädet maitohapoilla. Selästähän sen liikkeenn pitäisi lähteä, mutta minkäs kirjoitustyöläinen väärille asennoilleen helposti tekee. Meloimme vain puolitoista tuntia, joten seuraavana yönä ei onneksi ravistellut lihaksissa. Hirveitä kramppejakin olen joskus kokenut, kun olen tehnyt ensimmäisellä kerralla liikaa ja unohtanut juomisen.
Tänään oli vuorossa vielä hikisempi kesäponnistus, ensimmäinen puistojumppa Fellmanin puistossa ihan keskellä Lahtea. Aurinko paistaa räkitti, asteita oli melkein 30, mutta onneksi sentään vähän tuuli ja pensaat antoivat varjoa. Aika hyvin jaksoimme askeltaa, punnertaa ja rääkätä kylkiä tunnin verran, mutta nyt kieltämättä käsiä täristää. On kuitenkin autuaallisen raukea olo, eikä taatusti tee mieli enää ajatella työasioita.
Kuvia en kummastakaan paikasta ottanut. Järvelle arastelin ottaa kameraa kastumisen pelossa, eikä jumpparyhmässä viitsi ruveta lintsaamaan ja kuvaamaan muita.
perjantaina, kesäkuuta 16, 2006
Ruohosipulit
Olen addiktoitunut ruohosipuleihin joskus jo lapsena, kun kahmin varsia suuhun tukuittain. Yksi varhaisista muistoista on leikkikouluretkeltä, jolloin muutama meistä tenavista taisi käydä tekemässä selvää ystävällisen leikkikoulun johtajan ruohosipulipenkistä. Se oli sitä 1960-lukua, jolloin meille kelpasivat myös raparperinvarret sokeriin kastettuina (tai ilman), vaikka äiti varoittelikin syömästä raparperia ilman maitoa. Nykyään kukaan perheenjäsenistä ei suostu syömään raparperia, ruohosipuli sentään menee salaateissa ja muissakin ruoissa mausteena.
Minulla ruohosipulia siis pitää olla, vaikka paljon muuta en viljelekään. Kukkimaanhan niitä ei pitäisi päästää, jos aikoisi pitää puskan tuoreena, mutta kyllä kukatkin ihan hyviltä maistuvat, ainakin pieninä nuppuina, melkein samoilta kuin kaprikset. Sitä paitsi minun ruohosipulimättääni ovat niin laajoja, että jostain nurkasta löytyy aina tuoreita versoja. Ja leikkaamalla niitä tulee aina uusia.
Minulla ruohosipulia siis pitää olla, vaikka paljon muuta en viljelekään. Kukkimaanhan niitä ei pitäisi päästää, jos aikoisi pitää puskan tuoreena, mutta kyllä kukatkin ihan hyviltä maistuvat, ainakin pieninä nuppuina, melkein samoilta kuin kaprikset. Sitä paitsi minun ruohosipulimättääni ovat niin laajoja, että jostain nurkasta löytyy aina tuoreita versoja. Ja leikkaamalla niitä tulee aina uusia.
keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2006
Räkfrossa
Osallistuin viikonvaihteessa Göteborgin lähellä seminaariin, jonka perjantai-illan ohjelmaan kuului "båtutflykt i Bohuslän med strandhugg och räkfrossa". Eli pääsimme upeassa säässä laivaretkelle, jonka ohjelmaan kuului maihinnousu yhdelle Göteborgin läheisistä kalliosaarista sekä katkarapumässäily. Ja kyllä niitä äyriäisiä riittikin, eikä maussa tai tuoreudessa ollut valittamista.
sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006
Surinaa kirsikkapuussa
Kirsikkapuussamme kävi tänään kova kuhina ja surina, kun pölyttäjät hoitivat tehtäväänsä. Jos kukkapohjista puoletkaan kypsyy hedelmiksi - tai luumarjoiksi - olen hyvin onnellinen. Kysymys olisi ennätyssadosta.
Koska olemme saaneet kirsikkapuun lahjaksi, tiedän siitä valitettavan vähän. En esimerkiksi tiedä, miksi meidän puussamme on valkoiset kukat, kun japanilaisten kirsikat ainakin elokuvien ja valokuvien perusteella kukkivat punaisina. Minkä värisiä kirsikkapuun kukat yleensä ovat Suomessa ja muualla maailmassa?
Sen verran tiedän, että oma puumme on jotain vanhaa maatiaislajiketta, joka kuulemma leviää aivan itsekseen ja säilyy silti kohtalaisen hyvänmakuisena. Happamiahan marjat ovat, mutta ihan kelpoja hilloon ja mehuun, eivät siis läpikarvaita.
Koska olemme saaneet kirsikkapuun lahjaksi, tiedän siitä valitettavan vähän. En esimerkiksi tiedä, miksi meidän puussamme on valkoiset kukat, kun japanilaisten kirsikat ainakin elokuvien ja valokuvien perusteella kukkivat punaisina. Minkä värisiä kirsikkapuun kukat yleensä ovat Suomessa ja muualla maailmassa?
Sen verran tiedän, että oma puumme on jotain vanhaa maatiaislajiketta, joka kuulemma leviää aivan itsekseen ja säilyy silti kohtalaisen hyvänmakuisena. Happamiahan marjat ovat, mutta ihan kelpoja hilloon ja mehuun, eivät siis läpikarvaita.
torstaina, toukokuuta 25, 2006
Inspiroiva sienisalaatti
Olin jo laittanut rouskut likoamaan, kun huomasin hälyttävän puutteen. Kaupat olivat kiinni ja sipulit lopussa. Oli pakko inspiroida sienisalaatti muista aineista. Silppusin sekaan hieman öljyisiä, aurinkokuivattuja tomaatteja, pari valkosipulinkynttä ja maustekurkkua. Kastikkeeksi lisäsin vain puoli purkkia creme fraichea, sillä tomaattien öljy ja kurkkujen etikka maustoivat nekin salaattia. Lopputulos oli niin onnistunut, että nimitin sen heti inspiroivaksi - ei siis inspiroiduksi - sienisalaatiksi. Maistui erityisen hyvin uuniperunoiden, haudutetun lampaan ja tomaatti-mozzarella-salaatin kanssa.
Vesialus Myllysaaressa
Kävin tsekkaamassa Lahden Purjehdusseuran junnukauden avausta, jossa pääosassa olivat tietenkin nuoret purjehtijat jollineen. Paluumatkalla sattui kuitenkin silmiin alus, jonka olen nähnyt aiemmin ihan muualla kuin venelaiturissa. Vai onko Vesijärvelle ilmaantunut useita vesitasoja? Itse asiassa olen nähnyt niitä aiemminkin ainakin pari, toisen Hersalan Laasonpohjassa, toisen aivan Myllysaaren naapurissa manterieen puolella. Ehkä tämä on jälkimmäinen.
sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006
Rentukat
Sen verran on satanut ja ojissa riittänyt vettä, että rentukat värjäävät maisemaa maanteiden varsilla. Metsässäkin tuntui aamulla kostealta, mutta sienisatoa se ei taannut. Kovin suurin odotuksin en lähtenytkään, sillä lähimetsämme eivät ole aivan oikeaa tyyppiä korvasienille. Muutaman yksilön olen niistäkin kuitenkin hyvinä keväinä löytänyt, joten kannattaa tsekata.
Viime viikolla kuulin tuttavalta, että hän oli oman maaseutuasuntonsa läheltä kerännyt hakkuualueelta kaksi ja puolisataa korvasientä. Sekään metsä ei ollut nähnyt sadetta viikkokausiin, mikä kuulemma näkyi sienten koossa. Ja ehkä vähän myös saaliin määrässä, sillä viime vuonna tuli kuulemma kerralla 650 itiöemää.
Juttujahan voi aina kertoa, mutta minut luvattiin auliisti myös viedä paikalle. Joten kai sitä voi vain kateellisena uskoa.
Viime viikolla kuulin tuttavalta, että hän oli oman maaseutuasuntonsa läheltä kerännyt hakkuualueelta kaksi ja puolisataa korvasientä. Sekään metsä ei ollut nähnyt sadetta viikkokausiin, mikä kuulemma näkyi sienten koossa. Ja ehkä vähän myös saaliin määrässä, sillä viime vuonna tuli kuulemma kerralla 650 itiöemää.
Juttujahan voi aina kertoa, mutta minut luvattiin auliisti myös viedä paikalle. Joten kai sitä voi vain kateellisena uskoa.
Soutaja valmistautuu kesään
Yllätys oli melkoinen, kun näimme tänään kilpasoutuveneen kiitävän anoppilan rannan ohi. Tähän asti miehen vene on ollut ainoa näillä rannoilla. Pakkohan se oli sitten hakea kilpuri varastosta, asentaa siihen hankaimet ja viedä saunan seinustalle paikalleen. Veteen mies ei alusta vielä laskenut, sillä tuuli ehti muuttaa aallokon vähän turhan teräväksi iltapäivällä. Keveä ja kapea paatti on varsin kiikkerä, eikä kesän ensimmäisellä kerrlla ole kiva kaatua ja kastua. Laituri on kuitenkin jo tarkistettu ja soutukuume nousussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)