lauantaina, heinäkuuta 22, 2006

Keskiaikaruokaa odottaessa


Keskiaikaruokaa odottaessa
Originally uploaded by InaRuo.
Vaikka sienestäjänä odotan sateita malttamattomana, tänä aamuna hirvitti. Tasainen ropina sai mielet mustiksi varmaan kaikilta, jotka olivat menossa Hollolan keskiaikatapahtumaan joko järjestäjinä, esiintyjinä tai vieraina. Mutta onneksi sade taukosi ennen puolta päivää ja tapahtuma pääsi käyntiin markkinoineen, turnajaisineen, katapulttiammuntoineen, näytelmineen ja syöminkeineen.

Tapahtuman kupeeseen pystytetyltä keskiaikaleiriltä löysin nämä kipot ja aterimet, jotka vain odottivat ajanmukaista ruokaa. Kojuista saattoi myös ostaa rieskoja, lettuja, hunajaa, marjasoseita ja -jauheita, simaa, sieni- ja kaalipiirakoita, keskiaikaisia nekkuja ja kuorrutettuja omenoita, jopa paloja kokonaisena paistetusta porsaasta. Herneenpalot ovat tietenkin sekä ajankohtaista että historiallista ruokaa, mutta esimerkiksi puutarhamansikoita tai perunaruokia ei alueelle hyväksytä. No, kahvia ja limsoja sai kyllä ravintolateltasta, niitä ilman ei kai kukaan nykyihminen voi olla. Olut ja monet muut alkoholijuomat taas ovat sen verran historiallisia juomia, että niiden kuuluukin olla mukana.

Ei kommentteja: