sunnuntaina, elokuuta 13, 2006

Otetaan mitä kaapista löytyy...


Otetaan mitä kaapista löytyy
Originally uploaded by InaRuo.
...mikä taitaa olla ainoa tapa nauttia sienistä tänä vuonna. Tällä kertaa otin keittoa varten kuivattuja herkkutatteja, jotka laitoin ensin kuumaan veteen likoamaan. Kun sienet olivat pehmenneet, otin ne erilleen ja keitin liotusvedessä pari sipulia ja toistakymmentä maa-artisokan mukulaa kypsiksi. Kun vihannekset olivat kypsiä, lisäsin kasvisliemikuution ja pippuria ja soseutin keiton, minkä jälkeen lisäsin vielä creme fraichea. Kuumassa vedessä pehmenneet herkkutatin palat paistoin pannulla sipulin, persiljan ja ruohosipulin kanssa ja lisäsin tarjoiluvaiheessa keiton päälle. En ollut aiemmin kokeillut yhdistelmää, mutta kahdesta vahvasta mausta huolimatta se toimi upeasti.

Tarjoilumme oli hieman tårta på tårta tai siis svampar på svampar, sillä leivän kanssa tarjosin vielä sienisalaattia. Halusin nimittäin tyhjentää jääkaapista viimeisen erän viime kesänä mustaherukanlehtien, suolan ja valkosipulin sekaan säilömiäni mustarouskuja. Painon alla sienet olivat säilyttäneet rakenteensa ja makunsa vuoden ajan uskomattoman hyvin. Valkosipuli maistui tietenkin voimakkaasti, mikä ei haittaa ketään meidän perheessämme.

Sienestyksen puutteessa olen lueskellut maalla Vaskiratsastajan sienisalaatti -reseptikirjaa, johon Julia Ponomareva ja Aleksei Ponomarev ovat keränneet 201 sieniohjetta. Ohjeet kyllä tunnistaa pääosin venäläisiksi runsaasta paistamisesta, keittämisestä, voista ja smetanasta, mutta hieman niukempaankin rasvaan ja "keitetyn paistamiseen" ihastunut saa hyviä ideoita. Sienikohokasta ajattelin kokeilla joku viikonloppu, kun on kunnolla aikaa keskittyä kokkaamiseen. Tänään ruoka syntyi lenkkeilyn, siivoamisen ja verhojen ompelun ohessa. Silti taas kerran tuli todistettua, että hyvistä peruselintarvikkeista saa edullisesti todella hyvää ruokaa, kunhan jaksaa nähdä edes vähän vaivaa.

Ei kommentteja: