Vesijärven ympäri

Vesijärven ympäri on klassikkoreitti, jota voi ajaa eri versioilla. Me valitsimme kartasta tälle aamupäivälle pyöräilijälle sopivan lyhyimmän reitin, jossa on Google-kartan mukaan vähän reilut 79 kilometriä ajettavaa.

Teimme lenkin vastapäivään eli ajoimme ensin Lahdesta Paimelantien ja Vesivehmaan kautta Vääksyyn, jossa tsekkasimme, että Kaisan Tupaleipomo oli juuri tämän viikonlopun kiinni. Jatkoimme siis heti matkaa ja käännyimme Jyväskyläntielle, jossa ensimmäiset kilometrit saimme ajaa pyörätiellä.

Ehkä pariksi kilometriksi ennen vasemmalle kääntyvää Hilliläntien risteystä oli pakko siirtyä ison tien reunaan. Ei siinä mitään, penkereet ovat periaatteessa leveät, mutta jostain syystä tärinäraita on tehty valkoisen reunaviivan pyörätien puolelle, jolloin se tietysti kaventaa pyöräilijän turvallista ajouraa. Aika usein sitä saa ihmetellä tientekijöiden ratkaisuja.

Hillilän-Kurhilan seutu Asikkalassa on taas silkkaa maalaisidylliä, johon kuuluvat myös päällystevauriot. Sunnuntaiaamuna liikennettä oli onneksi sen verran vähän, että railoja ja koloja uskalsi väistää vähän leveämminkin. Saimme tosin myös kärsiä aikaisuudesta, sillä Vääksyn jälkeen ensimmäinen kahvila eli kestikievari Vanha Kevar ei ollut vielä auki. Ulospäin näytti oikein viihtyisältä.

Hollolan Viitailaan ja sieltä eteenpäin Lahdenpohjaan ajaessa päällystevauriot jatkuvat. Lahdenpohjassa tulevat vastaan Vääksyn jälkeen ensimmäiset rantamaisemat. Jos joku luulee, että Vesijärven ympäriajo sujuu rantoja pitkin tasamaalla, erehtyy. Lahdenpohjan jälkeen on taas ihan kunnioitettavia nousuja, jotka alkoivat tuntua pohkeissani ja reisissäni tavallista enemmän. Energiatankkaus olisi ollut todella paikallaan, pelkkä juoma ei riittänyt.

Kun olimme päässeet tutulle Isomyllyntielle, olo oli jo toiveikas. Manskiventielle käännyttyämme edessä olikin lähes pelkkää laskua Hollolan kirkonkylään. Toisinpäin ajaessa samaiset mäet, etenkin nousu Uskilan (lopetetun) koulun kohdalla, vaativat asennetta ja voimaa reisiin.

Kirkonkylässä ehdin havaita, että paikallisen Salen edustalla oli jo joukko pyöräilijöitä nauttimassa jäätelöitä ja juomia. Muutaman sadan metrin päässä kirkonkylän kioskillekin saimme pian puolituttua pyöräilijäseuraa. Oma mies nautti vain kivennäisvettä ja muut miehet kahvia tai teetä, mutta minä tankkasin lisäksi sekä kotipullan että pienen suklaapatukan. Vähän voimat palasivatkin.

Silti täytyy myöntää, että viimeiset noin 17 kilometriä kotiin olivat minulle aika kovat. Hollolan Rantatiellä on toinen pitkä mahdollisuus katsella vettä ja ajaa tasaisella, mutta pieni vastatuuli tuntui väsyneen ihmisen ajossa. Messilän kohdalla tasaisuus loppuu kertaheitolla, nousu on yksi seutumme kovimmista. Nousin jopa hetkeksi satulasta taluttamaan, mitä ei ole tapahtunut kertaakaan sen jälkeen, kun sain alleni kevyen maantiepyörän.

Rautakankareelta laskettelu kotiin päin oli sitten taas silkkaa juhlaa. Toki matkalle mahtuu jokunen töyssy, jota voi kutsua ylämäeksi, mutta ne menivät vauhdilla ylös. Kotiin päästyämme olin iloinen, kun sentään selvittiin ilman haavereita. Pysähdysten kanssa reissuun meni vajaat neljä tuntia.

Olen ollut tyytyväinen jokaiseen ajamaamme lenkkiin, mutta samalla olen pyrkinyt miettimään, mitä voisi parantaa. Tämänpäiväistä retkeä varten minun olisi ehdottomasti pitänyt tankata paremmin jo eilen ja ottaa mukaan edes jotain energiapitoista. Luotin liikaa siihen, että matkalle osuu sopivia kahviloita. Padasjoen reissullemme ottamani kaurakeksit jäivät syömättä, tällä kertaa niitä olisi tarvittu.