Tutuilla kantarellipaikoilla

Jo eilen bongasin auton ikkunasta keltaiset kantarellit mökkitiemme ojasta. Tänään oli siis aika käydä kokemassa muutkin tutut paikat. Ensimmäisen oli ystävän aution lapsuudenkodin piha, jonka sieniin minulla on nautintaoikeus. Sieltä napsin ensimmäiset kultaiset aarteet.

Seuraavaksi ajoin oman kesäkotimme pihaan ja aloin kiertää koiran ja ystävän kanssa tonttia. Oli vähän kuivahtaneita keltavahveroita ojassa ja aika paljon terhakoita pikkukantarelleja heinän seassa. Jälleen kerran oli myös iso esiintymä pimeääkin pimeämmässä kuusimetsän kaistaleessa.

Kantarellit ovat vielä aika pieniä, mutta ei niistä useimpia kannattanut jättää kasvamaan tietämättä lähipäivien säätä. Ainakin hiekkapohjalla kasvavien lakit olivat jo alkaneet nahistua. Siispä urakalla poimimme kolmisen litraa ja jätimme vain aivan naulanpään kokoiset paikoilleen.

Yritin toki tähyillä muitakin sienilajeja. Jokusen haperon näin, mukaan keräsin vain yksinäisen keltahaperon.

Kotimatkalla poikkesimme vielä paikallisen mansikkatilan myyntipisteeseen ostamaan laatikollisen juuri kerättyjä marjoja. Yleensähän en säilö mansikoita, mutta nyt siivutin pari litraa pakastimeen ja ehkä saman verran kuivuriin. Osan jo söimme, loput ovat siivottuina jääkaapissa.

Kuivurikokeilu jännittää, sillä marjaviipaleet näyttävät ainakin parin tunnin jälkeen lähinnä sulaneen kiinni muovialustaan. Mutta ehkä ne saa lastalla irti kuivatuksen jälkeen... Kovasti osaisin arvostaa kuivia marjoja talvella viilin tai puuron kanssa.