Huovilanpuisto: mustikkapullaa ja puistoromantiikkaa

Perheen sisäinen kotiseutuaiheinen sivistysprojekti vei meidät tänään Kärkölän Huovilan puistoon. Kyseessä on englantilaistyylinen maisemapuisto, joka on entistetty 1900-luvun alun asuunsa. Lisäksi puistoalueella toimii kotiseutumuseo ja yhdessä sen rakennuksista kahvila.

Ajomatkaa meiltä Lahden keskustasta tulee suuntaansa 31 kilometriä seuraavalla reitillä: ensin keskustasta Mytäjäisiin, josta ajoimme vanhaa Hämeenlinnantietä aina Kukonkoivuun asti. Kukkoon asti pääsee pyörätietä, kunhan ei vain erehdy yrittämään moottoriliikennetien pätkälle, joka ohittaa Soramäen ja Vesalan.

Kukonkoivusta käännyimme Tenniläntielle, jonka nimi vaihtuu Kylä-Horkan tieksi ja Maavehmaantieksi ja jatkuu aina Kärkölän kirkolle menevän tien risteykseen. Ajoimme vielä Kirkkotietä pitkin kirkon ohi ja reilun kilometrin etelään, kunnes näkyi viitta Huovilan puistoon. Viimeiset sadat metrit pitkin Lemmenkujaa ja Museontietä ovat sorapintaisia. Tällä kertaa kuitenkin vältimme rengasrikot.

Heti museon pihapiirissä tuli vastaan paikallinen opas, jolla oli myynnissä viiden euron pääsylippuja. Lippu on voimassa itse asiassa koko kauden, mikä varmasti ilahduttaa lähellä asuvia. Puiston ilme varmasti vaihtuu monta kertaa kasvikauden aikana, kun toiset lajit kukkivat ja toiset lakastuvat.

Tänään meille oikein mainostettiin kukassa olevia vaaleanpunaisia lumpeita, eikä suotta. Puistossa on neljä lampea, joissa on hieman eri lajeja, vaaleanpunaisten lumpeiden lisäksi ainakin valkoisia lumpeita ja ulpukoita ja jotain hyvin peittävää vesikasvia, jonka päällä hyppivistä hyönteisistä syntyi ihan kunnon ratina.

Me kuitenkin aloitimme kierroksen kahvilasta, jonka mustikkapulla oli ehdottomasti kesän paras pullapohjainen leivonnainen.

Kahvittelun jälkeen kävimme läpi kotiseutumuseon rakennukset ja vasta niiden jälkeen kävelimme puistossa. Meistä kumpikaan ei tunne moniakaan puutarhakasveja, mutta se ei tietenkään estä ihailemasta istutuksien ja luonnon yhdistelmää. Ihan viimeksi käväisimme vielä "rauniolla" eli katsomassa kartanonherra Collinin rakennuttamat perustukset, joiden päälle ei sitten koskaan noussutkaan rakennusta. Ruusutarha kivikehän sisällä on ihan hauska oivallus.

Kutsun puolison ja minun yhteisiä kotiseutupyöräiljä sivistysprojektiksi, sillä olemme kumpikin oppineet tämän (ja jo viime) kesän aikana paljon. Mies on ajanut maantiepyörällään Päijät-Hämeen maanteillä satoja lenkkejä ja tuhansia kilometrejä mutta harvoin aiemmin pysähtynyt katsomaan mitään nähtävyyksiä.

Minä taas olen kolunnut erinäisiä näyttelyitä ja muita kulttuurikohteita työn tai harrastuksen puolesta, aina aiemmin autolla.

Mies on kehunut minulle uusia kokemuksia, mutta luulenpa olevani saamapuolella. Maantiepyöräilijänä olen ehdottomasti vielä aloittelija, minkä vuoksi on hienoa (ja välillä ärsyttävää) saada neuvoja ajamiseen. Ehkä vielä tärkeämpää minulle on kuitenkin nähdä vaivaa matkatessani paikasta toiseen ja samalla myös ajatuksen tasolla todella siirtyä uuteen elämykseen. Olen katsellut pelto- ja metsämaisemiakin ihan eri silmin, kun niiden ohi on pitänyt polkea. Ja totta kai on ollut mukavaa jakaa kokemuksia.

Päivän kilometrisaldo: 62 kilometriä.