Mustatorvisieniä! Mustarouskuja! Suppilovahveroita!

Otsikon kolme huutomerkkiä kuvaavat hyvin ihmetystä, jonka koin eilisellä iltasienestyksellä. Piti vain mennä katsomaan, olisiko sesonki tosissaan alkanut. Ennalta ajattelin, että kerään vähän lisää haperoita, joita on löytynyt edellisilläkin retkillä.

Rakas kuusimetsänpläntti kosteahkossa rinteessä ei pettänyt. Ensin tuli vastaan niitä odotettuja haperoita, sitten suureksi ihmetykseksi pari karvalaukkua. Kohta olikin polun varressa jo mustatorvisieniä. Ei kovin paljon mutta kuitenkin lupaavasti.

Rinteen alla laaksossa on perinteinen mustarouskupaikka, jossa ihmeekseni oli sitäkin satoa. Ja kun hetken jatkoin laakson reunaa pitkin, törmäsin varsinaiseen mustatorvisieni- aarteeseen. Isoja itiöemiä kasvoi litrakaupalla niin tiheässä, että oli varottava askeliaan.

Ja tallasinhan minä - suppilovahveroiden päälle. Useimmat suppikset olivat vasta kasvunsa alussa ja siksi huomaamattomia. Kun terästin katsettani, näin keltaisia jalkoja ja ruskeita lakkeja mattona rinteessä. Keräsin talteen - todistusaineistoksi - muutaman isoimman, loput jätin kasvamaan. Todennäköisesti joku muu sienestäjä löytää ne ennen minun seuraavaa reissuani, mutta saa löytää. Suppisten sesonki on kuitenkin pitkä, ehdin omani kerätä.

Päätös oli oikein hyvä, sillä jo pienen korillisen perkaamisessa ja rouskujen keittämisessä meni loppuilta. Mustatorvisienet ja suppilovahverot laitoin suoraan kuivuriin, sillä molemmat lajit ovat mielestäni parhaita ensin kuivattuina. Etenkin torvisienen tryffelimäinen maku (tryffeleitä keräävän tuttavan määritelmä) tiivistyy kuivaamalla, minkä ansiosta sientä tarvitaan itse ruokaan vain vähän.

Tänään syömme kaalikääryleiden kanssa sekasienihöystöä, johon tulee ainakin kangas-, kelta-, viini- ja koivuhaperoita, lampaankääpää, vaaleata ja rusko-orakasta, leppärouskua ja kehnäsientä, kesäsipulia varsineen, timjamia, persiljaa, suolaa, pippuria ja smetanaa.

Lempisienistäni tatit antavat odottaa itseään. Pari koivunpunikkitattia ja yhden kangastatin olen kerännytkin, lisäksi olen nähnyt yhden pilaantuneen herkkutatin ja jo aika monta sappitattia. Sappitattejahan ei voi syödä, mutta ne enteilevät usein muiden tattien nousua. Seuraavaksi todennäköisimmin nousevat lehmäntatit, joista saatan tatinpuutteessa kelpuuttaa koriini jonkin pienen ja kiinteän.