Villa Roosa ja rengasrikko

Eilen päätin ajaa pyörällä Orimattilan Villa Roosaan, jonka kesä- näyttely oli auki viimeistä päivää tältä kesältä. Kyseessä on vanha huopatossutehdas, jonka taidenäyttelyitä on nyt muutaman vuoden järjestänyt uusi pariskunta. Aiemminhan kesänäyttely keskittyi tekstiilitaiteeseen, nykyisin laajemmin nykytaiteeseen.

Susann Aution Karjalanpiirakat Villa Roosassa

Juuri päättynyt Gourmet-näyttely osoitti, että muutos on ollut hyvä: kolmessa kerroksessa oli tarjolla paljon mielenkiintoista eri tekniikoilla tuotettua taidetta - myös tekstiiliteoksia.

Reilun 26 kilometrin menomatka sujui hyvin, vaikka tuuli olikin sivuvastainen. Nautin etenkin jo aiemmin ajamastani Pennalan tiestä, mutta myös pyörätie Orimattilan päässä Lahdentiellä oli kiva ajettava, sillä aika tasaisessa maastossa pystyi ajoittain kokeilemaan vähän isompiakin vaihteita. Tien sivussa oli kuitenkin koko ajan maakasoja kertomassa siitä, että tietöiden takia kannattaa olla varovainen. Parissa paikassa pyörätie olikin käytännössä poikki sille valuneiden tai kauhottujen maamassojen alla.

Tulomatkalla sitten pamahti, tai pikemminkin suhahti, kun oli ajanut kymmenisen kilometriä eli lähes Pennalantien risteykseen. Takarengas oli puhjennut.

Juuri aamulla mies oli näyttänyt oman renkaansa vaihdon, joten periaatteessa minun olisi pitänyt osata homma itsekin. Toisaalta minulla ei ollut mukana pumppua (pyöräliikkeestä ei löytynyt ostohetkellä tangon alle sopivan kokoista) vaan ainoastaan hiilihappopatruuna, jolla renkaan ehkä saisi riittävän täyteen. Olimme myös sopineet miehen kanssa, että hän voi tulla apuun.

Niinpä soitin kotiin. Puhelimessa sovimme, että autokyytiä odottaessa teen, minkä osaan. Yllättävän paljon osasin ja ehdinkin. Irrotin takakiekon (en muistanut, että ensin pitäisi takapakassa vaihtaa uloimmalle eli pienimmälle rattaalle), sain ulkorenkaan reunan auki ja sen alta sisärenkaan pois. Muistin katsoa, missä kohtaa reikä on sisäkumissa ja tarkastaa saman kohdan ulkorenkaasta. Piston kohta löytyi, sisäpuolelta ei mitään kiveä tai muuta terävää.

Olin asentamassa uutta sisärengasta paikoilleen, kun mies ja koirapartio autolla saapuivat apuun. Todennäköisesti homma olisi tuohon kohtaan hyytynytkin, sillä sisärenkaaseen pitäisi mielellään saada jonkin verran ilmaa, jotta sen saisi helpommin venytettyä paikalleen. Pumppuahan minulla ei ollut, eikä hiilikuitupatruunaa kannattaisi tuhlata vielä tässä vaiheessa. Sitä en tajunnut, että pienen ilmamäärän voisi itse vaikka puhaltaa renkaaseen.

Kotona sitten homma jatkui. Osaajan neuvoessa venytin sisärenkaan paikoilleen. Kun olin tarkistanut, ettei se ole ulkorenkaan reunan alla, aloin painella ulkorengasta takaisin vanteelle. Siihen tarvitsin vähän sitä pientä rengastyökalua, joka on jokaisen kilpapyöräilijän tarvikelaukussa, mutta jonka nimeä en tiedä. Ensin tuntui, etteivät voimat riitä, mutta sitten keksin oikean tekniikan.

Ja sitten oli vuorossa jännittävin eli hiilihappopatruunan kokeilu. Kyllähän sinne renkaaseen jotain suhahti, mutta kovin jäi vajaaksi. Puoliso epäili, että sisärenkaan venttiili oli niin lyhyt, että suurin osa meni ohi. Sillä ilmamäärällä en todellakaan olisi päässyt koskaan kotiin asti. Illemmalla mies löysi minulle lyhyen pumpun jostain varastostaan, nyt se on pyörärepussani. Tänään hän aikoo tiedustella pyöräliikkeestä, oliko patruunan käytössä kyse osaamattomuudestamme vai siitä, ettei se sovi kaikkiin venttiileihin.

Vielä piti saada takakiekko takaisin paikalleen (tässä vaiheessa kuulin muistutuksen oikeasta rattaasta). Arviosta ketju kuitenkin meni heti ensimmäisellä ihan oikeaan kohtaan.

Tein homman 85-prosenttisesti itse, joten ehkä osaan sen seuraavalla kerralla. Toisaalta tietysti toivon, ettei harjoitusta tule kovin usein. Puolison kilometreillä renkaita tuntuu menevän joka viikko, minulla väli siis on ehkä kuukausi.

P.S. Lauantaina ehdin harrastaa sadonkorjuuta maalla. Keräsin viinimarjapensaista punaisia ja valkoisia mehua varten ja mustia hilloksi. Kirsikkapuusta napsin sen verran tummimpia kirsikoita, että sain niistä hillomarjoja valkoisten viinimarjojen sekaan. Sekoitus on mielestäni hyvä: vähistäkin kirsikoista tulee kaunis väri ja vahva maku, valkoisista viinimarjoista saa sopivan hillopohjan.

Napsin raparperipöheiköstä viimeiset hyvät varret myös mehutarpeiksi. Lisäksi kiersimme mäyräkoiran kanssa lähimetsän kantarellipaikat ja löysimme myös yhden hyvän herkkutatin. Samalla reissulla keräsin vajaan litran mustikoita tämän viikon aamuviilien päälle.

Keräily sujui vaivattomasti, mutta kolmen mehumaijallisen keitto vei aikansa. Hilloja en edes yrittänyt enää lauantaina vaan tein ne sunnuntaiaamuna. Nyt on taas valmiina aika monta litraa mehua liikuntaharjoituksia varten (mehu ja kivennäisvesi pitävät huolta neste-, suola- ja sokeritasapainosta) ja kymmenisen pientä purkkia hilloa.