Lähdin eilen metsään suurin odotuksin, mutta palasin ilman korvasienisaalista. Kolme vanhoista paikoista oli kasvanut umpeen, yksi uusi ei läheltä katsottuna ollutkaan oikeanlainen. Yhdeltä ihan oikeanlaiselta hakkuuaukealta en sitten vain löytänyt - joko sienet eivät olleet nousseet, tai sitten joku muu oli ehtinyt ensin.
En jäänyt sateeseen itkemään vaan suuntasin maalle omalle pihalle, josta aina löytyy jotain satoa korjattavaksi. Raparperit ja nokkoset olivatkin juuri sopivan kokoisia, nuoria ja napakoita. Raparpereja kerätessä tosin jo tiesin, että ne saisin syödä yksin. Mies naureskelee olevansa allerginen eli ei voi sietää moista herkkua. Keitin illalla pienen kiisselin ja nautiskelin sitä viimeiseksi illalla ja ensimmäiseksi aamulla maidon kanssa. Mikä ihanuus!
Nokkoset ovat monen mielestä puutarhan kiusa, jotka polttavat ikävästi kukkapenkkien ja kasvimaan nurkilla. Puolison ja omassa perheessäni nokkosia on aina arvostettu vihanneksena, jota ei suinkaan kannata yrittää repiä juurineen maisemaa pilaamasta. No, sen verran sentään, etteivät pienimmät polta jalkojaan nokkosiin, kun juoksentelevat paljain jaloin keräämään kesällä marjoja pensaista. Nytkin oli mukava käydä sadonkorjuussa vanhoissa tutuissa paikoissa ulkorakennuksen nurkilla ja marjapensaiden reunoilla.
Kävin muuten mielenkiintoisen keskustelun viime viikonloppuna yhden tuttavan kanssa, joka ei ollut koskaan kuullutkaan, että nokkosia voi käyttää ruoaksi. Henkilö on hyvin koulutettu keski-ikäinen suomalainen nainen, ei siis mikään tänne toisesta kulttuurista tupsahtanut muuttaja. Olin aidosti hämmästynyt, sillä luulin nokkosen olevan yksi tunnetuimmista villivihanneksista, joita voi käyttää keittiössä. Vielä on näköjään tiedotuksella hommia - jos siis halutaan, että ihmiset tuntevat syötävät luonnonkasvit. Totuuden nimissä myönnän, etten minäkään kaikkia villivihanneksia osaa käyttää. Alkavana kesänä yritän taas laajentaa osaamistani.
Löysin minä toki korvasieniäkin, kuivattuina maaseutuasunnon kaapista. Purkki oli jo ainakin neljäs, jota luulin viimeiseksi. Nyt taisi kyllä olla ihan oikeasti viimeinen, joten kohta niitä sieniä pitäisi jostain yrittää löytää. Helatorstaina ja ensi viikonloppuna on paineita.
Äitienpäivälounaalla oli tarjolla parsan kanssa nokkosmuhennosta, korvasienikastiketta, ilmakuivattua kinkkua, juustoraastetta (tällä kertaa vanhaa Goudaa, jonka kuivahtaneet kannat pelastin) ja tomaatti-sipulisalaattia. Jälkiruoaksi olisin tietenkin leiponut kevään hengessä raparperitortun, mutta "allergian" takia kaivoin pakastimesta taas kerran litran mustikoita. Leivoin vehnäjauhoista, voista, kermasta ja vedestä (+kardemummaa mausteeksi) tehdyn kuoren sisään marjat ja sokerin. Hyvä ja koeteltu resepti jo ennen
mustikkakukkokokeilujani. Tämäkin herkku syödään tietysti vaniljakastikkeen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti