lauantaina, maaliskuuta 30, 2013

Pitkästä aikaa myös koira hiihtämässä

Melkein 30 vuotta meidän perheessämme on ollut koiria, joita on kuljetettu mukana ihan kaikkialla hiihtoladuilta sienimetsiin. Omat koiramme eivät enää kuitenkaan jaksa kulkea pitkillä lenkeillä, mutta onneksi nuoremman tyttären perheessä on ollut vuoden verran aktiivinen mäyräkoiran ja kääpiöpinserin sekoitus eli mäpi. Dina-prinsessa nauttii suunnattomasti kaikenlaisesta liikunnasta.

Normaali aamuhiihtomme oli kahta hauskempi Dinan ja vävykokelaan seurassa. Loppumatkasta kohtasimme useitakin sopivan pieniä koiria, joiden kanssa mäpin oli hauska temmeltää jäällä. Kuvaa ehdin ottaa vain puolivälistä reissua, kun hetkeksi pysähdyimme juottamaan koiraa.

Reilun kympin hiihtolenkin jälkeen puoliso ja minä kävimme vielä tyhjentämässä loppuun vinttikomeron, jota siivosimme jo viikko sitten. Porrasharjoitukset veivät voimat niin totaalisesti, että olisin puolenpäivän aikaan ollut valmis nukkumaan. Kuuma kylpy kuitenkin friskasi sen verran, että pystyin valmistamaan ruuat pöytään.

Nyt on syöty ja juotukin hyvin ja muu porukka on päiväunilla. Ehkä minunkin kannattaisi levätä hetki.


Ei kommentteja: