maanantaina, huhtikuuta 01, 2013

Ruoka oli hyvää ja liikuntaakin oli riittävästi

En ole pääsiäistä varten laittanut erityistä juhlaruokaa, mutta ei meillä ole ketään jätetty myöskään nälkäiseksi. Lauantaina pöydässä oli neljä henkeä, eilen kuusi, tänään kolme. Tänään jo rääpimme kulhojen pohjilta, mutta edelleen huokailimme lopuksi täysiä vatsojamme.

Tarjolla on ollut punajuuri-vuohenjuustokeittoa, tattikaalikääryleitä, kreikkalaisittain maustettuja lammaslihapullia, tomaattista kastiketta, munakoisosalaattia, perunoita, uunissa haudutettuja juureslohkoja, kahta eri lailla maustettua graavilohta, vihannessalaattia, sienisalaattia, puolukkasurvosta, leipiä ja juustoja. Jälkiruoaksi olen tarjonnut pashaa ja mustikkakukkoa vaniljakastikkeella. Valmiina ostin ainoastaan kalat, leivät, juustot ja vaniljakastikkeen, muut lajit valmistin itse.

Otimme varaslähdön ruokajuhlaan jo viikko sitten maanantaina, kun keittokirjaporukan voimin valmistimme sieniruokia. Kaksi meistä kokkasi, yksi valokuvasi. Työtä riitti noin neljäksi tunniksi.

Kaikki ruokalajit oli valittu sen mukaan, että ne syntyvät kuivatuista tai pakastetuista sienistä. Italialainen kokkimme valmisti antipastoksi herkkutateilla ja taleggio-juustolla päällystettyjä crostineja ja primo piattoksi herkkutattipastaa. Minä taas tein mustatorvisienikeittoa ja herkkutattitäytteisiä kaalikääryleitä.

Ammattikuvaajan otokset ilmestyvät aikanaan kirjassa, mutta ohessa muutama minun ottamani kuva keskeltä ruoanlaittohässäkkää. Olen toki ennenkin huomannut, ettei ruoanlaittaja itse oikeastaan ehdi keskittyä
kuvaamiseen. Usean ruokalajin tehtaassa se oli erityisen hankalaa.



Vielä yhteenveto pääsiäisen liikunnoista: hiihtoa jäällä 10-20 kilometriä päivässä perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Tänään jätin aamuhiihdot väliin mutta kävelin sen sijaan puolison kanssa Päijät-Hämeen keskussairaalaan katsomaan anoppia. Kilometrejä tuli hieman kierrellen ehkä kahdeksan. Vielä tässä iltapäivästä kävimme koiralenkillä läheisellä Kariniemen mäellä, kilometrejä kaksi kolme.


Ei kommentteja: