Hollolan kirkonkylä on yksi kauneimpia tietämiäni kyliä ja samalla kovin tuttu ja arkipäiväinen. Asuin teini-iässä muutaman kilometrin päässä kylästä ja kuljin koulubussissa kahdeksan vuotta joka ikinen koulupäivä kaksi kertaa sen läpi. Ja suunnilleen joka kerta jaksoin ihailla Hollolan keskiaikaista kivikirkkoa.Olen kulkenut Hollolaan (tai arkipuheessamme aina kirkolle) bussilla, autolla, veneellä, polkupyörällä ja muutaman kerran myös jäätä pitkin luistellen tai jäätä tai peltoja pitkin hiihtäen. Siitä en ole ihan varma, olenko ollut juuri kirkonkylässä myös hevoskärryjen kyydissä, todennäköisesti.
Lähdimme tänään puolison kanssa liikkeelle polkupyörillä ja valitsimme Hollolan kohteeksi. Mieheltä oli vielä näkemättä Naivistit kesävisiitillä -näyttely, jossa on myös hänen äitinsä teoksia. Samalla reissulla pääsisimme tapaamaan itse taiteilijaa eli äitiä, joka asuu vajaan kymmenen kilometrin päässä kirkonkylästä. Ja minä sain lisäksi korkata aivan tuoreen pyörätien päällysteen Vesalasta kirkonkylään.
Lähestyimme siis kirkonkylää hieman kiertäen eli Lahdesta ensin Hämeenlinnantietä pitkin Vesalaan ja sieltä kirkolle. Soramäessä eli noin kymmenen kilometriä Lahdesta alkoivat sateet, jotka sitten tulivat ja menivät käytännössä koko matkan ajan.
Kirkolle mennessä emme vielä ihmeemmin kastuneet ja saatoimme jopa istahtaa kylän kioskille jäätelölle odottaessamme näyttelyn avautumista. Saimme samalla uutispäivityksen Aino-Kaisa Saarisen julkkishäistä, joiden alkua kioskilla odotettiin jo kovasti. Me päätimme kuitenkin jättää väliin julkkisten bongauksen, sillä itse Aikkua kyllä pääsee näkemään Lahden ja Hollolan tienoilla muutenkin.Kun olimme katsoneet näyttelyt, suuntasimme etelään Rantatietä pitkin ja saimme ensimmäisen ison sadekuuron niskaamme vielä kirkonkylän alueella. Sade piiskasi sen jälkeen lähes taukoamatta anoppilaan eli Hersalan kylään asti. Pihassa oli taas hetki aurinkoista ja aikaa suunnitella tulevaa huussin katon korjausta.
Vaan emmepä päässeet kohti etelää kuin muutaman sata metriä, kun taas jo tuli niskaan raskaita pisaroita. Eiväthän ne varsinaisesti ajamista estäneet, mutta hyydyttivät minut silti aika tehokkaasti yrittäessäni ajaa Messilän mäkeä ylös. Täytyy myöntää, että tällä kertaa hyppäsin alas satulasta ja talutin jyrkimmän kohdan.
Kotona päätimme vielä pestä pyörät kurasta ja rasvata kovin kirskuviksi äityneet ketjut. Sen jälkeen tuntui tavallista ihanammalta käydä lämpimässä suihkussa. Kilometrejä tuli anoppilan piipahduksineen n. 41.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti