Kummallisten paikannimien perässä

Olen varmasti kymmeniä, ellen satoja, kertoja nähnyt paikallisbussin otsassa paikannimen Viuha. Yhtä monta kertaa olen jättänyt ottamatta selvää, missä päin Lahtea moinen paikka on. Jonkinlainen aavistus oli sen perusteella, että bussilinja menee ensin Ahtialaan, mutta kartalle en ollut kolkkaa koskaan asemoinut.

Kyse on jonkinlaisesta keskustassa asuvan ihmisen syndroomasta: jos jossain kaupungin kolkassa ei ole minulle tarpeellisia palveluita tai siellä ei asu ystäviä, paikkaa ei ole olemassa. Joidenkin ohi olen toki huristellut autolla, mutta osa kaupunginosista (tai vanhoista kylistä) jää pääväylien ulkopuolelle.

Juhannuspäivän pyöräilyni alkoi siis kartan katsomisella - sekä netistä että ihan paperilta. Uusi pyöräilykartta ilmestyi keväällä, joten sitä on mukava tarkastella ihan siinäkin mielessä, kuinka paljon on tullut muutoksia edelliseen karttaan verrattuna. Perheemme pyöräilyasiantuntijan eli mieheni mukaan ei paljoakaan. Kiva kuitenkin käyttää tuoreinta mahdollista tietoa.

Viuha löytyi kaupungin koillis- laidalta, Alasen- järven pohjois- päästä. Laskin netti- kartalta, että järven kiertämällä ajaisin noin kahdenkympin lenkin, mikä tuntui hyvältä suunnitelmalta. Vilkaisin vielä tuuliolosuhteita ja päätin lähteä ensin koilliseen vanhalle Heinolantielle ja kääntyä sieltä itäkaakkoon Sipurantielle (jonka varrella Viuha on). Takaisin pääsisin myötätuolessa Ahtialantietä pitkin.

Sipurantielle Viuhaan päästyäni tajusin toki, että olen minä sieltä ajanut läpi ainakin joitain kertoja autolla. Olen kerran vieraillut mm. Päijät-Hämeen näkövammaisten kurssikeskuksessa Lepolassa aivan Alasenjärven rannalla. Vaan eipä autolla paikasta A paikkaan B ajaessa useinkaan tule katsoneeksi maisemaa muuten. Oli sekä vanhoja teiden nimiä että uuden näköistä asutusta. Yksi houkutteleva uimaranta tuli vastaan samassa kohdassa kuin vanhan kylätien reunassa alkoi taas juosta pyörätie.

Kotiseutupyöräilyni ovat olleet tarkoituksella 10-20 kilometrin pituisia, sillä alaselkäni kipeytyy usein reilun kymmenen kilometrin ajon jälkeen. Parilla viime lenkillä minulla on ollut kinesioteipit selässä kokeilumielessä. En tiedä, olisiko selkäni kipeytynyt vielä enemmän ilman teippejä, mutta eivät ne ainakaan väsymistä ja kipua estäneet. Loppumatkan ajelin jo aika kestokyvyn rajoilla.

Ehkä tein virheen myös siinä, etten ottanut mukaan mitään juomista. Kahdenkympin lenkki ei tällaisella pilvipoudalla vielä kuivata elimistöä, mutta ehkä juomaan pysähtyminen olisi silti ollut ihan fiksua. Pari kertaa tosin pysähdyin ottamaan kuvia.