Eräänlaista mökkipuuhastelua

Meillä ei oikeastaan ole mökkiä vaan osuus perikunnan talosta. Vaikka paikka on aivan lähellä, käymme siellä tosi harvoin ja silloinkaan emme yleensä harrasta ns. mökkihommia ollenkaan. Siis nikkarointia, halonhakkuuta, puutarhatöitä tai metsänraivausta.

Puoliso kyllä viihtyy verstaassa, mutta siellä syntyy taidetta tai erittäin mielenkiintoisia tuunauksia arkipäivän esineisiin. Minä olen aikanaan harrastanut paljonkin ompelua ja matonkutomista, mutta nykyisin olen lähinnä keräilijä. Eilen ja tänäänkin kävin napsimassa talteen ja kuivumaan käyttökelpoiset nokkosenlehdet. Sienestyksessä on nyt (toivottavasti hyvin lyhyt) tauko.

Mutta tänä viikonloppuna harrastin myös oikeaa mökkipuuhastelua eli maalasin vanhan pöydän - tai pikemminkin pöytää. Kahdella maalikerroksella homma ei vielä valmistunut, joten asiaan pitää palata. Olin maalarina niin tohkeissani, etten edes muistanut ottaa kuvaa pöydästä. Korjaan asian valmiin värin kanssa.

Voisin tietysti kuvata mopsin selän, sillä koira halusi tietenkin auttaa, ja nyt sillä on terrakottaa väriä mustan turkin seassa. Antaa nyt eläimen kuitenkin levätä, sillä sokea ja kuuro koiravanhus joutui venymään taas jaksamisensa äärirajoille tepastellessaan monta tuntia pihamaalla.

Sen sijaan kuvailin eilen sekä anoppilan pihan että oman kesäpaikkamme kesäilmettä. Vehreys pääsi  yllättämään taas kerran. Monet kukat ovat jo yli ja ohi, ja ihan ruohonleikkuu- mielessäkin puutarhassa pitäisi riehua melkein päätoimisesti.

Ehkä hauskimpia kuvattavia olivat kuitenkin vajaa vuosi sitten edesmenneen appeni veistokset luonnon keskellä. Anoppi halusi pari viikkoa sitten järjestää puutarhaan eräänlaisen muistonäyttelyn vieraille, jotka tulivat katsomaan hänen töitään Hollolan kirkolla avattuun Naivistit kesävisiitillä -näyttelyyn ja sen jälkeen kahville. Mies pääsi puuhastelemaan veistosten kanssa äitinsä pihalle. Minä ja muut kesävieraat saamme nautiskella valmiista näyttelystä.