Eilen iltapäivällä tarkkailin taivasta, joka näytti vain kaatavan vettä niskaan. Mutta sitten illansuussa aurinko tuli esiin niin vakuuttavasti, että päätin lähteä kotiseutupyöräilylle peräti naapurikuntaan, tosin vain noin seitsemän kilometrin päähän eli Hollolan Kukkilaan. Kannustimena tällä kertaa oli lupaus viedä ystävälle viimeviikkoinen lehti, jossa oli häntä kiinnostava artikkeli.Ilokseni myös mies ilmoittautui mukaan. Hänhän on kilpapyöräilyä harrastava tehourheilija, mutta osaa kyllä myös ajaa hiljaa eli tällaisen normaalin harrastajan vauhdissa. Oli ihan mukava saada häneltä kiitosta Kivistönmäen kovan nousun jälkeen; olin kuulemma tikittänyt juuri oikealla tavalla ylös mahdollisimman kevyellä vaihteella.
Siinä vaiheessa ei vielä reisissä tuntunutkaan, mutta parin seuraavan ylämäen jälkeen kyllä. Huohotuskin oli sitä luokkaa, että tunsin vaihteeksi tehneeni jotain. Peruskunto on silti kohdallaan, joten tasaisella ja alamäissä palauduin jo seuraavaa ylämäkeä varten.
Kukkilassa katselimme puolisen tuntia viehättävää taloa ja puutarhaa. Onneksi rehevän pihan äkäiset hyttyset ajoivat meidät pikaisesti kotimatkalle, jonka teimme hieman eri reittiä Mukkulan ja Niemen rantoja pitkin. Kotirapun edessä jo tiputti muutama pisara ja kotiin päästessä ulkona kohisi ihan kunnon sade. Eihän sade vaarallinen olo, mutta silti olen mieluummin kastumatta. Rankkasateessa ajamisestakin kun on kokemuksia.
Kamerana toimiva kännykkäni oli koko ajon ajan suojapussissa, joten kuvat jäivät nyt ottamatta. Siksi kuva viikonlopulta toiselta puolelta Hollolaa. Samanlaisia tienvarsia tuli eilenkin vastaan monta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti