Kotiseutupyöräilyä, Ahtiala ja Koiskala

Olin kaksi edellistä viikonloppua matkoilla ja tein mahdollisesti normaaliakin tiukemmat työviikot niiden välissä. Ei ihme, että perjantaina iltapäivällä puhti tuntui loppuvan kuin seinään, kun yritin ponnettomasti heilutella laitteita kuntosalilla.

Olisin tarvinnut kokonaan vapaan viikon- lopun, mutta eilen oli vielä veljen 50-vuotis- päivät Porvoossa. Onneksi ne olivat kotoiset juhlat pienellä porukalla ja hyvillä tarjoiluilla. Sekin oli hienoa, että sain kyydin siskon perheen autossa. Muuten en olisi jaksanut.

Tänään aamulla tuntui siltä, etten pääse koko päivänä liikkeelle. Parin tunnin lehtien lukemisen, kahvittelun ja haahuilun jälkeen tuntui jo hyvältä idealta tehdä yksi kotiseutupyöräily. Tutkailin karttaa ja päätin suunnata Ahtialan suuntaan katsomaan uusia ja vanhoja omakotialueita ja kenties Koiskalan kartanoakin.

Kuvittelin jopa, ettei Ahtialaan päin mennessä olisi kovia ylämäkiä. Väärin arveltu, kyllä niitä silläkin puolella Lahtea on ihan riittävän monta. Sain käyttää pariin kertaan kaikkia pienimpiä vaihteitani päästäkseni pari aika tiukkaa mäkeä ylös. Ei ole kunto vielä ihan siinä mallissa, että jaksaisi pyöräillä vuoristomaisemissa.

Matkavauhti oli hyvin maltillinen, sillä katselin aivan rauhassa omakotipihoja, puutarhoja ja teiden varsilla kukkivia kasveja. Vastasin pari kertaa puhelimeenkin, kun tyttäret soittivat. Kummasti äiti on aina se helpoin tavoiteltava, kun pitää purkaa sydäntä tai kysellä raparperihillon reseptiä. Ja kyllähän minä vastaan, jos en itse ole aivan puhki tai mahdottomassa paikassa.

Oikeastaan puhelut olivat hyvä testi. Työ- ja matkakiireiden takia olen väsynyt, mutta en henkisesti uupunut. Puhuin ihan rauhassa, katselin ympäröivää luontoa enkä kiirehtinyt mihinkään. Pari kertaa pysähdyin keräämään lupiineja, jotka nyt koristavat ruokapöytää.

Koiskalan kartanoon johtavalla tiellä tuli vastaan yksityis- alue- merkki, jota päätin noudattaa. Ympäröivä maalais- maisema tuntui ihan riittävältä, etenkin kun tiesin olevani aivan lähellä kaupunkia. Kymijärven rannalla saatoin taas ihailla sitä, miten hienossa paikassa kotikaupunkini Lahti sijaitsee.

Kilometrejä kertyi noin 23, kuntoa ja hyvää mieltä ainakin toiseen potenssiin sen verran - mittayksiköstä riippumatta.