Avasimme tämän sunnuntaiaamun Vesijärven jäällä, jossa kahdeksan maissa olimme lähes ensimmäisenä liikkeellä. Aika pian sen jälkeen toki näimme muitakin hiihtäjiä ja etenkin pilkkijöitä. Aurinko helotti niin täysillä kuin voi, ja hangen pinta oli täysin kantava. Toki se oli monesta kohtaa myös rikki menneiden suojasäiden ja kävelijöiden jäljiltä.
Kuluneen viikon aikana olemme kokeneet talven parhaita (ja myös pahimpia) hiihtokelejä niin suojassa kuin pakkasessakin. Niitä olemme käyneet hakemassa Vierumäeltä Suomen urheiluopiston laduilta, sillä näin Salpausselän kisojen aikaan on turha lähteä Lahden laduille. Urheilukeskuksessa pääsevät vain tosikilpailijat ja muualle kaupunkiin eivät juuri latukoneet ehdi.
Vierumäellä latuja hoidetaan hyvin, ja eilen siellä järjestettiin jopa rautatieläisten pohjoismaiset mestaruuskisat. Toissapäivänä taas tapasin hotelli-ravintolan ovella Justyna Kowalczykin, joten todella kovatkin maailman huiput majoittuvat ja harjoittelevat siellä Salpausselän kisojen aikaan.
Latukoneen jäljissä hiihtäessä tosin pitäisi aina muistaa olla varovainen. Laskin eilen rempseästi alas yhden mäen, josta olen mennyt satoja kertoja - ja kaaduin. En ottanut huomioon sitä, että latukoneen möyhimä latu voi olla tosi pehmeä ja viettävä. Pyllähdin sen verran tömäkästi, että nyt on häntäluu kipeä. Eihän sille mitään voi tehdä muuta kuin yrittää välttää uusia kolhuja. Tänään jäällä kyllä huomasin, ettei potku oikein millään tahtonut lähteä tarpeeksi alhaalta selästä. Kipu tekee varovaiseksi. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti