sunnuntaina, tammikuuta 29, 2006

Hauskaa seuraa jäällä


Hauskaa seuraa jäällä
Originally uploaded by InaRuo.
Melkein jätin tänään ulkoilut väliin, sen verran jaloissa painoivat edellisten päivien tanssit ja kävelyt. Mutta mitä enemmän aurinko räkitti ikkunan läpi, sitä enemmän se kutsui hieman äänestysmatkaa pidemmälle lenkille.

Tytär ja minä otimme Lahden satamaan mukaan sekä mäyräkoiran että mopsin, vaikka mäykky olikin jo tehnyt rankan lenkin isännän kanssa, eikä pieni ruttunaama ole vanhemmiten enää kovinkaan urheilullinen. Mutta hieno sää inspiroi koiriakin aivan selvästi, harvoin olen talvella nähnyt niitä yhtä innoissaan vetämässä eteenpäin ja tutkimassa kaikkea eteen sattuvaa.

Jopa tapaamiset muiden nelijalkaisten kanssa tuntuivat sujuvan harvinaisen ystävällismielisissä tunnelmissa, etenkin kun olimme päässeet jäälle. Mäyräkoira pääsi ottamaan juoksuharjoituksia "viskiterrierin" kanssa, ja erityisen ihastuneita otuksemme olivat vastaan terhakkaasti tuhiseviin bostoninterriereihin, joista toinen kuvassa. Puku ei ole pelkkä koriste, sillä kuulemma rotu tarvitsee lämmikettä jo muutamassa lämpöasteessakin. Mopsimme sentään pärjää ilman takkia pikkupakkasilla, mutta kyllä palelu on tuttua meilläkin.

Ei kommentteja: