En ihmettele esi-isiä, joiden mielestä pihlaja on pyhä puu. Ilman symbolisia pohdintojakin punaiset verimarjat kaunistavat ihmeesti pihaa, samoin tilhiparvet, joita toivottavasti ehdin nähdä jossain vaiheessa syksyä tai talvea. Pari puuta maalta oli jo tyhjennetty, ketkä lienevät olleet asialla.
Juuri tämä pihlaja on arvokas siksikin, että se pitää huolta omenoidemme hyvinvoinnista. Tänä vuonna ei taas ole huolta pihlajanmarjakoin syömistä hedelmistä. Äitini ystävät ovat onneksi järjestäneet runsaalle sadolle ajan mehustusasemalle. Harva juoma pystyy kilpailemaan raikkaassa maussa omenatuoremehun kanssa!
No, aika hyvää tuli myös viinimarjamehusta, jota lauantai-iltana keitin puuhellalla puutarhamme punaherukoista lämmittääkseni samalla viikon kylmenneitä huoneita. Vieläkin pensaissa olisi satoa, vaikka niistäkin pelmahtaa aina joku siivekäs karkuun, kun koirat spurttaavat puutarhaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti