Viikonlopun sieni on kuusenleppärousku

Eiliseen, lauantaihin, mahtui yksi kunnon sienireissu ja pihan putsaus, tähän päivään kaksi metsäpiipahdusta. Maalle lähtiessä kamera unohtui kaupunkiin, joten nyt dokumentoin vain sanoin.

Ensimmäiselle reissulle lähdimme kolmen sukupolven ja yhden koiran voimin takuuvarmaan herkkutattimetsään. Olihan siellä kuusikossa kohtuullisesti niitäkin, mutta sittenkin enemmän monenlaisia haperoita ja kangasrouskuja. Iloisia löytöjä olivat pieni tuppo mustia torvisieniä ja vuoden ensimmäinen mustarousku, jonka löysi tyttäreni. Anoppi ehti ensimmäisenä varoittamaan valkoisesta kärpässienestä, joita onkin tullut runsaasti vastaan myös tänään.

Illansuun pihakierroksella annoin 4- ja 7-vuotiaiden siskonlasten noukkia kanttarellit, joita tuli kolmisen litraa. 4-vuotiasta tyttöä tosin sienet kiinnostavat yleisemminkin, ja sain hänelle perkaamisen lomassa lukea aika monta sivua sienikirjojen lajitietoutta. Ihme ja kumma, selvisimme lauantain molemmista reissuista kohtuullisen kuivina, vaikka koviakin sadekuuroja päivään mahtui.

Sunnuntaiaamun auringossa lähdin liikkeelle ihan yksin, ja sainkin nauttia harvinaisen hiljaisesta ja kauniista harjukävelystä. Tutussa kuusikossa seisoi muutama herkkutatti, suurin osa kuitenkin jo ylikypsiä. Seuraavaksi seurasi rinteessä yllätys, iso tuppo suppilovahveroita! Olin melkein vihainen, sillä eihän suppisten vuoro ole vielä, kun muissa sienissäkin riittää kerättävää. Siksi jätin myös rauhaan toisen esiintymän, jonka sienet olivat mielestäni alamittaisia. Rinnettä kiivetessä löysin myös pari esiintymää ihailtavan tanakoita pieniä kangas- ja mustarouskuja, muutamia vaaleita ja rusko-orakkaita ja toistakymmentä kanttarellia. Toisella puolella mäkeä odotti taas yllätys, pieniä oranssille vivahtavia pisteitä. Osuin kerrankin kuusenleppärouskujen kannalta metsään oikeaan aikaan, sillä yli puolet sienistä oli aivan puhtaita. Yleensähän toukat ovat aina nopeampia.

Iltapäivällä oli vielä pakko tehdä yksi pikku tsekkaus mäyräkoiran kanssa. Pohjoiseen viettävässä metsärinteessä satokausi oli selvästi jäljessä edellisistä kohteista, sillä esimerkiksi kangasrouskuja tai mustia torvisieniä ei näkynyt "varmoissa" paikoissa vielä yhtään. Mutta leppärouskuja löysin jälleen, samoin kanttarelleja ja muutaman orakkaan.

Onneksi lähdin kaikille reissuille kohtuukokoisen korin kanssa, sillä isoin hommahan on aina sienten jälkikäsittely. Nytkin riitti puhdistusta, viipalointia, kuivumaan levittelyä, paistamista, keittämistä ja suolaamista moneksi tunniksi. Tykkään myös tästä keittiöosuudesta, mutta selän päälle se ottaa. Hommassa syntyy myös paljon tiskiä, sillä johonkinhan ne sienet on ennen paistamista tai keittämistä paloiteltava.

Herkkutattien osalta viikonloppu oli siis pieni pettymys, mutta muut yllätykset kallistivat homman ehdottomasti plussan puolelle. Näin metsässä myös useita sellaisia mielenkiintoisia lajeja, joita en kerää, joko myrkyllisinä, tuntemattomina tai muuten vain ei-toivottuina. Esimerkiksi keltahaarakkaat pilkuttivat metsää keltaisellaan tiheämmin kuin koskaan olen nähnyt.