On se uskottava, nyt tosiaan on suppilovahveroiden aika. Suuriakin ne ovat, siis täysin kerättävässä kunnossa.
Aamupäivän metsäretkemme alkoi rouskujen merkeissä, sillä ensimmäisen tunnin kyykistelimme 95-prosenttisesti kangas-, musta- ja haaparouskujen vuoksi, muutaman kerran myös napataksemme leppärouskun tai herkkutatin. Kunnes mies - ensimmäistä kertaa sienimetsässä tänä vuonna - osui suppilovahveropaikalle. Se näytti kuitenkin olevan metsäläntin ainoa esiintymä, joten päätimme vaihtaa paikkaa.
Toinen kohteemme olikin täysosuma. Harjun laella tuli ensin vastaan pieni rypäs, sen jälkeen itärinteellä yhä uusia suppilovahverokeitaita. Korit loppuivat tietenkin kesken, joten oli pakko turvautua taskussa kulkeviin muovipusseihin. Ja koirat kyllästyivät, kun eteneminen tyssäsi ajoittain kokonaan.
Tiedän, ettei moni sienten tosiharrastaja pidä suppilovahveroiden kahmimista sammalikosta edes sienestyksenä. Eihän laji hyvinä vuosina mitenkään haastava olekaan, mutta toisaalta olen kokenut myös aivan tyhjiä syksyjä.
Suuret saaliit tuottavat mielihyvää, mutta vielä enemmän pidän suppiksen mutkattomasta luonteesta. Kun sienistä leikkaa tyven roskat pois jo metsässä, voi korillisen kaataa vaikka suoraan ritilälle kuivumaan. Kuivat sienet vievät vähän tilaa eivätkä vaadi ruuanlaitolta kummempaa suunnittelua. Vaikka kuivat sienet neuvotaankin edeltä liottamaan, voi kuivan suppiksen ihan hyvin lisätä etenkin keittoihin ja kastikkeisiin aivan sellaisenaan. Maku ja tuoksu heräävät hetkessä, ja sieni jopa näyttää tuoreelta hetken liotuksen jälkeen. Voiko olla mitään helpompaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Haa, hauskaa jos joku saa iloa merkinnöistäni. Minäkin lukisin mielelläni muita sieniblogeja, mutta ainakaan blogilistalta ei löydy toista tämän alueen fakki-idioottia...Jos osoitteita löytyy, ottaisin tiedon mielihyvin vastaan.
Onnea, Alma, ensi viikon sienireissulle!
Lähetä kommentti