Myrkkysieniä ja "vaarallinen" mustarousku

Tänään tuli taas vastaan useita valkoisia kärpässieniä. Moni varoo niiden takia kaikkia valkoisia sieniä, ja hyvä niin. Jos ei ole varma, ei kannata riskeerata. Uskallan kyllä kerätä metsästä herkkusieniä, mutta niissähän heltat ovat aina ruskeat tai vähintään muuttuvassa punertavaksi. Mutta monia muita valkoisia sieniä vierastan, vaikka ne eivät valkoiseen kärpässieneen sekoittuisikaan. Yllättävän paljon ihan viattoman ja herkullisen näköisissä lajeissa on todella vaarallisia. Ja sienimyrkyt kannattaa ottaa tosissaan, niistä pahimmat todella tappavat.

Edelliseen postaukseeni tuli kommentti, jossa - aivan syystä - muistutettiin rakastamani mustarouskun (lactarius necator) vaaroista. Useimmat sienikirjat nimittäin nykyään kehottavat välttämään mustarouskua joko sen ympäristömyrkkyjä keräävän ominaisuuden tai mahdollisten mutageenisten vaikutusten takia.

Suurin osa sienikirjoistani on maalla, joten täällä kaupungissa turvaudun Mauri Korhosen klassikkoon, Sienestäjän kirjaan (1978), jossa mustarouskun vaaroista ei vielä mainita mitään. Muistaakseni varoitukset ovat jo seuraavassa kirjassa. Aika tuore WSOY:n käännöskirja Sienet tutuiksi (2004) ei sekään varoittele, vaan vakuuttaa sienen olevan syötävä 10 minuutin keittämisen jälkeen (muuten kirja on luvalla sanoen turha opus Suomessa, sen verran se keskittyy keskieurooppalaisiin lajeihin).

Irma Järvisen, Lasse Kososen ja Marita Joutjärven Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut (2003) ei kerro yhtään mustarouskureseptiä, mutta sanoo lajista seuraavaa: " Mustarousku on meillä perinteinen ruokasieni. Sen on kuitenkin tutkimuksissa todettu sisältävän pieniä määriä voimakkaita aineita, jotka bakteeritesteissä ovat osoittautuneet mutageenisiksi. Tämän seikan ja sienen voimakkaan kirpeän maun vuoksi 5-10 keittäminen eiskäsittelynä on suositeltavaa."

Itse olen noudatttanut sitä linjaa, että kaikki syötävät rouskut leppärouskuja lukuunottamatta pitää keittää, mieluiten tuon 5-10 minuuttia.

Saksalainen Pilze Ensyklopädie ei varoittele mustarouskusta, sen sijaan karvarousku (lactarius torminosus) on sen mukaan yhden ristin verran myrkyllinen. Taitavat olla siis myös kulttuurisia juttuja. Mutta toki luotan suomalaisiin tutkijoihin omien sientemme kohdalla eniten.

Mitä sanoo netti? Helpoimman eli Google-haun avulla löysin lukuisia kaltaisiani harrastajia, joista suurin osa kilpaa kehui mustarouskua yhdeksi maukkaimmista sienistämme. Moni muukin on syönyt lajia kymmeniä vuosia ja on edelleen terveen kirjoissa. Mm. Turun Sieniseuran perustaja, professori, Turun yliopiston Kasvimuseon emeritus museonhoitaja (= museonjohtaja), keruutuotetarkastaja numero 2, Yrjö Mäkinen, väittää 2001 julkaistussa haastattelussa, että puheet mustarouskun ja jopa lakritsirouskun myrkyllisyydestä ovat täyttä puppua.

Mutta korostan, etten usuta ketään riskeeraamaan terveyttään. Jos tarjoan mustarouskusalaattia vieraille, kerron sen sisällöstä heille. En minäkään syö kylässä mustaksi poltettua grillimakkaraa...

Päivän saalis: leppärouskuja, kangasroukuja, herkkutatteja, pienenpieniä suppilovahveroita (jotka jätin metsään), runsaasti erilaisia haperoita, muutama hyvä kehnäsieni, yksi kanttarelli, pari männynpunikkitattia. Ja hurja uupumus, sillä sieniretken ja perkaamisen alle tein ihan täyden työpäivän. Mutta kyllä kannatti vaeltaa metsässä, sen verran komea aurinkopäivä Lahden ja Hollolan metsissä oli, pitkästä aikaa. Nukkumaan!