Oheisen kuvan piti kertoa sunnuntain hiihtolenkin ajatuksistani, kun seurasin ladulla kulkevia koiranulkoiluttajia. Ensin tuli vastaan hiihtäjää vetävä iso nelijalkainen, joka selvästi osasi pysyä väylän sivussa eikä kovasta juoksuvauhdista huolimatta taatusti aiheuttanut muille vaaraa. Ja sitten näin tämän parin, naisen ja ladun sivussa kulkevan pienehkön koiran. Kumpikaan pari ei todennäköisesti kuulunut niihin haastajiin, joiden mielestä hiihtäjät varastavat heidän väylänsä talvella. Koirat eivät seilanneet irrallaan alamäessä tai muutenkaan aiheuttamassa vaaratilanteita. Ja ladunvarressa oli vain yksi ruskea läjä, joka oli jäänyt latukoneen alle... Koiranomistajana en todellakaan suhtaudu negatiivisesti yhteenkään eläimeen, mutta muistuttaisin kuitenkin niiden ulkoiluttajia: törmäys kovaa laskevan hiihtäjän kanssa voi olla kohtalokas molemmille osapuolille. Minä en altistaisi mopsia tai mäyräkoiraa moiselle kohtalolle enkä haluaisi vastuuta jonkun hiihtäjän katkenneista luista.Tänä aamuna ajattelen kuitenkin jo ihan muuta. Viikonlopun monen tunnin hiihdot ja tanssiharjoitukset (siivouksen, pyykkivuorten käsittelyn ja saunomisen päälle) olivat hyviä harjoituksia mutta ehkä sittenkin turhan kova rasitus yhteensä. Olin jo sunnuntai-iltana aivan raato ja eilinen työpäivä meni pahanolon tunnetta vastaan taistellessa. Toki tässä voi olla takana jotain alkavaa flunssaa tms., mutta nyt otan hetken vähän rauhallisemmin. Jätän ainakin tämän aamun vesijumpan väliin ja kuulostelen tuntoja. Töitä on valitettavasti paahdettavaksi asti, joten nyt on keskityttävä niihin ja harjoitettava vain "palauttavia harjoituksia" - siis kävelyä kaupungilla ja pysähtymistä vaikka kahvilassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti