Hiihtourheilua

Kotikaupungissani Lahdessa on tänä viikonloppuna hyvät mahdollisuudet nähdä sekä hiihtoturisteja että urheilijoita. Itse en Salpausselälle viitsi lähteä vaan menen säiden salliessa mieluummin metsään.

Ja tänään kannatti tosiaan valita hiihtolatu katsomon sijasta, sillä sekä keli että sää suosivat hiihtoa maan pinnalla paremmin kuin mäkihypyn seuraamista - mäkikisat jouduttiin taas kerran perumaan tuulen takia. Nollan vaiheilla oleva latu luisti ja valkoinen hanki hohti ihan riittävästi, vaikka aurinko ei ollut näkyvissä.

Menin miehen mukana ja neuvosta hiihtämään Hollolan puolelle laduille, jotka oli saatu kuntoon lumettamalla ja talkoolaisten voimin viime viikonlopun Finlandia-hiihtoja varten. Luonnonluntakin on sen jälkeen tullut sen verran mukavasti, ettei jää paista tai sora töki missään muualla kuin tien ylityksissä, joissa jokainen suksenpohjia säälivä riisuu sukset jalasta.

Välillä maisema oli suorastaan talvinen; olemmekin huomanneet, että Salpausselän harjulle länteen Lahdesta sataa aina vähän enemmän lunta (ja kesällä vettä), ja lämpötilakin on harjun päällä vähän talvisempi. Kilometrejä näille Hälvälän laduille ei ole Lahdesta kuin reilut toistakymmentä.

Oma hiihtoni on kaukana takavuosien harjoittelemalla saavutetusta menosta, mutta hauskaa ja virkistävää sivakointi on silti. Illansuussa tosin väsytti hiihtämisen, syömisen, siivouksen ja saunomisen jälkeen niin pahasti, että olin jo menossa seitsemän maissa sänkyyn. Sinnittelin kuitenkin lauantai-illan tv:n poliisisarjan avulla näin pitkälle - nyt jaksan ehkä bloggaamisen jälkeen vielä hetken lukea jotain kirjaakin.