Lönkyttelyä suksilla

Eilen jätin hiihtämisen väliin, mutta tänään hyppäsin taas miehen kyytiin ja pääsin ladulle. Sovimme jo ennalta, että otamme "palauttavan harjoituksen", mikä käytännössä merkitsee lönkyttelyä. Yhtä matkaa emme silti voi hiihtää, sillä miehen kilpaladuilla ja -radoilla hankittu on jotain ihan muuta kuin minun "ikäisekseni naiseksi hyvä kunto". Mutta tämäkin järjestely sopii, yleensä tulemme autolle ihan muutaman minuutin sisällä.

En ole kovin hyvä varioimaan vauhtia ja rasitusta, mutta jotenkin taisin hommassa onnistua, koska en missään vaiheessa tarvinnut nenäliinaa tai rykinyt maalissa kurkusta noussutta limaa. Olin silti nopeampi kuin kuvittelin, joten olin autolla kymmenen minuuttia etuajassa. Harkitsin jo pientä lisäkierrosta, kun onneksi järki voitti ja maltoin tehdä jalkavenytykset. Etenkin kireät pohkeet ovat oireilleet, minkä sitten huomaan viimeistään muutaman päivän päästä ihan selässä asti. Istumatyöläisen ei ole järkevä hankkia yhtään ylimääräistä jumia mihinkään, sillä ainakin minun selkäni onnistuu muuttamaan minkä tahansa kireyden viikossa kokovartalojomotukseksi. Ja sitä kakkosnelosen tunnetta selässä on todella vaikea purkaa.

Katselin muuten taas lenkillä näitä keltaisia tauluja, jotka ilmoittivat sotilasalueesta. Talvella latu kulkee Hälvälän sotatantereiden läpi ihan laillisesti, eikä armeija siellä yleensä mitenkään näy tai kuulu. Tänään kuulin ensimmäistä kertaa laukauksia ampumaradan suunnasta, joten todennäköisesti jonkin tien päässä on myös vähän tehokkaampi stoppi kuin pelkkä ilmoitustaulu. Toivottavasti.