Olen pitänyt hiihto- päivien pakkas- rajana -15:ttä astetta, joten eilen tosissani epäröin, kun mittari näytti aamulla toisessa ikkunassa -14.7 ja toisessa -15,5. Lauantaina on kuitenkin paremmin aikaa hiihtää kuin arkena, joten uskaltauduin miehen mukaan Tapanilan hiihtomajalle. Ja siellä sitten mittari näytti tasan -15.Ihan aluksi pahimmalta tuntui hengittäminen, sillä lähdin hiihtämään viitosen lenkkiä, jossa on aika jyrkkiä nousuja parin ensimmäisen kilometrin matkalla. Pakkasen hengittäminen suoraan huohottavaan suuhun ei houkuttanut, joten laitoin rosvotyylisesti huivin suun eteen. Huivin sisällä taas tuntui happi loppuvan. Vähitellen kuitenkin muodostui sopiva suoja, kun kastunut ohut huivi jäätyi kuperaksi koppuraksi suun eteen.
Pakkaspukeutuminen vaatii monia kerroksia paikkoihin, jotka yleensä palelevat. Onnekseni en ole yhtä arka sormistani kuin puoliso, joten selviän yleensä ihan pelkillä hyvillä hiihtohanskoilla. Eilen olin kuitenkin varautunut neulotuilla sormikkailla ja nahkarukkasilla, joissa tuli jopa vähän kuuma. Monoihin mahtuu yksi villapohjainen urheilusukka, mihin on pakko luottaa säässä kuin säässä, sillä liian ahtaassa varpaat palelevat. Eilisellä vajaan tunnin lenkillä alkoi varpaita kipristellä vasta loppupuolella, kun pysähdyin hetkeksi ihastelemaan auringonnousun punaa, joka ensin vilkkui puiden välistä, vähän ajan kuluttua jo puiden latvoissa.
Hiihto on niin kokonais
valtaista liikuntaa, että se lämmittää kropan tosi nopeasti. Eilen sain pienen varoituksen siitä, että tuntuva lämpö voi myös pettää. Olin suojannut pakarat ja reidet kuorihousujen lisäksi peräti kaksilla hiihtoalustrikoilla, mutta silti riisuessa huomasin joidenkin kohtien olevan ihan jääkylmiä. Muutaman tunnin iho kihelmöi ja punotti kotona, mutta onneksi taisin sentään välttyä todellisilta paleltumilta. Täytyy ilmeisesti etsiä jostain vielä yhdet villahousut, jos aion jatkossa urheilla samanlaisissa olosuhteissa. Tänä aamuna jätimme ihan suosiolla ulkoilun väliin, kun mittari näytti -17,4:ää.Merkinnän kuvat on otettu matkapuhelimen kameralla, jonka optiikka etenkin yläkuvassa oli huurussa. Toisaalta kuva näyttää todenmukaisesti sen maiseman, joka avautuu jäätyneiden silmänripsien takaa, ilman silmälaseja.
4 kommenttia:
Mukavia kuvia sait napattua, on kyllä tosi kylmä hiihtämään.
Kuuma sienikeitto lämittäisi mukavasti, sinullahan on varmasti kuivattuja sieniä kaapeissasi?
Hiihtorikasta talvea sinulle Inar!
Hei Maiju,
sieniruoista ajattelin taas kirjoittaa seuraavaksi. Tänään on kaalikääryleitä ja sienikastiketta, sienet kuivattuja punikkitatteja ja mustatorvisieniä. Ehkä vähän epäpyhä liitto, mutta yhdistin kaksi purkinpohjaa. Juuri sopivasti tuli maustetta kastikkeeseen, punikkitatista "pippuria" ja torvisienestä täyteläistä makua lanttuliemeen suurustetuttuun kastikkeeseen.
Täytyypä, Maiju, tutustua sinun ruokafilosofiaasi.
En ole kovasti niitä sieniä mainostanut sivuillani, muutama kuva vain. Kiire pitää arjet työn touhussa. Mutta tähän kerron hauskan jutun. Olen syksystä asti näitä herrkutatteja itselleni liottanut ja lisännyt munakkaisiin, johon myös pisaratomaatteja puolittanut, mieheni ei voi sietää sieniä. Nyt joka kerta tehdessäni tätä herkkutattisienimunakasta, mies tulee virreen haistelemaan. Sanoi viimeksi että voisi maistaa tuota, on niin hieno aromikas, herkullinen tuoksu. Ajattele ei ole eläissään syönnyt sieniä ja on 51 v. No onneksi hän kyllä kerää sieniä!
Silmälasien läpi maisema tosiaan välillä sumenee melkein kokonaan. Sain todeta sen taas tänään, kun kävimme kokeilemassa suksia Vesijärvellä. Eilen paistoi aurinko ja aluksi paleli, tänään tuuli reippaanlaisesti naamaan Ruoriniemestä tultaessa, mutta kylläpä teki pikku hiihtoliikunta hyvää jaloille, käsivarsille ja selälle. Vähän kerrallaan!
Lähetä kommentti