Lumitaidetta ja eläinystäviä

Oheinen maisema on Sallasta, josta palasin viime maanantaina. Viiden päivän matka osui kahden etelä- suomalaisen hiihtoloma- viikon taitekohtaan, mutta minun kohdallani kyse oli enimmäkseen työstä. Onneksi työn varjolla pääsin niin hiihtokeskukseen, seuraamaan husky-safarin lähtöä kuin pariin hyvään ravintolaankin Lappi-herkkujen äärelle.

Ehkä suurin elämys oli kuitenkin sallalaislasten lumitaidetapahtuma, jonka huipentava iltajuhla oli perjantaina 20.2. Lapset, nuoret ja jotkut aikuisetkin olivat viikon veistäneet lunta ja jäätä viikon pakkaslukemissa, joissa etelän koululaiset herkästi pysyvät välitunnitkin sisällä. -29 kuulemma oli ihan ok niin kauan kuin ei tuullut - ja tuulihan yleensä tulee lauhemman sään mukana. Minä huomasin varustautuneeni aivan liian keveillä jalkineilla; varpaat jäässä oli ikävä huopatossuja.

Onnekseni sain viettää työmatkan yöt ja kokonaisen sunnuntain ystävien kotona ja heidän kanssaan seurustellen. Sunnuntainen lähes kolmen tunnin kävely koirien kanssa oli hieno kokemus sekin, vaikka en siis suksien päälle päässytkään (yhden vapaapäivän takia en viitsinyt ottaa suksia, monoja ja erillisiä hiihtovarusteita vaivakseni lentokoneeseen ja sen jälkeisiin kuljetuksiin). Sivusta katsottuna Sallatunturin alueella on hyvät ladut ja erilaisia latuprofiileita myös niille, jotka eivät halua kiivetä tunturiin.

Olen muutamalla Lapin matkallani huomannut, ettei minusta ole hurmioitumaan tai löytämään näkemästäni erityistä Lapin lumoa. Enhän sittenkään ole päässyt lähelle sellaista koskematonta luontoa tai alkuperäistä elämäntapaa, joka vaatisi jo aivan erilaisia kykyjä ja syventymistä myös siellä vierailijalta. Uskon, että todellisessa erämaassa minäkin menisin hiljaiseksi jo aivan epävarmuuttani. Vaikka kuinka samoilen "omissa" metsissäni turvallisin mielin, ei tulisi kyllä mieleenkään lähteä pohjoisessa edes hiihtämään valmiiden latujen ulkopuolelle.

Mutta en myöskään pätkääkään väheksy näkemiäni ja kokemiani asioita, joista tälläkin matkalla ehdoton pääosa oli kauniita ja positiivisia ilmiöitä. Valokuvaaja osoitti minulle koskikaran keskeltä jokea ja tunnisti tien yli lentäneen teeren. Ihan itse bongasin hirven tiensivusta.

Ystävieni tarjoamat ateriat ja jopa ravintola-annokset maistuivat siltä, että niissä käytetyt kalat ja lihat olivat tuoreita ja puhtaita. Pääsin itse asiassa myös käymään lampolassa, josta ystäväperheen lähiliha tulee - loput ovat peräisin metsästysreissuilta.

Ja se lumi, se oli joka paikassa häikäisevän valkoista ja tietenkin illansuussa eri sinisen sävyistä. Vaikka palasin eteläänkin keskelle pakkasia, oli lumi täällä jo ehtinyt harmaantua.