Ensin pikku tehtävä: etsi metsästä marmorinvärinen mäyräkoira... Sieltähän se kaartaa saniaisen takaa jatkamaan omia etsintöjään.Eilisellä metsäretkellä muistin taas, ettei saalis (kaksi korvasientä, pieni ja vielä
pienempi) ole useinkaan pääasia.Olimme itse asiassa, mäyräkoira, mopsi ja minä, kaikki kolme varsin täpinöissämme keväisen metsän tunnelmista.
Koirilla homma painottuu pohjakerrokseen, jota toki minäkin pyrin tarkkailemaan sienien toivossa. Väkisin kuitenkin silmä karkasi yläilmoihin, kun oksistosta ja taivaalta kuului ties mitä sirkutusta, räkätystä, ujellusta, kirkunaa ja ryskettä. Ja hajuja, niitä aistii ihminenkin, saati sitten varsinaiset nuuskimisen ekspertit.
Pieni sienisaalis ei harmittanut, sillä itse asiassa olin jo ennalta päättänyt hakea myös muita aineksia päivän ruokaan ja jatkojalostukseen. Ensin puin käsineet käteen ja lähdin kokemaan nokkosapajiani seinänvierillä. Juuri sopivan kokoisista
lehdistä kertyikin sen verran, että eilisillan piirakan lisäksi saamme joku päivä vielä toisenkin ruuan. Toinen keruu- urakka oli helpompi, sillä raparperit ovat nyt muhkeimmillaan. Illalla keitin sadosta hilloa, josta saan vaihtelua aamuviilin päällä syömälleni karpalososeelle. Mustaherukkahillo kun loppui jo talvella.Apropos, viinimarjapensaissa oli enemmän kukkia kuin muistan vuosiin nähneeni. Toivottavasti kylmät yöt eivät nyt verota satoa. Kirsikkakin kukki jo täysillä, ja äitini mukaan siinä on viikon lopulla nähty pölyttäjiä pörräämässä. Eilisessä koleudessa en kyllä tavannut minkään lajin hyönteisiä.
Toimeliaan maaseutupäivän jälkeen koiria väsytti aika lailla, eikä emännänkään jaksaminen ollut huippua, etenkin kun lihaksissa painoi lauantain tandempyörälenkki, kauden ensimmäinen. BodyBalanceen piti kuitenkin päästä venyttämään kireydet pois, joten tein komromissin ja ajoin vajaan parin kilometrin matkan jumppakeskukseen autolla. Huono omatuntohan siitä vähän tuli, mutta toinen vaihtoehto olisi saattanut olla sohvalla nuokkuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti