perjantaina, heinäkuuta 15, 2005
Iltalenkin osuma
Tytär, koira ja minä lähdimme iltalenkille Lahden urheilukeskuksen maastoihin aivan ilman sienestysajatuksia, sillä en uskonut kuivassa metsässä kasvavan mitään vain tämän päivän pikaisten sateiden ansiosta.
Kääntöpaikalla ajattelin kuitenkin kurkistaa metsän puolelle, jossa ruoho vaikutti tuoreelta - ja olihan siellä keltaista. Mutta todella suuren saaliin löysimme vasta palatessamme omia jälkiämme takaisin, aivan yleisen lenkkipolun varresta, lähes hyppyrimäkien juurelta. Kymmeniä pieniä kanttarelleja, joita kukaan kymmenistä tai sadoista lenkkeilijöistä ei ollut joko huomannut tai huolinut!
Moista sokeutta tai välinpitämättömyyttä ihmettelin jo viime vuonna, sienestyksen superkesänä, jolloin mustat torvisienet kasvoivat samalla tavalla lähes lenkkeilijöiden jaloissa. Aika usein sain kerätä tyhjäksi ihan neitseellisen näköisen esiintymän melkein keskellä kaupunkia.
Eilen ostettu uusi digikamerani ei tietenkään ollut mukana lenkillä, joten pitihän sitä kokeilla kotona. Mielestäni musta kulho taustana sai keltaiset sienet näyttämään värikkäämmiltä kuin valkoinen sanomalehti. Täytynee opetella säätämään sävyjä muullakin tavalla...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti