Juhannusviikonlopun kolme päivää ehtivät jo tuntua lomalta. Jokaiselle päivälle mahtui tuttu kuuden kilometrin lenkkini, kaksi kertaa koiran kanssa ja kerran ilman, kaksi kertaa vasta- ja kerran myötäpäivään. Vähintään kerran kesässä mies kysyy, miksi aina kierrän samaa reittiä, mutta eihän se sama koskaan ole sama! Tänään ilonamme oli kolme metsäjänistä, jotka hieman kiinnostivat mäyräkoiraa, mutta eivät sittenkään saaneet sitä intoutumaan jahtiin.
Ensimmäiset ahomansikat - fragaria vesca - poimin eilen suuhuni. Keräsin visusti vain kaikkein punaisimmat, ja kyllä maku olikin voimakas.
Vähintään kerran kesässä tulee myös hetki, jolloin on aikaa ryhtyä katsomaan kesäkodin kirjahyllystä, minkä tutun kirjan haluaisin lukea uudelleen. Henry David Thoreaun Kävelemisen taito (1862, suomentanut Markku Envall 1997) tuntui erityisen sopivalta päivinä, jolloin aika tuntui hetkeksi pysähtyneen keskikesään. Ilahduin, kuinka samaa mieltä Thoreau on kanssani villin ja viljellyn luonnon suhteesta:
"Saan enemmän elämää kotikaupunkiani ympäröivistä soista kuin kylän viljelypuutarhoista. Ei ole silmilleni rikkaamppia kukkatarhoja kuin kääpiösuokukkien tiheät laikut, jotka peittävät näitä maanpinnan hentoja paikkoja."
"Yhtä vähän haluaisin jokaisen ihmisen ja ihmisen jokaisen osan kuin maan jokaisen eekkerin olevan kultivoitu, se on viljelty. Osa olkoon viljeltyä, mutta suurempi osa ketoa ja metsää paitsi tyydyttämässä välittömiä tarpeita myös valmistamassa joka vuosi mädäntyvästä kasvillisuudesta ruokamultaa kaukaista tulevaisuutta varten."
En pysty toteuttamaan Thoreaun kirjan alussa antamia neuvoja useiden tuntien päämäärättömistä ja yksinäisistä vaelluksista kuin harvoin. Jotain samaa on kuitenkin loppukesän ja syksyn sieniretkissä, joita selvästi odotan jo malttamattomana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti