Pataleipää savipadassa

Viime viikkoina olen puurtanut kasaan niin monta isoa projektia, ettei ruoanlaittokaan ole maistunut. Sitten yksi nettituttu vinkkasi Facebook-ryhmässä pataleivästä, joka on ollut jonkinlainen ruokailmiö jo jonkin aikaa. Hommassa on kaksi pääkohtaa: taikina sekoitetaan ja laitetaan nousemaan puoli vuorokautta ennen leipomista ja leipä paistetaan kannellisessa (rauta)padassa kuumassa uunissa.

En omista rautapataa, joten en heti reagoinut. Vaan kohta huomasin etsiväni resepteistä tietoa, voiko moisen ihmeleivän tehdä savipadassa. Ja voihan sen, kunhan liottaa pataa ensin vedessä (mikä pitää tehdä myös muussa ruoanlaitossa), jotta se ei halkea.

Se tosin vähän epäilytti, että pataa pitää lämittää ensin tyhjänä kuumassa uunissa puoli tuntia. Päätin kuitenkin uskaltaa kokeilla, koska rehellisesti sanottuna patani on ollut käyttämättömänä varmaan parikymmentä vuotta. Pelastin sen syksyllä mukaan myyntiin menneestä maalaisasunnostamme.

Tein lopulta pataleivän tämän reseptin mukaan. Rakenteeltaan se onnistui lähes täydellisesti, leipään tuli luvattu rapea kuori, ja sisus oli samaan aikaan tiivis ja kuohkea.

Pieni osa leivän pohjasta tarttui kuitenkin kiinni pataan, joten irrotettaessa pohjaan tuli parin neliösentin kolo. Epäilen asian johtuneen siitä, että pata oli uunissa ehkä hieman liian korkella tasolla. Ensi kerralla siis paistan leivän alempana, jotta myös alapuoli kypsyy. Sekin saattoi vaikuttaa, että savipajan keskellä on kohouma.

Makua jännitin vielä enemmän, koska ainekset ovat varsin yksinkertaiset: vesi, vehnäjauho, suola ja hiiva. Makutuomarina ollut leipähifisti-mieheni maistoi ensin ja antoi kiitosta. Minä olisin ehkä kaivannut jotain pientä piristystä makuun pelkän suolan lisäksi. Suolaa on muuten reseptissä aika paljon, joten sitäkin vähennän ensin kerralla.

Jos ja kun leivon leipää seuraavan kerran, lisään sinne jotain siemeniä, yrttejä, kuivattuja sieniä tai muuta vastaavaa. Pitää vain kokeilla, miten ne vaikuttavat rakenteeseen.