sunnuntaina, helmikuuta 16, 2014

Ravintolapäivä omalle väelle

Heräsin taas kerran vähän turhan myöhään Ravintolapäivään - siis siihen, että olisi voinut käydä syömässä jossain ulkona. Mutta ei se mitään, pidimme omaa ravintolapäivää syöttämällä tyttäret puolisoineen täyteen blinejä ja hyviä lisukkeita. Meitä oli pöydässä kuusi henkeä ja pöydän alla pari koiraa, jotka saivat paljon ihanaa nuoltavaa sekä ennen että jälkeen ruokailun.


Paistamme aina tattariblinejä paketin ohjeen mukaan. Jauhoina käytämme vain tattarijauhoja, kuohkeus tulee hiivasta ja vatkatusta valkuaisesta. Paistamme kolmella valurautapannulla, mikä vielä toimii kuuden hengen porukan kanssa.

Idea on siis se, että ruokailija odottaa vastapaistettua bliniä. Mies on meillä paistomestari, mutta tänään myös minä häärin pannun kanssa osan aikaa.

Lisukkeina tarjosimme muikun- ja kirjolohenmätiä, sipulia, smetanaa, suolakurkkua ja mustatorvisienellä maustettua juoksevaa hunajaa, graavilohta, savukalatahnaa, munakoisotahnaa, sienisalaattia, etikkasieniä ja tomaatti-fetasalaattia. Aika hienoja makuyhdistelmiä!

Jälkiruoaksi minä olin leiponut ruiskuorisen mustikkakukon ja vanhempi tytär toi sitruunanmakuisen juustokakun. Viimeistään jälkiruokavaiheessa tuli ähky olo.

Onneksi pääsin tänään aamullakin hiihtämään, joten edes osa ihanan lounaan kaloreista kului ennalta. Nyt on kyllä ihanan raukea olo ja tekisi mieli uuvahtaa päiväunille.

Väsyyhän sitä, kun koira ensin herättää kuudelta, itse lähtee hiihtämään kahdeksalta, syö pikkuisen liikaa ja ottaa pari lasia viiniä. Tällainen on oikea sunnuntai!

Ei kommentteja: