Ensimmäinen talviajan (tai oikeasti normaaliajan) sunnuntai oli niin aurinkoinen, että mies lähes komensi minut sienimetsään aamulla. Ei haitannut vähän pitkäksi mennyt aamukaan, kun varastossa oli ylimääräinen tunti yöllisen kellojen siirron jälkeen.Pimeää kohti mennessä on toki syytä kerätä talteen jokainen auringon tarjoama D-vitamiinilisä. Puhumattakaan tietysti suppilovahveroista, jotka nekin sisältävät harvinaisen paljon ko. vitamiinia. Osa löytämistäni suppiksista olikin harvinaisen keltaisia, aivan kuin pieniä aurinkoja. Joukossa taisi olla myös kosteikkovahveroita.
Ilman D-vitamiinialtistustakin liikkuminen sammalmättäillä virkistää aina. Saaliskin ilahdutti, vaikka tässä huushollissa on kuivattuja sieniä varmaan lopuksi ikää. Kohta on taas aika jakaa niitä eteenpäin kaikille metsän satoa arvostaville ystäville.
2 kommenttia:
Millä nuo kosteikkovahverot ja suppikset erottaa toisistaan? Savosta päin löyty vielä kantarellejakin!
Puhuimme edellisellä sieniretkellä näistä eroista mukana olleiden biologien kanssa, ja he totesivat, että välillä ammattilaistekin on vaikea nähdä niitä. Normaalille siestäjälle asialla ei ole mitään väliä, koska sienet ovat aivan samanarvoisia, joidenkin mukaan jopa saman sienen muunnoksia. Kosteikkovahverossa on useimpien lähteiden mukaan heltat vähemmän tiheässä ja/tai sileämpi alapinta. Toki sekin erottaa, että kosteikkovahveroita usein löytää soisemmilta paikoilta.
Lähetä kommentti