Siivosimme eilen maalla Hollolassa varastoa, jonka yksi nurkka oli täynnä tiiliä. Jossain vaiheessa tiilikasan tienoilta alkoi kuulua kummallista suhinan tyyppistä ääntä. Onneksi tajusin ajoissa, että suhina olikin kiukkuista sihinää, ääntelijänä herännyt lepakko.
Hetken pohdimme, mitä teemme, kun pino kuitenkin piti siirtää. Mies otti sitten - käsineet kädessä - tiilen lepakkoineen varovasti pesuvatiin ja siirsi sen uuteen paikkaan. Ympärille kasasimme mahdollisimman varovasti tiilet niin, että lepakolla edellleen olisi suojaisa muuri ympärillään. Emme tietenkään uskaltaneet pinota yhtä tiukkaan kuin aiemmassa paikassa, sillä eläimen jalka oli reunan päällä.
Nyt vain toivomme, että talviunet jatkuvat uudessakin paikassa. Tiilikasa joutui sisävarastosta ulkorakennuksen taakse ulos, tosin katon alle. Lepakon tiilen sijoitimme kaikkein lähimmäksi seinää.
Eivät lepakot ole meille mitään uusia tuttavuuksia, viimeksi sellainen löytyi kattoremontin yhteydessä maaseutukodin katon lappeen alle jätetystä vinttitilasta, jossa kukaan ihminen ei ollut käynyt vuosikausiin. Ja kesäiltaisin siivekkäitä on voinut bongata hyvällä tuurilla taivaaltakin. Lajia emme tunne.
Ehdin sieneenkin, tosin vain tunniksi. Onneksi tuttu metsä ei pettänyt. Ensin tuli vastaan kangasrouskuja, ylempänä rinteessä suppilovahveroita. Niitä oli paljon ja juuri sopivan kokoisia, ei liian suuria tai pieniä. Tajusin aika pian, että ehtisin kerätä vain osan ja ryhdyin imuroimaan rinteestä vastaan tulevia sieniä järjestelmällisesti juurikaan eteen katsomatta.
Puolen tunnin jälkeen halusin kuitenkin kiivetä ylemmäksi katsomaan perinteisesti parasta paikkaa. Matkalla tuli vastaan pari komeaa, mutta valitettavasti jo pilaantunutta herkkutattia. Ja olihan siellä hyvässäkin paikassa suppilovahveroita taas tupaskaupalla, tosin ehkä vähemmän kuin oletin.
Kellon kanssa sienestäminen on tuskastuttavaa, tälläkin kertaa oli vain pakko jättää isot määrät saalista metsään, vaikka toisessa korissa olisi vielä ollut tilaa. Kotona sieniä siivotessa on jo tyytyväinen, ettei niitä sittenkään ole kuin pari korillista. Toki yritän napsia jo metsässä pois maapaakut jalan tyvestä, mutta aina jotain roskaa tulee mukaan. Ja ainahan sienet pitää vielä jotenkin muutenkin käsitellä.
Eilen valitsin pari litraa kauneimpia sieniä pikkelssiin. Kuivurin viisi vetivät tasoa osan saaliista, loput levitin kylpyhuoneen lattialämmityksen päälle viritellylle ritilälle. Ritilöitä on parikin, aiemmin ne ovat olleet meillä maalla puuhellan päällä.
Kun maalaiskotia ei kohta enää ole, olen siirtänyt sen parhaita varusteita tänne kaupunkiin. Raivaaminen jatkuu taas tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti